Kävelypässien työryhmä
Tällä kerralla päätimme, että Pekka ei saa kirjoittaa koko juttua, vaikka varmaan sitä hinkui: rajansa kaikella – Pekan jutuilla olletikin. Niinpä sananvuoto on nyt muillakin kävelyyn osallistuneilla ja Eeva-Helan Inomaalla, joka oli vastassa Iittalassa. Annetaan sentään lohdutukseksi Pekan aloittaa.
Pekka
Jälleen meillä kävelypässeillä oli hauskaa seuraa paitsi toisistamme, myös saattajista, vastaanottajista ja reitin varrella tavatuista, kun kävelimme Hämeenlinnasta Iittalaan.
Kerrotaan heti alkuun päivän paras tarina. Kun olimme päässeet Hämeenlinnan keskustasta, juutuimme aidan yli juttelemaan pihamaataan kunnostaneen miehen kanssa. Antti heti kyselemään, viekö tämä tie Iittalaan
Miespä ei jäänyt toiseksi, vaan arveli tien varmasti vievän Iittalaan. Oli tiellä nähty kummempikin kulkija, jonka perusteella sanoi olevansa asiasta varma. Eräänä tapaninpäivänä muutama vuosi sitten mies ja hänen vaimonsa olivat istuneet terassilla. Yht´äkkiä vaimo oli sanonut, että tuolta tulee poro. Mies oli ensin kysynyt vaimolta, että montakohan viiniä sitä on tullut nautituksi, mutta kääntynyt sitten katsomaa, kun vaimo Lapista lähteneenä oli sanonut poron kyllä tunnistavansa. Ja toden totta porohan siellä jolkotteli Hämeenlinnan keskustaan päin.
Seuraavana päivänä mies ja vaimo olivat lukeneet lehdestä, että poro oli päässyt karkuun Iittalaan perustetusta porotarhasta. Niin, että kun se oli tiellä jolkotellut, tuli tie varmasti Iittalasta. Sopii siitä tämänkin kertaisen harraste-eläinlauman mennä – toiseen suuntaan. Ei mies tietenkään meitä harraste-eläimiksi kutsunut. Sen me ihan itse keksimme, kun näimme Hankkijan myymälässä ison kyltin, jossa mainostettiin myös harraste-eläimiä. Heti hoksasimme, että juuri semmoisiahan me olemme: kovasti harrastamme kävelyä ja saa meitä silittääkin, jos se kuuluu harraste-eläimien toimenkuvaan.
Jorma
Edessä oli kävelyrupeamamme Helsinki-Kalajoki tähän mennessä pisin matka. Aamulla hieman huolestutti, sataako vai ei. Pitääkö ottaa jotain sadesuojaa mukaan ja/tai lisävaatetta mahdollisen kastumisen vuoksi. No, lopulta otin vain varasukat mukaan ja nekin olivat lopulta turhat. Kävelylle sää oli hyvä. Oli pilvistä, mutta välillä aurinko pilkisti esiin lämmittämään.
Matka oli siis pitkä ja hieman myös tylsä. Tylsä kahdesta syystä: ensinnäkin meidän oli käveltävä lähes koko matka peräkkäin, mikä esti meitä pälisemästä ns. normaalimäärää keskenämme ja toiseksi tiet olivat välillä pitkiä suoria. Onneksi pientä vaihtelua toi kumpuileva maasto. Ympäristö oli sinänsä hienoa hämäläistä maisemaa, jossa tien molemmin puolin olevilla rinteillä kasvavat upeat männyt ja välillä koivukasvukot kiinnittivät huomiomme. Iso osa pelloista näytti olevan jo odottamassa kylvöään tai jo kylvettynä. Siellä täällä pellot olivat vielä liian märkiä. Tässä tuli hieman tunteelliseksi: isänmaan koko kuva.
Lintujen laulu ja visertely herätti myös iloa matkan aikana. Läheskään kaikkia en tuntenut, mutta joka tapauksessa oli lokkeja, talitiaisia, peippoja, kiuruja, kurkia, harakoita, variksia ja tiltaltteja. Jälkimmäisen ääni oli tarkistettava kotona.
Viimein kohtalaisen väsyneinä saavuimme Iittalan asemalle. Ennen asemalle tuloa mieleeni tuli Iittalan asemalla jatkosodan aikana tapahtunut junaonnettomuus. Tapaturma sattui 4.3.1943. Kaksi junaa törmäsi toisiinsa, joista toinen, Helsingistä lähtenyt, oli kuljettamassa lapsia Ruotsiin. Kuolleita oli n. 30 ja heistä puolet lapsia. Tapahtuneesta on kirjailija Anita Näslindh-Ylispangar vuonna 2021 julkaissut kirjan ”Juna 69. Kun elämät suistuivat raiteiltaan”. Suosittelen lukemaan. Onnettomuudesta on muistomerkki Helsingin Malmin hautausmaalla.
Ripa:
Se oli taas mukavaa, että näitä paikallisia on ainakin muutama kannustamassa. Reissuhan oli ihan muuten mukava, mutta rehellisesti voin todeta, että yli 20 km:n kävely alkaa olla – eikä vain ala, vaan on – mulle liikaa. Toisaalta myös taukoja pitäisi olla säännöllisesti esim. 4–5 km:n välein alusta alkaen.
Esko:
Loistava päivä kävellä hyvässä seurassa. Saattaja lähdössä ja vastaanottaja Iittalassa. Hämeenlinnassa huomasi, että Hämeen Sanomien juttu oli luettu. Mies, joka kertoi porosta, oli tietoinen meidän kävelystämme.
Hannu
Jokainen pässien kävelyretki ja tapaaminen opettaa jotain uutta – ainakin näin tuoreelle, vasta mennen talven aikana laumaan vihitylle.
Liian varhaisiin aamuherätyksiin ja sen myötä liian kevyiksi jääviin aamiaisiin olen jo melkein tottunut. Seuraavaksi opettelen tekemään ja pakkaamaan retkireppuuni kunnon eväät.
Tänään ajettiin herroiksi ja saatiin aamuun liki tunti lisää nukkuma-aikaa. Talven aikana tutuksi tulleen R-paikallisjunan sijaan Hämeenlinnaan ajeltiin Helsinki-Pori pikajunalla. Juna lähti kello 8:03 kun R-junaan lähtöaika on kello 7.10. Hieman oli kalliimpaa, mutta eiköhän se kannattanut.
Päivän kävelyrupeaman harvoilla juoma- ja evästauoilla huomasin katselevani kateellisena niitä pässitovereita, jotka mutustelivat (luullakseni vaimon pakkaamia) kinkku- juusto-makkara-leipiä ja täytettyjä patongin pätkiä. Itsellä oli tyytyminen yhteen bananiin, minimaalisen pieneen juomajugurttiin ja omenamehuun. Nälän tunne meinasi kävelytaipaleella uuvuttaa ja se pani vihaksi.
Kyllä jokainen pässi tarvitsee 23 kilometrin kävelylle ja päivän retkelle juoman lisäksi myös reilun annoksen proteiinia ja suolaista purtavaa, herkut ja muut vasta tuon päälle. Vaan itsehän evääni valitsin ja reppuni pakkasin.
Helsinkiläiset palasimme Iittalasta edullisesti R-junalla. Kotona, arvatenkin jääkaapilla, olin kello 18 tietämissä.
Antti:
Reissussa parasta oli ehkä ilmaiset matkat sillä VR:n rahanottokoneistot eivät toimineet Jokela-Hämeenlinna, eikä Iittala-Jokela-osuuksille. En voi paljastaa miten se epäonnistuminen näin hyvin onnistui, koska en ummarra, miten tämänkin tempun osasin tai mokasin.
Kalvolan kohdalla mieleni loihti silmieni eteen valokuvan taannoisesta Forssan kokouksesta 1892. Olin näet Kansan Uutisten Etelä-Hämeen aluetoimittajana v. 1982 tehnyt juttua siitä, mutta eipä ollut arkistoissakaan kelpoa kuvaa. Sellainen kuitenkin löytyi Kalvolassa pikkumökin pohjoispuolen huoneesta, jossa noin 90 vuoden ajan valokuva oli ollut auringon valolta piilossa ja yhä loistokunnossa.
Nyt kun olen jo neljä tuntia ollut vapaa rääkkäyksestä, ääneni on mennyt ja koivet pirskatin kipeät, mutta en voi edes kuiskailla tuskani määrää. No, onneksi voin vielä mykistyneenä edes kirjoittaa, että olemmepa me menohaluissamme itsemme koetukselle asettaneet.
Kävelypässit ovat kiitollisuudenvelassa Hämeenlinnan Eläkeläisistä Riitalle ja Tuijalle, jotka saattelivat meidät lähtöpaikalta kaupungin halki Hämeentielle. Ja varsinainen ilopilleri tavattiin, kun miltei rättiväsyneinä saavuttiin Iittalaan, jossa aiempienkin pitkäkävelyjen yllätysvieras Eeva-Helena palkitsi meidät ainutlaatuisilla KUKKAHATTU-LAMMAS -ansiomerkeillä!
Matkan aikana osallistuimme Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan. Seuraavasta kävelyosuus on keskiviikkona 3.5. Iittalasta eteenpäin kohti elokuista Kalajokea!
Eeva-Helena Inomaa:
Koko kevään olen yrittänyt päästä Kävelypässien mukaan, mutta aina jotain, milloin flunssaa, milloin polvi, milloin selkä… Mutta nyt oli pakko, kulkihan reittinsä niin läheltä mökkiäni. Mutta 23 km, ehkä liikaa, niinpä lupasin kävellä mökiltäni eli 10 km ja tavata pässit Iittalassa.
Kaivoin kuitenkin polkupyörän talviteloiltaan ja välillä kävellen (pienetkin ylämäet) välillä pyöräillen vihdoin kohdattiin Kankaistentien risteyksessä. Mukava tavata tämä iloinen pässiporukka, joilla takana 23 km, mulla vaan 10 km, mutta polvet, selkä, lantio…
Saatoin porukan junaan, kävin kaupassa ja kyllä, kävely/pyöräily systeemillä takaisin mökille ja nyt sit unta päähän, katotaan aamulla mitä tää keho tykkäs tästä yllättävästä 20 km reippailusta.
Kiitos pässit: liikunta on lääke. Katotaan!
Työryhmä:
Pitkähän tästä tuli, mutta pitkä oli matkakin. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, mutta älkää kävelkö jalkoja altanne ja muistakaa ottaa mukaan eväät ja juomista!