Kaunein on vielä edessä

Pekka Isaksson

Aamu viettelee kävelemään. Niin ei ole käynyt viikkoihin. Maiseman yllä on maannut tuhruinen pilvipeite ja kylmä kosteus. Nyt taivas oli korkea, kun lähdin kävelemään viileään kesäaamuun auringon juuri noustua. Mieli oli kevyt kuin valkoinen huivi ylistuvan ikkunalla Einari Vuorelan runossa. Näitä päiviä ei ole monta Suomenkaan kesässä.

Olin lähtenyt tavalliselle reitilleni Maakalantietä Sulkolantielle, sitten Tampereentietä keskustan läpi liikenneympyrään, josta käännyin Katepalintielle. Kun aamu oli niin kaunis ja jalatkin tuntuivat keveiltä, päätin jatkaa Ahtialaan ja Ahtialanjärven ympäri. Tämän reitin olin löytänyt vuosi sitten, alkukesästä. Luonto oli juuri puhkeamassa alkukesän loistoonsa niin kuin nytkin.

Reitti on aamulenkiksi pitkähkö, runsaat 11 kilometriä, mutta tällaisena aamuna se riemastuttaa: onpa käveltävää, onpa katseltavaa. En tiedä, mitä Ahtilan kyläläiset ovat mieltä siitä, että tie on aina Lastusentien risteykseen asti soratietä, mutta minua se ilahduttaa. Soratiellä on hauska kävellä, vaikka tuntuma ei ole sen pehmeämpi kuin öljysorallakaan. Vaeltajan on helppo mielessään aprikoida, että tunnelma on tällaisena aamuna tärkeämpi kuin tuntuma. Kotona jalkapohjat voivat olla eri mieltä.

Ahtialantieltä aukeavan maiseman kauneus on pikemmin arkista kuin jylhää ja komeaa: vielä kynnöksellä olevia peltoja, vihreän lukemattomia sävyjä. Peltojen takana tuomien kirkas valkoisuus pehmenee vaaleaksi kuulloksi. Sen vaivoin erottaa näin kaukaa. Voikukat pientareilla oikovat varsiaan ja availevat yön viileän henkäyksen suputtamia kukkia. Yht´äkkiä katse kiintyy kirkkaampaan ja isompaan keltaiseen. Rentukoita…

Kaunis on kynnöspelto, kauniimpi on rentukka, mutta kaunein on edessä. Sen silmä tavoittaa, kun käännyn Ahtialantieltä takaisin keskustaan. Kuuset kukkivat. Emikukinnot, kävyt, ovat vielä pystyssä ja niiden väri vivahtaa ainutlaatuiselle violetille. Se päilyy aamuvalossa niin kuin olisi vaalean harson peittämä, kevyen kuin valkoinen huivi ylistuvan ikkunalla.

Kävelkää, hyvät ihmiset, kun luonto vielä hieroskelee kulmiaan!