Puurot ja piirakat ovat menneet pahasti sekaisin niillä kuvista päätellen nuorehkoilla miehillä, jotka ovat ryhtyneet perustamaan Soldiers of Odin -katupartioita eri puolille Suomea, viimeksi Joensuuhun.
Vaikka asia on vakava, ei siitä puutu huvittavia piirteitä. En nyt ryhdy herkuttelemaan esimerkiksi Joensuun värväysesitteen puolikielisyydellä. Tämmöistä vankkaa suomalaisuusmiestä se kyllä kutkuttaa, jos kohta harmittaakin. Ryhmähän ilmoittaa taistelevansa ”valkoisen Suomen” puolesta. Herra hyvästi varjele! Suosittelen osallistumista aluksi kuunteluoppilaina maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen kieliopintoihin. Jospa se paikkaisi vähän aukkoja, joita on jäänyt pakkosuomea koulussa tankatessa.
Katupartioiden nimi on enemmän kuin kutkuttava. Eikös partioiden tavoitteita ajatellen olisi katu-uskottavampaa, jos nimi olisi suomea. Suora käännös Odinin sotureiksi ei asiaa auta. Odin nimittäin on yksi skandinaavisen, ei siis suomalaisen, taruston aasoista, jumalista. Toki hän on aasoista voimakkaimpia, ukkosvasaralla idän ja pohjoisen harmaatursaita ja jättiläisiä kuriin runnovan Thorin veroinen, joissakin suhteissa tätä etevämpikin. Sikäli Odinin valitsemisessa nimenantajaksi ei ole mitään pulmaa.
Hupaiseksi ja jollakin tavalla surulliseksikin nimenvalinnan tekee se, että Odin liittyy kiinteästi uusgööttiläisyyden (Ruotsin historiallista merkitystä paisutteleva ajatussuunta) ja sitä hieman myöhäisemmän germanismin nousuun Ruotsissa 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin käännettiin skandinaavisen taruston tärkeimpiin lähteisiin kuuluva islantilainen Edda-runoelma ruotsiksi. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvullakin Odinin, Thorin ja muiden aasojen ja vanien – luonnon ja hedelmällisyyden jumalat ja jumalattaret – nimeen vannoivat erityisesti ruotsalaiset germanistit, joskin skandinaavisen mytologiaan tunnettiin vetoa myös manner-Euroopassa ja Englannissa.
Germanisteilla, eritoten ruotsalaisilla, ei ollut mitään hyvää sanottavaa suomalaisista, olivatpa he sitten muinaisuskosta innostuneita ruotsalaisia nationalisteja tai tuon aikaisia rotutieteilijöitä – usein molempia samassa persoonassa. Heidän katsannossaan suomalaiset kuuluivat joko suoraan mongoliseen tai johonkin muuhun itäiseksi luonnehdittuun roturyhmään. Joka tapauksessa suomalaisia pidettiin fyysisesti ja henkisestikin alempana aineksena kuin ruotsalaisia, jotka laskettiin valkoisen rodun valiojoukkoon, nimeäjästä riippuen arjalaisiin tai germaaneihin. Thorin jäljillä oltiin, idän inhoja kuurmottamassa.
”Valkoisen Suomen” puolustajilla on siis englanninkielinen nimi, joka viittaa skandinaaviseen tarustoon ja suomalaisuutta ja suomalaisia halveksineeseen germanismiin. Tämä, jos mikä, on monikulttuurista menoa sanan siinä halventavassa merkityksessä, jossa sitä ovat ryhtyneet käyttämään niin sanotut monikulttuurisuuskriitikot.
Kävelkää, hyvät ihmiset, se pitää kehon kunnossa ja pään kirkkaana!
– Pekka Isaksson
