Jorma Pikkarainen
Sääennusteet olivat jo torstai-illalla huolestuttavia. Tiedossamme oli, että saamme tällä kertaa taivaltaa sateessa ja tuulessa. Meteorologit olivat oikeassa. Siinä vaiheessa, kun starttasimme perjantaiaamuna Kirkkonummen asemalta kohti Siuntiota, alkoi sataa räntää. Se muuttui vedeksi ja lumeksi ja jälleen rännäksi. Koko matkan tuuli, onneksi sentään enimmäkseen myötäisesti. Tosin metsäiset tiet ja niiden ympärillä olevat korkeahkot mäet suojasivat meitä pahemmalta tuulelta.
Tämän kertaista Rauhankävelyämme oli saattamassa matkaan vasemmistoveteraani Arvo Aalto ja hänen kumppaninsa Pia Keränen. Aallon mukaan maailman tilanne on monine sotineen todella huolestuttava. Käydään taistelua maailmanherruudesta, mikä näkyy lähialueellamme Venäjän hyökättyä Ukrainaan, Lähi-idässä ja erityisesti Gazassa. Ei kuitenkaan pidä unohtaa myöskään USAn ja Kiinan välistä uhittelua, Aalto muistutti. Kaikenlaiset rauhan toimet ovat nyt tärkeitä. Me Rauhankävelijät yritämme tehdä sitä omalta pieneltä osaltamme.
Pia Keränen antoi meille mukaan makeaa purtavaa, suklaisia pääsiäismunia. Olivat makeita ja hyviä.
Ennen tuloamme Siuntion asemalla tulimme kauniille paikalle Sjundbyn koskelle, joka kuohui mahtavasti. Lähistöllä oli kiinnostavia rakennuksia, mm. Sjundbyn linna ja kivitalo, jonka seinässä oleva venäjänkielinen kirjoitus on muistutus alueen jatkosodan jälkeisestä historiasta.
Lopussa meille tuli hieman kiire, jotta ehtisimme kohdata ennen paluujunamme lähtöä Ydin-lehden päätoimittajan Arja Alhon. Hän oli lupautunut puhumaan meille rauhanpolitiikasta, militarismin kasvusta ja ihmisoikeuksista. Menimme puolijuoksua viimeiset sata metriä ja onneksi jäi vielä hyvin aikaa kuulla Alhon puhe, joka julkaistaan kokonaisuudessaan erikseen. Arja antoi meille kotimatkalle luettavaksi Ydin-lehtiä ja syömiseksi mandariineja ja juotavaksi mineraalivettä. Kävivät hyvin kaupaksi junassa.
Hannu Partanen
Lähtöloitsussa Kirkkonummen asemalla Arvo Aalto esitti huolensa siitä, että nykyisin kaiken läpäisevä turvallisuuspuhe näyttäytyy suuren yleisön kannalta usein enemmän sotaan valmistautumiselta kuin rauhanomaisten ratkaisujen hakemiselta. Olisi hyvä muistaa se vissi totuus, että pienillä kansakunnilla ei ole muita hyviä vaihtoehtoja kuin hakea ongelmiin poliittisia ratkaisuja. Nato-jäsenyys ei tätä muuksi muuta. Huolestuttavaa on, että joissakin piireissä sotilasliittoon kuuluminen nähdään nyt pontimena kovenevalle militaristiselle puheelle.
Arvo Aallon ja Pia Keräsen tapaaminen oli kaikkinensa hyvin hellyttävä. Kahden ikääntyneen lesken silminnähden lämmin huolenpito toisistaan ei jätä kylmäksi.
Siuntion asemalla Arja Alho otti tihkun kastelemat pässit vastaan tuomisina juomaa, hedelmiä ja Ydin-lehtiä. Paluujunaan saatellessa hän korosti, että samalla, kun jyrkästi tuomitsemme Putinin Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja siirtymisen yhteiskuntana yhä autoritaarisemmaksi diktatuuriksi, meidän on pidettävä tinkimättä huoli oman maamme kehityksen suunnasta. Keskiössä tulee olla demokratian ja oikeusvaltion syventäminen sekä ihmis- ja kansalaisoikeuksien kunnioittaminen. Sodat ja kriisit maailmassa eivät oikeuta vähättelemään tai poikkeamaan näistä periaatteista.
Paluujunassa Helsinkiin eväitä haukatessa väsähtänyt ja nälkäinen seurueemme jutusteli niitä näitä. Tietysti esille nousivat myös kulttuurin erilaiset tuulet. Esko palkittuna teatteriasiamiehenä esitteli tulevia esityksiä ja kauppasi vielä jäljellä olevia pääsylippuja. Itse intoilin uutuuselokuvista.
On erityisen hienoa välillä käydä elokuvateatterien väljissä päivänäytöksissä. Arkena useammat teatterit ainakin Helsingissä antavat näytöksiin myös eläkeläisalennuksen. Pari päivää sitten katsoin 7,5 eurolla pysähdyttävän hienon ja tärkeän elokuvan The Zone of Interest (Mielenkiinnon alue). Se kertoo hätkähdyttävällä tavalla Rudolf ja Hedwig Hössin ja heidän perheensä elämästä ja pikkuporvarillisesta idyllistä Auschwitzin keskitysleirin muurin aurinkoisella puolella.
Rudolf Höss toimi tuon Natsi-Saksan tuhoamisleirin komentajana. Elokuva ei varsinaisesti näytä keskitysleirien kauheuksia eikä väkivaltaa, vaikka ne ovat koko ajan armotta läsnä. Elokuva tekninen toteutus tuo sen tähän päivään ja panee miettimään toiseutta, ihmisten elämää näkyvien ja näkymättömien muurien eri puolilla. Nyt kun erilaisia muureja ja vastakkainasettelua taas rakennetaan, on elokuva mitä ajankohtaisin.
Päivän kävely toi mittariini 19,1 km. Päivän kulku vahvisti käsitystäni siitä, että tavoitteellinen yhdessä kävely tekee hyvää ja kävelyn teemalla on merkitystä.
Antti Honkonen
Kävelypässien puolitoista peninkulmainen perjantaikävely 22.3.24 oli vain siivu Neuvostoliiton ja Suomen yhteistä historiaa – valitettavasti.
Itse II maailmansodan aikana syntyneenä olen moneen kertaan joutunut törmäämään Porkkalan vuokra-alueen historiaan. Jo kymmenvuotiaana (1955) isäni kanssa tultiin Äänekoskelta HKI-Turku -rautatielle, jotta voitaisiin kokea, miten vaikuttaa matkustajaan, kun junan ikkunat peitetään, ettei mitään näy ohi ajetusta, monikymmenkilometrisestä osuudesta, Kyllä se pelotti, ainakin silloin minua.
Seuraavana vuonna 1956 käytiin uusinta-ajelulla samalla osuudella. Nyt ikkunat olivat avoimet, mutta näkymät surkeat: silti se näkyväisyys ilahdutti.
Vuonna 1965 palvelin vuosikymmen aiemmin vapautuneessa Porkkalassa laivastossa. Neuvostoliiton ”vuokraamat” alueet olivat jo kunnostetut, mutta neuvostosotilaita ei onneksi enää siellä ollut.
Vuonna–1998 olin entisen vuokra-alueen asukas ja mm. innokas luonnossa kulkija ja suunnistaja. Pääsin tai jouduin silloin tällöin NL:n ”lahjojen” eli metsiin hylättyjen romujen löytäjäksi.
Vielä näkyviä jälkiä Porkkalan vuokra-aluekauden (1944-56) ajalta ovat seinäkirjoitukset talousrakennuksen seinässä Siuntion Sjundbyntiellä Sjundbyn kartanolinnan (yksityisomistuksessa) lähistöllä.
Kävelypässien kanssa on aiemminkin kävelty tällä alueella Tämänkertaisella reissullamme en etsinyt, enkä edes kertonut kuin yhdestä muistosta, jonka äärellä otin matkatovereistani valokuvan. Nyt yksityisen Sjundbyn kartanolinnan yhden ulkorakennuksen seinään on punatähden lisäksi kirjoitettu venäjäksi ”terveisiä”, jotka suomeksi kuuluvat seuraavasti:
Puna-armeijan
tykki- ja kranaatinheitinmiehet!
Tuhotkaamme voimalla ja tarkalla
tulella vastustajan puolustus,
tuhotkaamme vihollisen elävä voima
ja sotakoneet.
Esko Grekelä
Sateinen ja sumuinen päivä saatteli kävelpässien rauhankävelyä. Kun Arvo ja Pia olivat lähettäneet meidät Kirkkonummelta matkaan, kävimme pienen väännön reitistä. Ehkä metsäreiiti oli kuitenkin onnistunut. Ehdimme ajoissa Siuntion junaan ja vielä pikaisesti tapasimme Arja Alhon. Minulle junaan ehtiminen oli erityisen tärkeä, kun neljän teatteriesityksen liput piti lunastaa. Hyvin ehdin ja taas iso joukko pääsee teatteriin.
Vastaa