Pekka Isaksson
Virtuaalireitillään Helsingistä Vuokattiin kävelypässit ohittivat vappuna Kuopion. Sunnuntaina, siis vappuaattona olimme tarkasti sanottuna Tikkalansaaressa. Oikealla puolellamme avatui näkymä Kelloselälle, vasemmalla muualle Kallavedelle. 8. etappiviikon yhteistulos oli 320,3 kilometriä, mikä tekee miestä kohti 53,4 kilometriä.
Oikeasti pässit olivat vappuna Heimoa lukuun ottamatta Helsingissä vasemmiston vappujuhlassa, siis Hakaniementorilla ja Kansalaistorilla sekä niiden välisellä marssireitillä.
Heimo ilmoitti vappuaamuna, että hän oli joutunut kolmiodraaman pyörteisiin. Elämän karaisemat pässit eivät nielaisseet aamukahvia väärään kurkkuun. Etenkin kun viestin loppuosa paljasti, että kolmiodraamaan osapuolet olivat käynti Hiekkaharjussa punaisten muistomerkillä, osallistuminen Tikkurilan vasemmiston vappujuhlaan ja kurkun karauttelu työväenlaulutilaisuudessa Tikkurilan Puistokulmassa. Niin että oikeastaan se oli neloisdraama, mutta meneehän tuossa pää kävelypässiltäkin pyörälle.
Pääkaupunkiseudulla ainakin vappusää oli mitä mainioin. Ei olisi uskonut, että samassa Suomessa ollaan ja samaa kevättä eletään kuin muutaman edellisenä päivänä. Silloin heitteli tällekin seudulle parhaana päivänä seitsemän senttiä lunta muutamassa tunnissa. Tänään aurinko ja lämpö suorastaan hellivät ja hemmottelivat sekä hyviä ja pahoja että kävelypässejä.
Muutenkin todellisuus ajoi nyt kirkkaasti virtuaalimaailman ohi. Helsingin vasemmistovappuun osallistuneille pässeille tarjoutui Antin sosiaalisten yhteyksien ja taitojen ansiosta verraton tilaisuus. Olimme nimittäin ryhmässä, joka kantoi kulkueen kärkitunnusta, kahdeksanmetristä rinnan korkeudella kannettavaa banderollia Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Se oli kulkueessa heti Suomen lipun ja pääjärjestäjien lippujen jälkeen. Kun vielä Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri soitti aivan meidän takanamme työväenmarsseja, oli tunnelma komea ja tunne rinnassa ylevä ja herkkä.
Sen verran pitää palata noihin kävelykampanjan kilometreihin ja etappeihin, että yhteensä pässit ovat kampanjan alusta 6. maaliskuuta kävelleet 2 458 kilometriä. Kohta meidän pitää alkaa keriä virtuaalireittiä mutkalle tai panna liikakilometrit kävelykassaan, tai sitten joudumme pyyhältämään ohi Vuokatista. Se ei olisi kenellekään mukavaa.
Hyvin ovat patikoineet myös Serafiinat, jotka taannoin pässien esimerkin innoittamina haastoivat kaikki Vuokatin-ohjelmaryhmät kävelemään. Hannele Pitkä-Liukkonen kertoi viestissään viime torstaina, että he olivat kävelleet yhteensä 635 kilometriä eli olivat jo ikään kuin paluumatkalla.
Huomenna koittaa arki, mutta kävelemmepä silloinkin. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset!