Pekka Isaksson
Muutaman tunnin päästä vaihtuu vuosi, ja vaihtuu myös kymmenluku. Siitä voimme olla varmoja, vaikka vuosikymmenen vaihtumisesta kiistellään. Tottahan tietysti on, että ajanlasku ei ala nollavuodesta, vaan vuodesta yksi, mikä merkitsee, että oikein oikeoppisesti elämme vielä tätä vanhaa vuosikymmentä yhden vuoden. Kun emme kuitenkaan ole jyrkkäoppisia tässäkään asiassa, niin vaihtakaamme vanha vuosi uuteen kukin omalla hyvällä tavallaan.
Saivartelu riittäköön. Tästä vuodesta muistetaan vuosikatsauksissa mainita muun muassa eduskuntavaalit, vuoden kolme pääministeriä Sipilästä Rinteen kautta Mariniin ja Perussuomalaisten raju eteneminen kannatusluvuissa sekä Keskustan ja SDP yhtä raju romahtaminen, Matti Nykäsen kuolema, Suomen voittama jääkiekon maailmanmestaruus ja menestykseen päättynyt jalkapallon EM-karsinta.
Meidän näkökulmastamme listaan kuuluu aivan sen kärjessä Eläkeläiset ry:n 60-vuotisjuhla ja sen ympärille rakentunut monipuolinen juhlavuosi. Jos näkökulmaa edelleen supistaa – tai voipa sitä kutsua avartamiseksikin – on ehdottomasti mainittava, että Kävelypässit täytti syksyllä 5 vuotta.
Suuripiirteisesti en nyt mainitse ryhmän perustamisen tarkkaa päivämäärää. Totta puhuen en sitä muista enkä varmaan ole merkinnyt muistiin, mikä päivä se nyt oli kun Antti, Heimo ja minä kokoonnuimme keskustelemaan Eläkeläiset ry:n toimistoon vireillä olleesta hankkeesta kävellä seuraavana vuonna Poriin. Siellä pidettäisiin järjestön kulttuuri- ja retkeilypäiville.
Siinä palaverissa todettiin, että on perustettava jonkinlainen toimintaryhmä. Niin tehtiin sen isommin vatuloimatta. Antin esityksestä ryhmälle annettiin nimeksi Kävelypässit. Oikein mainio nimi se on ollutkin: hieno kerrassaan, ryhmän hankkeita ja luonnetta hyvin kuvaava, luultavasti ensimmäistä kertaa kuultuna hienoista ihmetystä ja kohta hyvää tuulta synnyttävä. Ei tarvitse vaihtaa eikä englanniksi vääntää.
Viisi vuotta. Se tuntuu ihmisen näkökulmasta lyhyeltä ajalta. Eläkeläisen näkökulmasta se tuntuu sekä lyhyeltä – kun aika on viime aikoina ruvennut suorastaa kiitämään, joku vika siihenkin on tullut – että toisaalta pitkältä ajalta. Pässin näkökulmasta se tuntuu ihan passelilta. Jalka kapsaa edelleen kummasti, mutta pahimmista kilintaudeista on päästy. Järkeä alkaa olla sen verran kuin pässinpäähän mahtuu; viisauttahan sieltä ei kukaan odota löytävänsäkään. Sopiva ikä sikälikin, että se on noin puolet lammaseläimen eliniästä, joka on 10:stä 12:een ihmisen vuotta. Tämän toteaminen ei merkitse, että aikoisimme lopettaa pässeilyn viiden vuoden päästä, ei pässi paratkoon, ehei!
En nyt rupea selvittämään, mitä kaikkea pässit ovat tehneet ja mitä yrittäneet tehdä. Siihen ei digitaalit riitä eikä lukijoiden kärsivällisyys. Viimeisimmästä vinkeestä kuitenkin mainitsen, kun se vielä on tuoreessa muistissa. Se on tietysti hauska katkokävelyretkemme Tampereelta Helsinkiin ja Kulttuuritalon juhliin. Se alkoi toukokuussa ja päättyi joulukuussa. Hyvin päästiin perille, kun Antti jaksoi kysyä kaikilta vastaantulevilta, pääseekö tätä tietä Helsinkiin. Osa katsoi vähän oudoksuen joukkoamme, niin meistä muista tuntui, mutta auliisti kaikki neuvoivat tietä.
Kiitoksia siis heille, kaikille muille matkan varrella tapaamillemme ja myös niille, jotka ovat seuranneet kulkuamme tästä blogista ja kenties Facebookista ja mitä kaikkia some-härpäkkeitä pässiveljillä nyt onkaan.
Kiitoksia paljon! Liikunnallista uutta vuotta!
Muistin aikana: muistakaa tekin kävellä, hyvät ihmiset!