Viisi vuotta ja 220 blogikirjoitusta

Pekka Isaksson

Huomenna 15. tammikuuta on merkkipäivä. Silloin on kulunut viisi vuotta kävelypässien ensimmäisen blogikirjoituksen julkaisemisesta. Näissä kirjoituksissa on aina kerrottu myös määrällisistä saavutuksista, milloin kilometreistä, milloin askelten määrästä. Kerrotaanpa siis heti aluksi, että Kävelypässien blogissa on julkaistu yhteensä tämä kirjoitus mukaan lukien tasan 220 kirjoitusta.

Onko se paljon vai vähän? Minusta se on sopivasti, 44 kirjoitusta vuodessa eli keskimäärin vähän alle yksi kirjoitus viikossa. Rytmi ei ole ollut tasainen, sillä kävelytempausten aikana on julkaistu kirjoituksia päivittäin. Joskus pässit ovat karanneet niin kauaksi kesälaitumille, että pientä yninääkään ei ole kuulunut, some-määkimisestä puhumattakaan.

Viisi vuotta on uskoakseni kelpo ikä talkoomeininkiin ja kirjoittajien vuorotteluun perustuvalle blogille, joka on ei-kaupallinen ja yleishyödyllinen niin kuin on kirjoituksille alustan tarjonnut Kävelypässien yhteistyökumppanikin, Eläkeläiset ry. Monet innokkaasti aloitetut blogit ovat sammuneet paljon lyhemmässä ajassa. Netissä voi törmätä surullisiin bloginraatoihin.

Ensimmäisen blogikirjoituksen otsikko oli provosoiva ”Itsekkäästi”. Siinä mietiskelin, mistä päähäni lennähti edellisenä syksynä ajatus kävelemisestä Helsingistä Poriin Eläkeläiset ry:n retkeily- ja kulttuuripäiville. Hyvään kysymykseen oli helppo vastata: ”Luulenpa nyt muutaman kuukauden motiiveja ja mielitekoja kävelylenkeillä tutkisteltuani, että se syntyi itsekkyydestä. Jo heiton karattua huulilta näin itseni patikoimassa kesäpäivään avautuvassa hennossa aamuvirissä, joka lupaa ihanaa säätä. Tulee lämmintä, mutta ei helteistä”, haaveilin kirjoituksessa. Tunnustin ajatuksen syntyneen ”siis vähän vahingossa silkasta itsekkyydestä, tarpeesta helliä mieltä ja kohentaa rapistunutta kuntoa kävelyllä”.

Vaikka oman kunnon kohentaminen on säilynyt pässien tavoitteena, ovat sen rinnalle nousseet yhteiset ja yhteisölliset asiat: ilo mainiosta kävely- ja liikuntaseurasta, halu rohkaista muitakin ikämiehiä kävelemään, eläkeläistoverien suorituskyvyn testaaminen ja monenlaiset yhteisölliset, kulttuuriset ja historialliset viritykset. Niistä olemme kertoneet blogeissa. Monta lukusuositusta olemme antaneet tai muuten vain kertoneet lukemistamme kirjoista. Emme ole malttaneet pitää sarviamme erossa Suomen ja maailman menosta. Jos olemme jotakuta irvineet, luonteemme ja tapamme mukaan toki lempeästi, niin uskomme irvittävän sen ansainneen.

Kunnosta huolehtiminen oli enemmän kuin tarpeen keväällä 2015. Haaveilut oli nimittäin haaveiltu, kun Antti teki Kävelypässien perustajajäsenille UKK-testin, josta kirjoitti blogiin. Testi paljasti hänen oman kuntonsa olevan keskimääräistä matalammalla tasolla ja Heimon ja minun kunnon olevan katastrofaalinen. Antti arveli, että paras kulkuväline Heimolle ja minulle olisi luksusbussi Poriin. Tätä hän ei kyllä blogiin kirjoittanut, kun empaattisena miehenä arvasi oikein meitä muutenkin harmittavan.

Heimo kommentoi tuloksia blogikirjoituksessa arvelemalla, että ”kohti kevättä ja h-hetkeä 26.5.15 lähestyttäessä askeleen on reipastuttava tuntuvasti. Olen kävellyt lähes joka päivä, kuljetun taipaleen vaihdellessa 3 ja 8 kilometrin välillä. Kahdeksan kilometriä kertyy kun kävelen kotoani Tikkurilan keskustasta, päiväkahville ja kavereita tapaamaan.”

Heimo ei hyvästä yrityksestä huolimatta päässyt kävelemään Poriin. Esteeksi tuli revähdysvamma kuntosalilla ja lääkärin tiukka käsky pysyä poissa moisista hullutuksista. Häntä tuuraamaan ja kohta myös neljänneksi vakinaiseksi pässiksi tuli Aarno. Hänen jälkeensä kävelypässien ja blogin kirjoittajien joukkoon ovat liittyneet Pertti, Hannu, Pentti, Esko ja Topi.

Aarnolta lainaan pienen pätkän kirjoituksesta Porin-retken ja hänen sen jälkeen kävelemänsä yhden etapin paikkokävelyn jälkeen. Se kertoo, mistä lopulta on kysymys:

”Tässä kävelyssä minulle oli ennen kokematonta ”Liikettä yhteisvoimin”. Olen ollut paremminkin yksinäinen susi kuin yhteisöllinen pässi. Tulosten aikaansaaminen ja tavoitteessa pysyminen ryhmissä voi olla helpompaa.

Pidin kuntoani kohtuullisena pikkuvaivoistani huolimatta, mutta huomasin viime tiistain rästiin jääneellä Luukki-Otalampi -osuudella askeleen olevan todella kevyt (vaikka kuulinkin mielessäni Antin varoitukset liian kovasta vauhdista) ja matka tuntui kovin lyhyeltä. Kunto oli siis Porin matkalla huomattavasti kohentunut. 

Jo paluumatkalla Porista ”lausuin” Hellaakosken säkeen:

Elämän keskipäivä,
tulen eteesi hiljaisena miehenä,
köyhänä ja laihtuneena,
uskaliaana yhäti,
mutta vailla uhmamieltä.”

Kiitos ja kumarrus blogiin kirjoittaville ja kirjoituksia kommentoiville sekä kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille. Tulemme jatkamaan riesananne, kunnes saavutamme edessä siintävän horisontin. Se, kuten tiedetään, ei tapahdu ihan pian, joten käveltävää ja kirjoitettavaa riittää. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, ja kirjoitelkaa!