Pekka Isaksson
Mediassa julkaistaan näinä päivinä niin monta juttua kuluneen vuoden tapahtumista, ilmiöistä ja kehityssuunnista, että kerron tässä kirjoituksessa pinnalta raapaisemalla vain yhdestä asiasta, joka on sävyttänyt Kävelypässien koko vuoden toimintaa. Se on rauhantyö.
Kun kirjoitan sanan, voin kuvitella, että varmistimet pistooleissa napsahtelisivat ympäri maata, jos tämä blogi ilmestyisi laajalevikkisemmässä mediassa. Niin epäsuosituksi aihe on tullut, kun ”turvallisuuspoliittinen tilanteemme on perusteellisesti muuttunut”, kuten on ryhdytty sanomaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan kohta kolme vuotta sitten.
Ehkä rauhantyö ei ole ollut kovin suosittua aikaisemminkaan, ei edes 1960-luvulla, jolloin lyhyeksi jäänyt rokkia, rauhaa ja rakkautta -henkisyys yritti tuulettaa reaalipolitiikan tunkkaantuneita komeroita. Tai 1980-luvun suurten rauhanmarssien aikana, joissa monet tunsivat reaalipolitiikan niin ikään tunkkaisen tuoksahduksen, kun neuvosto-ohjuksia ei vastustettu yhtä kuuluvasti kuin Yhdysvaltojen ohjuksia.
Ajan henki on kuitenkin selvästi muuttunut. Uusi henki leuhahtaa jopa eduskunnan joululahjarahoista, joita kansanedustajat voivat ohjata läheisiksi kokemilleen hankkeille ja tahoille. Suuri osa rahoista meni vanhaan tapaan tiehankkeille. Muiden saajien listalla näyttävät kristillisten yhdistysten lisäksi suosittuja olevan ampumaradat ja maanpuolustukseen liittyvät yhdistykset, yhteisöt ja museot. Yhteensä ne saivat lahjarahaa noin 4 miljoonaa eli lähes kymmenesosan. Maanpuolustushenkinen kansanedustaja Jenna Simula (perussuomalaiset) iloitsikin erityisesti ampumaratojen lahjoista, että nyt saatiin lisää ruutia ympäri Suomen
Kävelypässit arvelivat vuosi sitten suunnitellessaan kymmenennen toimintavuotensa viettoa, että rauhasta puhuminen on ajankohtaista, olkoonpa miten epäsuosittua tahansa. Ja sitä paitsi, jokainen kävelyä harrastava tietää, että toisinaan navakka vastatuuli panee endorfiinit rullaamaan ja veret kiertämään ja tekee muutenkin hyvää keholle ja mielelle. Siihen kun saa vielä kirittäjäksi sopivan ylämäen, niin a vot – jos nyt tällaista ilmausta on ollenkaan sopivaa käyttää näinä päivinä,
Niin arveltiin ja toimeksi pantiin: juhlavuonna kävelypässit taivalsivat Rauhankävelyn Raisioon ja ovat pitäneet rauhan teemaa muutenkin esillä. Tavoitteemme on ollut kaiken militaristisen puheen ja uhoilun keskellä muistuttaa, että rauha on tavoiteltava olotila. Samalla olemme halunneet huomauttaa vanhan kansanviisauden mukaisesti, että kun tarpeeksi kauan huutaa suden tulevan, niin kyllä se siellä tulee – tai tässä tapauksessa kenties karhu.
Mikään Suomen ilmapiirissä ei kerro, että olisimme olleet väärässä. Kuten Ilkka Taipale sanoi lähettäessään meidät Rauhankävelyn ensimmäiselle etapille, rauhamiehiä tarvitaan aina. Tarvitaanpa jopa tällaisia muuhun palvelukseen isänmaan kannalta lähes kelpaamattomia ukkoja. Tässä uskossa jatkan kävelemistä ensi vuonnakin. Kävelkääpä tekin, hyvät ihmiset, vaikkapa vain omaksi iloksenne – ja toivokaa, että maailmanmeno ei enää murheellisemmaksi muutu!