Antti Honkonen
Nyt helmikuun alussa 2021 tuli VR:n eräissä lähijunissa (Helsingistä Lahden ja Tampereen suuntaan, Riihimäen ja Lahden välillä sekä Pirkanmaalla) käyttöön valvontamaksu, joka voidaan määrätä ilman voimassa olevaa junalippua matkustavalle.
Valveutuneena, joskin ilmeisen aamuhaamutorkuksissa olevana kansalaisena osallistuin heti ensiaamuna – vahingossa – tämän (80 €) valvontamaksun testaukseen. Lähdin aamukahdeksalta Jokelan asemalta kohti Tamperetta, ensisijaisena tarkoituksena saada yksi allekirjoitus etäpöytäkirjaan. Sama tarve oli ollut jo edellisviikkoina kahdesti, mutta reissuun lähdöt olivat eri syistä peruuntuneet.
Nyt oli mukavanrapsakka aamupakkanen ja viikonvaihteen junienkulkuongelmat olivat uutisten mukaan korjaantuneet.
Jokelan asemalla ilmeni, että Helsinkiin menevä R-juna oli hyytynyt Riihimäelle, mutta ei hätää, poikkeuksellisesti IC-juna pysähtyisi ottamaan puolensataa asemalle paleltumaisillaan olevaa kyytiinsä. Tuo joustavapelastusoperaatio antoi pisteitä VR:lle!
No, kun oman TRE-junan lähtöön oli vielä kymmenisen minuuttia, ryhdyin ponnekkaasti ostamaan 5,40 euron hintaista eläkeläislippua ”Manseen”. Voi rötkäle, VR-myyntikaappi on pimeänä, eikä viereisestä HSL-kaapista saa ostettua haluamaani paikkaan ulottuvaa lippua. Siinä kaappien kanssa yksipuolisesti (ja aika julmailmeisesti) keskustellessani minuutit riensivät ja aikataulun mukaisesti lähestyvä juna pakotti juoksemaan radanalituksen kautta 2-laiturille.
Kuulutus: 80 euron valvontamaksu liputta matkustavalle!
Ennen kuin sain pyllyn penkkiin, kailotti kovaääninen tuota 80 euron uhkausta. No, VR-henkilökuntaa näin vasta Riihimäellä, jossa kerroin töppäilyni Jokelan maksukaappien kanssa. Heillä ei ollut antaa muuta neuvoa tämmöiselle mobiilisovelluksista vapaalle vanhukselle, kuin yrittää tarkastuksen hetkellä selittää maksukaappien vastaanottokyvyttömyyttä.
Niinpä siinä sitten mietiskelin toinen toistaan uskottavampia tarinoita Tampereelle asti – ilman tarkastajan junaan tuloa. Arvaatte, että harmitti, kun ei päässyt hyviä selityksiä esittämään…
Menomatkan aikana oli muuta ohjelmaa: esimerkiksi eräs neito oli koiransa kanssa ollut jo aamukuudelta liikenteessä, eivätkä olleet päässeet klo 5 jälkeen missään pissa-asioille. Eivätkä päässeet R-junassakaan, jossa kummatkin wessat olivat kiinni eli pois käytöstä. Kaksikko kykeni TRE-asemalle asti pitämään kuplansa kurissa. Siellä minulle lankesi hetkeksi koiran vahtivuoro.
Mutta oudompaankin menomatkalla tapahtui: Lempäälän asemalla olin jättämässä oheisessa kuvassa paleltumaisillaan olevalle Pekka-pässille (vai jättioravalle) laulujoutsenkalenteria kotijoukkojen komentajalle vietäväksi ja samalle pässille salaista harjoitteluasettamme eli monikiloisen umpipurkin kantoa vuosittaisia askelmiljooniaan metsästäessään. Ettepä arvaa mitä tuo pässinpää teki: minulle pikkukiitokseksi tarkoitetut marenkiherkut hän oli antavinaan minun kassiini, mutta ilmeisestä ahneuksissaan laittoikin ne ovelasti omaan kassiinsa…
P.S. Kolmannen kerran allekirjoitusta Tampereelta hakevana oli järkitarkoitus saada Porin suunnasta junalla tuleva allekirjoittaja ns. puoliväliin vastaan. Se olisikin onnistunut, jollei Porin juna ollut hyytynyt… Niinpä lähdin, ostaen ennen junaan nousua lipun, tyhjänpanttina tai -anttina kotimatkalle. Vaikka paluujunakin oli puolisen tuntia myöhässä, ilonani oli koira ja neitonen, joista jälkimmäisellä oli pissahätä – ja minä pääsin taas hetkeksi tämän hukkareissun onnistuneimpaan rooliini koe-eläimenä: koiravahdiksi ja vain 5,40 euron edestakaisilla matkakuluilla.
Blogirengin huomautus:
Kertomus Lempäälän tapahtumista voi olla vahvasti väritetty. Kuvassa ei liene Pekka-pässi, vaan harvinainen, vastikään alustavan lajimäärityksen saanut Aries minor lempoinensis -lajin (Lempäälän mustasarvinen pikkupässi eli Lemmon lempeä) yksilö. Sen on nähty liikkuvan aamuhämärissä Lempäälän taajaman tuntumassa. Lajin taksonomista asemaa suhteessa kesäisin tienvarsilla tavattuun villiin pässilaumaan ei ole voitu varmistaa. Mahdollisena pidetään, että kuvan yksilö ei muodosta omaa lajiaan, vaan on laumasta erilleen joutunut ja hyvässä hoidossa kesyyntynyt yksilö.