Sveitsistä Surujen puistoon, järjestötalolta tehtaan tyttöjä katselemaan, kaupungintalolta Pässi-veturia ihmettelemään, Humalasta uimalaan, Krapulasta kaupunginmuseoon. Kaikkea tätä ja muutakin sisältyi Kävelypässien syyskauden avajaisiin Hyvinkäällä.
Hyvinkään oma Aarno-pässi oli suunnitellut hienon reitin, jossa vaihtelevaan maasto- ja kaupunkikävelyyn yhdistyi monipuolinen tutustuminen kaupunkiin ja sen merkittäviin kulttuurikohteisiin. Kävelyä oli näin syyskauden alkajaisiksi sopivasti, Aarnon aina päällä olevan gsp-laskurin mukaan tarkasti 12,3 kilometriä. Silti ehdittiin tutustua kaupunkiin kiirettä pitämättä.
Retki alkoi Hyvinkään Sveitsin uimalalta. Kun ensin oli ihmetelty ilmat ja povattu pouta retkipäiväksi, lähdettiin pässimäisen jyrysti kävelemään pitkin Sveitsin jyhkeän ulkoilualueen polkuja. Siinä saatiin kehoon pieni lämpö, kun polut eivät mutkittele vain vaakasuorassa, vaan myös ylös ja alas. Aarno kertoi omasta ja monien muiden hyvinkääläisten huolesta, jonka ovat synnyttäneet Sveitsinpuistoa uhkaavat bisnesveijareiden ja grynderien hankkeet. Pahalta ne haisevat meidän muidenkin mielestä.
Ensimmäiset kohteet kaupungilla kuuluivat Hyvinkään työväenliikkeen historiaan. Surujen puistossa pässit kävivät Hyvinkäällä vuonna 1918 teloitettujen punaisten muistomerkillä. Siinä vierähti hyvä tovi, kun mietittiin ja muisteltiin lähes sadan vuoden takaisia tapahtumia, suurta tragediaa ja traumaa, joka on tuntunut läheisten ja ehkä omanakin ahdistuksena vielä pässien elinaikana.
Monelle lukijallekin on varmaan tuttu suuri hiljaisuus, joka saattoi vielä 1960- ja 1970-luvulla ja myöhemminkin rikkoutua vain satunnaisina kertomuksen pätkinä ja mainintoina siellä tai täällä kaatuneesta, vangitusta tai teloitetusta sukulaisesta. Surujen puiston hiekkoihin haudattiin kapinakeväänä 147 paikan päällä teloitettua punaista, oikeita kapinallisia ja sellaiseksi luultuja, uskottuja ja leimattuja.
Toinen, murheellisten muistojen sijasta iloa ja ylpeyttä herättävä kohde oli Järjestötalo. Sitä on sanottu talkootyön monumentiksi ja syystä. Hyvinkään vasemmistoväki rakensi komean talonsa talkoilla vuosina 1951–1959. Kelpaa vieläkin katsella. Ja totta kai: ilman paikallisen Eläkeläiset ry:n yhdistyksen aktiivisuutta talo olisi tainnut jo hävitä järjestöväen hallusta ja käytöstä, aivan niin kuin monella muuallakin paikkakunnalla.
Järjestötalolla tapasimme Toivo Piipon, joka keitteli meille kahvit. Toivo hoitelee yhdessä vaimonsa Raija-Riitta Luiro-Piipon kanssa talon talonmiehen tehtävät, molemmat sivutoimisina. Kahvista virkistyneinä ryhdyimme tapamme mukaan suunnittelemaan elämää tai ainakin itseämme suurempia hankkeita, muun muassa osallistumista Joukkovoima-mielenosoitukseen 3. syyskuuta Helsingissä ja Kajaani-Vuokatti-retkeä ensi kesäkuun 12.-13. päivänä, siis kesäpäivien aattona ja alkajaispäivänä. Näihin vielä palataan tarkemmin ja varmaan moneen kertaan blogissa.
Järjestötalolta pässit siirtyivät hyvässä järjestyksessä ja ripeästi kaupungintalolle, jolle on kunnostettu hulppeat tilat vanhaan tehdasmiljööseen. Tilojen arkkitehtuurista olimme herttaisen kaksimielisiä: Aarno vierastaa modernin ja vanhan yhdistämistä ainakin sillä tavalla kuin se kaupungintalossa on tehty, minua tilat taas miellyttivät. Onneksi Antti keskittyi johonkin muuhun eikä kuullut keskusteluamme. Jos niin olisi käynyt, veikkaanpa että olisimme olleet jo kolmimielisiä. Siitähän ei ole pitkä matka ties minne.
Kaupunginmuseossa ihailimme tehtaan tyttöjä samannimisessa näyttelyssä. Se kertoo Hyvinkään vanhan elämänlangan, tekstiili- ja kutomateollisuuden, työntekijöistä. Vanhoista työpaikkakorteista löytyi mainio ja meille pässeille sopiva ammattinimike: kiertäjä.
Sitä makustellen siirryimme taidemuseoon. Siellä jouduimme Humalaan ja Krapulaan ja jytkyihin ja hihhulien seuroihin. Kyllä meitä poikkii vietiin, viejinä Humalan ja Krapulan ateljeetalojen mestarit, taiteilijat Tyko Sallinen, Jalmari Ruokokoski, Anton Lindforss, Paavo Leinonen ja Terho Sakki. Viiden taiteilijan töistä koottu hieno näyttely on avoinna vielä vajaan kuukauden, 4.9. saakka. Ehdottomasti ja yksimielisesti suosittelemme heittämään muut kiireet nurkkaan ja kiirehtimään näyttelyä katsomaan, jos kulmilla on tai sinne sattuu. Siellä on paljon muutakin katsottavaan kuin Sallisen kuulut maalaukset Jytkyt ja Hihhulit.
Niille, jotka eivät ehdi käymään taidemuseossa eivätkä sopivilla nettisivuilla – muun muassa http://www.hyvinkaa.fi/hyvinkaan-taidemuseo/nyt/humala-ja-krapula/ – kerrottakoon tässä, että Humalaksi ja Krapulaksi Hyvinkäänkylän ateljeetalot ristettiin valmistumisvuonnaan 1916, jolloin talojen rakennuttajat ja ensimmäiset omistajat, taiteilijat Sallinen ja Ruokokoski, viettivät ystävineen tupaantuliaisia viikon tai kenties kaksikin.
Näyttelyyn kuuluu paljon oheisohjelmaa, muun muassa luentoja, mutta aivan erikseen kannattaa mainita KulkuriTeatterin pienoisnäytelmä Humala ja Krapula, joka esitetään Hyvinkään taidemuseossa 27.8. kello 13.00.
Tuo ei ollut kaupallinen mainos, vaan aito pässi-info. Tällä retkellä nimittäin paljastui – siis ainakin minulle paljastui – että-Aarno pässi on satakuntalaisen arvokkuutensa ja vaiteliaisuutensa takana intohimoinen teatterin ja kuvataiteiden harrastaja ja KulkuriTeatterinkin jäsen: ”Enhän minä näyttelijä ole, mutta kaikkea muuta teen”. Tämä yhteinen kävelyharrastus on kuulkaa, veljet ja sisaret, valistavaa puuhaa. Joka retkellä oppii jotakin uutta – ja joskus paljon! KulkuriTeatterilla on muuten valmistumassa toinenkin näytelmä, Kamariherra, joka kertoo Mustion linnan ja Kytäjän kartanon isännästä Hjalmar Konstantin Linderistä. Esitykset ovat Hyvinkääsalissa marraskuun puolenvälin jälkeen.
Kun olimme pyörällä päästämme selvinneet taidemuseosta ulos, oli retken kulttuuriosuudesta vielä jäljellä käynti Suomen rautatiemuseossa. Sinne menimme erityisesti katsomaan Suomen vanhinta säilynyttä höyryveturia, Pässiä. Sillä nimellä kutsuttiin muitakin ratapihoilla vaihtovetureina käytettyjä B1-sarjan höyryvetureita. Niistä ensimmäiset kaksi valmistuivat vuonna 1868 ja tämä meidän Pässi muutamaa vuotta myöhemmin. Komea pässi, vaikka painoi työkunnossa vain 26,4 tonnia eli neljänneksen siitä, mitä museon suurimmat veturit painavat. Niiden rinnalla tunsivat itsensä tosi pieniksi kävelypässitkin, jotka ehkä eivät ole tunnettuja taipuvaisuudesta alemmuuskomplekseihin.
Päivästä ei puuttunut enää kuin sauna. Eipä puuttunut enää sen jälkeen, kun olimme käyneet Sveitsiin palattuamme uimalan löylyissä ja altaassa.
Eloretkellään henkisesti ja ruumiillisesti virkistyneinä pässit voivat luottavaisin mielin suunnata askeleensa kohti uusia seikkailuja. Suunnatkaa tekin, hyvät ihmiset: kävelkää, kävelkää riemumielin!
– Pekka Isaksson