Valkea joulu on vaarallinen ruskeille rusakoille

Pekka Isaksson

Illalla alkanut lumisade on tuonut valkean joulun. Pakkanen on kiristynyt yön aikana ja sen karhea hipaisu tuntuu kasvoilla. Rusakko on käynyt aamuloikallaan ulko-ovella. Kun kävelen postilaatikolle, se höristelee korviaan pientareella ja pyörähtelee paikallaan, koettaa päätellä, onko minusta vaaraa. Liikkeistä päätellen ei ole. Sitten se kuitenkin nousee tielle ja lähtee laiskasti loikkimaan peltoja kohti. Väri ei ole vaihtunut harmaaksi. Sen joulusta tulee hankala, vaarallinenkin.

On jouluaaton varhainen hetki, toinen korona-ajan aatto. Kuinka me kaikki olisimme toivoneetkaan, että sellaista ei enää tulisi. Joskus tuntuu siltä, että kaikki riesa, vapaaehtoinen eristäytyminen, rajoitusten noudattaminen ja maskien vaivalloinen pitäminen on ollut turhaa. Tartuntaluvut ovat korkeammat kuin koskaan pandemian aikana.  Joskus, ei niin harvoinkaan, pistää vihaksi: rokottamattomien välinpitämättömyys, maskittomien tuhmuus, rokotevastaisten kovakalloisuus, poliitikkojen ja THL:n asiantuntijoiden jahkailu.

Suuri osa rokottamattomista on, toisin kuin ruskeat rusakot, itse valinnut osansa ja vaarallisen joulunsa. Jopa jouluna on vaikea piitata joukosta, joka vetää vaaran vyöhykkeelle myös muita ihmisiä, joko suoraan tartunnalle altistuvina tai muuta kuin koronahoitoa vaille jäävinä.  

Näinä aikoina on ollut paljon hyviä syitä pahoittaa mielensä, jos on sellaiseen taipumusta. Monesti on pitänyt muistuttaa itselle, että vaikeuksien ja surujen ketjun on sysännyt liikkeelle koronavirus. Se on tämän aiheuttanut – ja viaton silti. Aamun lehdessä Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön apulaisylilääkäri Janne Laine toteaa, että eivät virukset halua olla tappajia, vaan vain lisääntyä ja vallata alaa kuten muutkin eliöt: ”Evoluutio ajaa pandemian aiheuttajavirustakin kohti lievempiä tautimuotoja.”

Ehkä käänne on jo alkanut ja virusvariantit ovat kehittymässä niin, että lopulta saamme muistoksi ja riesaksi ”vain” uuden influenssan kaltaisen hengitystieinfektion. Toivolle luo perusteen tieto aikaisempien hengitystieinfektioiden kehittymisestä. Tässä katsannossa sitkeä kamppailu virusta ja sen aiheuttamaa tautia vastaan ei ole ollut turha. Tänäkin jouluna suuren kiitoksen ja karvalakin noston ansaitsevat kaikki terveydenhoidon ja muun hoidon ja hoivan ammattilaiset, siistijät ja mikasalmiset ja hannanohynekit , kauppojen kassat ja virologit, rokottajat ja rokotuspisteiden vapaaehtoiset opastajat, hävikkiruoan jakelijat ja alv:n ja ministeriöiden virkamiehet.

Ja ehkä pienen nyökkäyksen olemme ansainneet me kaikki, jotka olemme jaksaneet kuunnella ja noudattaa ohjeita, suosituksia, määräyksiä ja velvoittavia vaatimuksia. Olemme myös jaksaneet rokottautua – kerran, toisen kerran ja jotkut jo kolmannen kerran.    

Vaikka korona on tehnyt parhaansa nujertaakseen kävelypässien yhteiset toimet, se ei ole siinä onnistunut. Pystyimme tänä vuonna kokoontumaan muutaman kerran turvallisille yhteisille kävelyretkille. Mieleen ovat jääneet erityisesti kaksi kaupunkikäppäilyä Helsingissä ja päivävaellus Sipoonkorven luonnonsuojelualueella. Myös TUL:n Askelkisa oli hyvä kokemus muutenkin kuin pässijoukkueiden podium-sijoitusten ansiosta – podium, mikä mainio sana arkisen palkintokorokkeen tilalle. Askelkisa loi yhteishenkeä, vaikka pääsimme kävelemään sen aikana yhdessä vain kerran.

Kävelypässit toivottaa rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta kaikille ystävilleen ja bloginsa seuraajille. Kävelkää, hyvät ihmiset, ja käykää ottamassa se seuraavakin rokotus!