Jorma Pikkarainen
Kenellekään ei liene arvoitus kenen mietelmän muunnos otsikko on. On joka tapauksessa selvää, että etenkin yksistään kävellessä tulee ajateltua ja pohdittua jos mitä. Tosin usein käy niin, että perille päästyään unohtaa asiat, joita tuli kävellessä mieleen. Aina ei kuitenkaan käy niin.
Jos edessä on tehtävänä kirjoittaa vaikkapa blogi, niin yksin kävellessä saattaa keksiä aiheen, josta aikoo kirjoittaa ja myös jopa hahmotella sitä, miten blogiaan rakentaa. Itselläni ei silti ole outoa, että kirjoituksen aikaan saaminen kestää niin pitkään, että alkuperäiset ajatukset muuttuvat – tai ehkäpä ne elävät ja muokkaantuvat, mahdollisesti jopa parempaan suuntaan.
Siis, kannattaa harrastaa kävelyä, sillä silloin ei voi ajattelua estää. Tästä samasta aiheesta ovat monet viisaat kirjoittaneet esseitä ja myös kokonaisia kirjoja. Kun inspiroiva Kävelypässit-ryhmä osallistui viime syyskuussa TUL:n askelkisaan, jossa muuten pärjäsimme aika hyvin, niin innostuin lukemaan erilaisia kävelyfilosofisia esseitä ja kirjoja, joista mainittakoon mm. Kävelyn ylistys – ja muita kirjoituksia kävelystä, Henry David Thoreaun Kävelystä ja Frederic Grosin Kävelyn filosofia. En tiedä viisastunko lukemastani, mutta kiinnostavaa ja myös hauskaa lukeminen oli.
Mainitsemissani kirjoissa käsiteltiin sekä yksin- että yhdessäkävelyä. Kaikki kirjoittajat olivat sitä mieltä, että yksinkävelyssä ajattelu toimii paremmin. Mutta yhdessäkävelyäkään ei tuomittu, se on vain erilaista. Kävelypässien ohjelmassa on ollut ja on molempia. Pitkiä yksikävelyjä harrastimme erityisesti TUL:n askelkisassa ja näin varmaan tapahtuu myös edessä olevan tämän syksyn vastaavassa kisassa. Kävellessä yhdessä keskustelu – ainakin pässien ollessa kyseessä – on lähes kokoaikaista. Jutut, tarinat, muistelot ja vitsit kuuluvat asiaan.
Nyt koronarajoitteiden poistuttua on pässien ohjelma tiivistynyt ja on ollut jo useita yhdessäkävelyjä. Viimeksi teimme reissun Helsinkiin Laajasalon maisemiin.
Kävelypässeihin liittyi (tarkkaan ottaen jäsenkandidaattia) kaksi uutta reipasta liikkujaa: Pekka Heikkinen Tuusulasta ja Risto ”Ripa” Ahonen Helsingistä. Laajasalossa asuva Ripa suunnittelikin meillä hienon reitin, jonka pituus oli hieman alle 10 km. Tosin reitti oli suunniteltu siten, että tarvittaessa oli mahdollista oikaista.
Reitin varrella kävelimme meren rannalla, nousimme mäkeä, näimme vielä lähes täysin vihreää metsää, jos kohta näkyi myös kuivunut mereen laskeva puro ja välillä olimme veneilijöiden reviirillä. Rannalla tutustuimme paikalliseen asukkaaseen, joka ystävällisesti suostui ottamaan meistä yhteiskuvia parin jäsenemme kameroilla. Kyseinen kuvaajaherra kertoi asuneensa alueella jo 55 vuotta.
Kuvaussession jälkeen jatkoimme matkaa. Matkan aikana pysähdyimme sen verran usein, että etenemisemme oli kohtalaisen hidasta, mikä johti siihen, että Tuusulasta ja Hyvinkäältä olevien pässien oli erottava porukasta ja niin sanotusti oikaistava ja lähdettävä kotimatkalle hoitamaan muita velvollisuuksia, kuten hävikkiruokatilaisuutta. Pässit ovat yhteiskunnallisesti valveutuneita. Tietenkin.
Meille, jotka kävelimme perille asti tarjosi Ripa kotonaan kahvit (lähes tieteellisellä kahvinkeittimellä), karjalanpiirakkaa ja mustikkapitkoa.
Huomenna 12.9. alkavassa TUL:n askelkisassa me pässit olemme taas mukana ja kisaviikkoon sisältyy pässien osalta myös osallistuminen Nurmijärven Aleksis Kivi -aiheiseen ”Minä elän -vaellukseen”.
Hikoilu, ajattelu ja keskinäinen juttelu siis jatkuu. Mikäs sen hauskempaa.
Ai, niin meillä on nyt uudet hienot liivit! Liikettä yhteisvoimin – liikettä omin koivin.