Pekka Isaksson
Tänään kerrytin kävelykampanjan kilometrejä kiertämällä Ahtialanjärven. Joka kesä olen kävellyt lenkin kerran-pari. Lempääläläisten ylpeys, Etelä-Suomen parhaisiin lintujärviin kuuluva Ahtialanjärvi näkyy reitillä monelta kohtaa, ei kuitenkaan jatkuvasti, sillä tie kulkee Ahtialankylän kautta.
Ahtiala-kierroksen ajankohta oli normaalia myöhäisempi. Aikaisempina vuosina olen kulkenut sen yleensä rentukka-aikaan, jolloin ojanvarsilla voi nähdä laajoja kauniin keltaisia kukintoja. Muuten aika on kyllä varhainen. Matkalla olen jo puoli kuudelta, mikä näillä keleillä on ainoa järkevä aika aloittaa pitkähköt, yli 10-kilometriset lenkit. Aamun raikkaudessa on miellyttävämpää kuin lähellä puoltapäivää, kun auringon paahde on armoton tällaiselle pohjoiselle kävelypässilajikkeelle.
Kun lähestyn Ahtialankylää, ojanpientareelta pyrähtää lyhyeen lentoon mustavalkoinen ja kevytrakenteinen, selvästi rastasta soukempi ja pitempi lintu. Aikani sitä katseltuani päättelen sen vikloksi ja tarkemmin mustavikloksi. Eloisa ja kaunis se on mustavalkoisessa puvussaan. Jotenkin siitä tulee mieleen menneen ajan säätyläisten passaripoika tai miespalvelija.
Enkä ihan väärässä olekaan. Mutkan takana käyskentelee pellolla herrasväki, kurkipari harmaissa kostyymeissään. Kännykällä on ihan turha yrittää niistäkään kuvaa, joten tyydyn katselemaan ja kuuntelemaan lyhyttä, mutta päättäväistä keskustelua. Kurkiherra tekee selväksi, mitä mieltä on passaripojasta, joka sillä tavalla on livahtanut omille teilleen. Pariskunta jää tepastelemaan pellolle, kun jatkan matkaa kylään ja sen ohi.
Paluumatkalla silmä tavoittaa ruusuaidanteen, jossa valkoiset juhannusruusut kukkivat täydessä loistossaan. Mielen reunamilla häivähtää ikuinen harmitus kesän lyhyydestä: vasta selvisimme talvesta ja nyt olemme juhannuskesässä. Pessimisti alkaa surra jo kesän katoamista, kun optimisti iloitsee, että keski- ja myöhäiskesän kypsät ilot ovat vielä edessä.
Ahtialantietä on ilo kävellä siksikin, että sen varsilla ei juuri näy roskia tai mitään muutakaan ylimääräistä. Siivottomuus on yleistä valtateiden varsilla, ei niinkään kyläteillä. Eilen päättyi Ylen Miljoona roskapussia -kampanja, johon myös kävelypässit osallistuivat keräten kaikenlaista roskaa ja roinaa reittiensä varrelta ja syrjähyppyjensä kohteista. Jollei tukkimiehen kirjanpito ole pettänyt, kertyi roskapusseja yli 60. Kampanja ei miljoonaluokkaan yltänyt, vaan Ylen laskuriin oli eilisiltaan mennessä ilmoitettu 210 000 roskapussia. Hukkaan ei ahkerointi mennyt: jatkossakin tulee varmasti katselleeksi tavallista tarkemmin, missä kunnossa tienpientareet ja pysähdyspaikat ovat.
Kävelkää tekin, hyvät ihmiset ja nauttikaa juhannuskesästä, niin opti- kuin pessimistikin ja kaikki siltä väliltä!