Pekka Isaksson
Marraskuun lopulla kirjoitin blogiin vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomista fyysisistä vaivoista. Syksyn synkänharmaaseen maailmanlopun tunnelmaan sopi hyvin valitus krempoista ja vaivoista, jotka ovat alkaneet nakertaa näinkin optimistisen miehen tulevaisuudenuskoa. Kävelypässinä oli alakulon ihanuuden keskelläkin tunnustettava, että alakroppa on sentään tehty eri aineksista. Tai pitkätkävelylenkit ovat pitäneet sen kunnossa.
Se oli marraskuuta se. Nyt maaliskuun valossa on kellossa toinen, kirkkaampi ääni. Tosin iloisempi mieli ei ole vain valon ansiota. Osansa on silläkin, että olen päättänyt kävelemisen lisäksi ryhtyä harjoittamaan suunnitelmallisesti yläkropan lihaksia ja niveliä. Niinpä olen Lempäälän Eläkeläisten kuntoliikuntaryhmässä vetänyt vähäisillä taidoillani muun muassa keppijumppaa.
Parhaillaan olen Kuntorannassa Eläkeläiset ry:n loma- ja kurssikeskuksessa järjestön liikuntakurssilla. Tämä on tarkoitettu erityisesti yhdistysten liikuntaryhmien ja kuntopiirien aloitteleville ohjaajille. Viisipäiväisen kurssin aikana sen mainiot ohjaajat Eva Rönkkö ja Hannele Pitkä-Liukkonen yrittävät monin harjoituksin ja teräsin tietoiskuin opettaa meille uusia ohjelmia ja niiden suunnittelua sekä samalla opastaa, kuinka kehittyä hyväksi, tai ainakin siedettäväksi ohjaajaksi. Muista en tiedä, mutta minussa heillä on aimo työsarka ennen kuin vanha vitsa vääntyy.
Kokemukset ensimmäisestä kurssipäivästä ovat kumminkin hyvät. Aamu alkoi nivelten aukaisujumpalla. Jo siinä opin monta uutta ja tärkeää asiaa, muun muassa kunnollisen lämmittelyn merkityksestä ja sen liikeratojen järjestyksestä, jos katsotaan ihmistä pituussuunnassa. Päivän ohjelmaan ovat kuuluneet myös Evan vetämät harjoitukset keppijumpassa ja kuminauhajumpassa.
Häpeä tunnustaa, mutta kuminauha on minulle uusi väline. Syy siihen taas on perimmäinen ennakkoluuloisuuteni kaikkea uutta kohtaan. Kyllä nyt harmittaa, että olen niin hyvää välinettä katsonut syrjäkarein, ihan syyttä suotta. Jos joku nyt säälittelee minua toistuvasti paljastuvan ennakkoluuloisuuteni vuoksi, voinpa tarjota hänelle lohduksi tiedon, että maailma on tällä tavalla paljon kiinnostavampi. Siinä paljastuu jatkuvasti uusia hyviä asioita.
Päivän päätti kunnon venyttely ja rentoutus. Nekin enemmän kuin tarpeen ainakin minulle. Teoriassa tiedän kyllä niiden tärkeyden, mutta käytäntö on kokonaan toinen ja murheellisempi juttu.
Kurssi täyttänee paitsi meidän kurssilaisten toiveet myös järjestön asettamat tavoitteet. Puolet meistä on väkeä, joka on tuskin aikaisemmin ohjannut edes rattikelkkaa, liikuntaryhmästä puhumattakaan. Uusien mahdollisten ohjaajien mainostaminen on sanottu katsomatta yhtään kieroon hyviä konkareita, joiden itseoikeutettu ikäpresidentti on muuten Maija-Liisa Pitkä, järjestön pitkäaikainen liikunnanohjaaja ja koulutussihteeri. Henki meinasi mennä väärään torveen, kun hän kertoi esittelyssä ohjanneensa liikuntaa 65 vuotta ja tekevänsä sitä edelleen yhdistyksensä seniorien liikuntaryhmässä.
Pikaisesti laskin, että olisin 133-vuotias ennen kuin pääsisin edes samaan. Saattaa olla, että sitä on turha odottaa. Siitä viis; liikkukaa hyvät ihmiset monipuolisesti ja hengittäkää oikein – siis palleaan asti. Älkää unohtako kävellä!