Pekka Isaksson
Kalajoen retkeilypäivien toinen päivä oli vauhdikas sekä kävelypässeille että uskoaksemme myös muille osallistujille. Päivä alkoi heti aamupalan jälkeen jumpalla, eikä meno pysähtynyt koko päivänä. Silloinkin se laantuiu vasta, kun hyppäsi ulos vauhtipyörästä. Niin tekivät kävelypässit iltasella kokoontuakseen katsomaan Vilma Murron, Salon Vilpas TUL, kamppailua seiväshypyn maailmanmestaruudesta. Sen televisiointi alkoi juuri tätä kirjoitettaessa.
Sitä ennen ehti tapahtua paljon Kalajoen hiekkasärkillä. Aamu alkoi pehmeällä kehonavauksella. Jumppa oli tosi hyvä, toki erilainen kuin mihin pässit ovat tottuneet, mutta hyvä. Rauhalliset pitkät liikkeet saivat lihakset ja nivelet avautumaan. Pieni hienpoikanen kurkisti lippalakin alta, kun jumppa päättyi.
Siitä jatkettiin Eva Rönkön ja Hannele Pitkä-Liukkosen vetämällä tanssipajalla. Kävelypässien liikunta- ja tanssiryhmään nimetyt Jorma ja Pekka ehtivät mukaan aivan lopussa, kun letkeä jono kiersi Hilmantoria. Harvoin on ajoitus sattunut paremmin kohdalleen. Meidät bongasi letkassa edellämme tanssinut UKK- instituutin vanhempi tutkija, dosentti Maarit Piirtola, ehkä ei sentään edes Jorman tanssitaitojen, vaan kävelypässeihin kuulumisen ansiosta. Kun paikalle tuli vielä vahvistukseksi Risto, meidän ei tarvinnut suuremmin houkutella Maaritia IKINÄ-testiin tutustumaan. Hän nimittäin on ollut sellaisia kehittämässä.
Kävelypässit eivät yleensä punastu , mutta nyt koko joukkomme helotti harmaiden partakarvojemme ja hiustupsujemme alta. Maarit kehui meidät niin, että vielä pari tuntia myöhemmin olimme pyörällä päästämme. Teemme kuulemma nimittäin juuri sellaisia asioita, joita ikäihmisten liikuttamisessa ja kunnosta huolehtimisessa tarvitaan.
Aikaa ei jäänyt ylpistymiseen. Testit jatkuivat Antin, Riston ja Pekka H:n lempeässä, mutta tiukassa huomassa. Jorma, Esko ja minä lähdimme vetämään ryhmää Viitapakan laavulle. Harmitti hieman, sillä paljon kiinnostavaa ohjelmaa, kuten kaikki kalastukseen liittyvät alustukset ja tarinat sekä kiinalainen Gigong-voimistelu, jäi meiltä kuuntelematta ja kokematta. Onneksi monet muut pääsivät niistä osallisiksi.
Ilmiömäinen sääonni jatkui. Säätiedotukset olivat uhkailleet sadekuuroilla juuri laavuvaelluksen aikana. Eikös mitä. Puoli tuntia ennen vaelluksen alkua lankesi hento sadekuuro, joka ei jaksanut edes kostuttaa maata. Jalkamme olivat palatessa yhtä kuivat kuin lähtiessä, mutta pieni hienpoikanen kurkisti taas lippalakin alta ja kertoi, että hyvin oli vaellettu. Hilmantorilla unohtumaton Maria Fagerström lauloi kolttasaameksi ja suomeksi Inarinjärven mittaamattomasta syvyydestä.
Vaeltakaa ja kävelkää tekin, hyvät ihmiset!
Vastaa