”Suvipilvet, onnen pilvet
peittävät taivahan.
Liikkumatta lepää
pinta laajan ulapan.”
Pekka Isaksson
Aaro Hellaakosken Suvipilvet, onnen pilvet on yksi meteorologi Seija Paasosen valitsema oheisruno Järvenpään taidemuseon näyttelyyn Sadejuovia ja pilvisäteitä – Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin. Näyttely perustuu Paasosen keväällä 2018 julkaisemaan kirjaan, ja hän on sen työt valinnut ja näyttelyn koonnut enimmäkseen 1800-luvun ja 1900-luvun alun taiteilijoiden töistä yhdessä Järvenpään taidemuseon kanssa.
Kävelypässeillä oli tänään mahdollisuus tutustua näyttelyyn museopalveluiden päällikön Hanna Nikanderin opastuksella. Se suorastaan säteili innostuneisuutta, asiantuntijuutta ja paneutumista. Esitys valloitti karaistuneet pässitkin, kuten tietysti teki koko näyttely, sen hurmaava idea ja kaikesta henkivä suuri rakkaus sääilmiöihin ja taiteeseen.
Kun tämän blogin motoksi olen valinnut Hellaakosken runon, se ei merkitse että pitäisin ylivertaisena muihin näyttelyn oheisrunoihin verrattuna. Se vain kosketti harmaana syyspäivänä parhaiten: kun kesä on mennyt, on alettava unelmoida uudesta kesästä.
Näyttely on esillä tämän kuukauden loppuun. Suosittelemme, pitäkää kiirettä!
Kävelypässeillä oli tänään ilo ja onni saada kävelyseurakseen Eeva-Helena Inomaa Etelä-Espoon Eläkeläisistä. Kevyttä jumppaa yhdistyksessään vetävä Eeva-Helena oli tullut kokeilemaan, kuinka jalat ja kunto kestävät kävelyn. Hyvin kestivät. Sehän piti arvata jo Järvenpään asemalla tehdyn Ikinä-testin tuloksista. Asemalla tapasimme myös Sari Sievin, joka auttoi valokuvien ottamisessa niin, että kerrankin kaikki paikalla olleet pässit pääsivät kunnolla jumppakuviin.
Kun oli katsottu kultakauden mestareiden ja muidenkin mestareiden maalauksia, oli itsestään selvää, että paras reitti Keravalle kulki Tuusulanjärven rantamaisemissa. Siellä muutamilla noista näyttelyssäkin esillä olevista, muun muassa Pekka Halosella ja Eero Järnefeltillä, oli taiteilijakotinsa. Matka kului rattoisasti. Hyvin ehdimme taas kulttuurin äärellä silloin, kun siellä piti olla.
Pässit oli nimittäin kutsuttu Keravan kirjastoon, jossa vietettiin Eläkeläiset ry 60 vuotta -kiertonäyttelyn avajaisia. Kun pässit ovat tunnettuja täsmällisyydestään, se jäi vähän harmittamaan, että olimme viisi minuuttia etuajassa. Harmitus lientyi yhdistyksen puheenjohtajan Maila Höltän sydämellisen vastaanoton lämmössä, mukavassa seurassa ja yhdistyksen Rehevää ja Rautaista -kuoroa kuunnellessa.
Eikä mitään vikaan ole itse näyttelyssäkään, joskaan tekstien tekijät ja valokuvaajat eivät ehkä vielä yllä kultakauden mestareiden luokkaan. Mutta ovatpa hekin monille Eläkeläiset ry:n jäsenille sekä Eläkeläinen-lehden ja näiden blogien lukijoille tuttuja eli Juha Drufva, Tuomas Talvila ja Pekka Isaksson. Tämä tietoisku tekijöistä senkin vuoksi, että huomataan kävelypässien sorkanjäljen näkyvän tässäkin, kun vaatimaton Tuomas on jättänyt itsensä ja tietysti myös muut tekijät pois näyttelyaineistosta.
Tämäkin näyttely on esillä Keravan kirjastossa kuukauden loppuun. Mikäpä estäisi yhdistämästä kumpaakin näyttelyä samaan kulttuurimatkaan, kävelypässien tapaan.
Huomenna yhteiset pässipuuhat alkavat jo kello 8.00 Keravan rautatieasemalla, jossa tapaamme kansanedustaja Pia Lohikosken (vas). Sen jälkeen päivystämme aseman tienoilla kello 9:ään asti, jos joku haluaa lähteä mukaan kohti Korsoa ja uusia seikkailuja.
Hyvät ihmiset kautta maan piirin, lähtekääpä tekin lenkille, vaikka ette Keravalle ehdikään.
Maila Hölttä sanoo
Kiitos, pässit, että tulitte meidän keravalaisten järjestämään näyttelyyn!
Maila