Viime aikoina posti on tuonut postilaatikkoomme useita kirjeitä ja kortteja, jotka eivät ole kuuluneet sinne, vaan aivan toisiin osoitteisiin. Ne eivät kaikki edes muistuta omaamme. Kun lähistöltä on postin omat toimipisteet lopetettu, olemme kanniskelleet niitä postilaatikkoon hiljaa mielessämme toivoen, että ne löytäisivät perille toisella tai kuka ties kuinka monennella yrittämällä.
Eräänlaisen ennätyksen posti teki toisinpäin: lähettämämme kirje viipyi kuukauden matkalla täältä pääkaupunkiseudulta Pohjois-Savoon. Siis kuukauden!
Meillä kaikilla on vielä muistissa se ei niinkään kaukainen aika, kun saatoimme kehua Suomen postin palveluita. Mielellämme vertasimme postiamme muiden maiden postinjakeluun, jota pidimme toivottaman hitaana. Kestihän vaikkapa korttien tulla kesälomamatkoilta niin, että lomalainen oli jo aikaa palannut kotiin ennen kuin kortit saapuivat sukulaisille ja ystäville. Pitkään se saattaa kestää nytkin, mutta syy ei taida enää löytyä Suomen rajojen ulkopuolelta. Ei polje enää Kusti entiseen tapaan, eikä kulje posti.
Tuskin erehdyn pahasti arvellessani, että moni muukin, jollei peräti enemmistö suomalaisista, on tavalla tai toisella kärsinyt postipalvelujen huononemisesta.
Syy ei ole yllätys kenellekään, joka on seurannut postin jatkuvaa hiuduttamista: työntekijöiden irtisanomista, tempoilevaa lisäpalvelujen suunnittelua ja kokeilua ruohonleikkauksesta ja muista arjen kotipalveluista varsinaisiin hoivapalveluihin. Vuoden alussa posti osti kotihoitopalveluja tuottavan HR Hoivan.
Enpä taida haluta postin kotipalvelujen asiakkaaksi sitten kun sellaisten aika koittaa toivottavasti mahdollisimman kaukaisessa tulevaisuudessa. Jos palvelut ovat samaa tasoa kuin postin tähänastisen ydinosaamisen alueella, niin saattaa kurki kuolla ennen kuin suo sulaa.
Kävelläänpä, hyvät ihmiset, jotta emme ennen aikojamme joudu postin hoivapalvelujen piiriin!
– Pekka Isaksson