Hannu Hurme
Kuten ei muillakaan pässeillä, ei minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia suoriutua sadalle päivälle ottamastamme urakasta. Voisin jopa tunnustaa, että havaitsen päivien saatossa itsessäni addiktoituneen ihmisen tunnusmerkkejä.
Siitä kertoo se, että siinä missä on joka päivä ollut kuin pakko seurata uutistulvat, striimata koripallon ja jalkapallon Mestareiden liigojen ottelut ja tehdä sudokut, niin nyt on myös ollut päästävä joka päivä lenkille.
Kävelin ja harrastelin monenkinlaista liikuntaa toki ennenkin, mutta muutos on ollut selvä.
Eipä siis mikään ihme, että olen mielelläni jäsen Kävelypässit -yhteisössä. Pässiveljet ovat mukavaa seuraa, mutta myös tällainen henk. koht. havainto on minulla ollut vahva.
Olemme tehneet tämän virtuaalimatkan loppuhuipennusta lukuun ottamatta (johon ikävä kyllä en voinut osallistua) kotikonnuilla yksin.
Tämä ei minun kohdallani oikeastaan pidä paikkaansa. Minulla on ollut vakiseuralaisia, kaksin kappalein jopa. He ovat Yle Areena ja Spotify. ”Kiitos” niiden ovat luonnon äänet (ikävä kyllä) ja liikenteen äänet (hienoa) jääneet minulta havainnotta.
Olen kuluneen kevätkesän aikana tullut havaitsemaan miten upea palvelija Ylen Areena on. Sen milloin tahansa tarjolla oleva anti on yhteiskunnan ja elämän menosta kiinnostuneelle kuin kaivo, joka ei koskaan ehdy. Suosikkejani ovat päivän aiheista kertova Ajantasa, terävällä otteella päättäjiä hiillostava Politiikkaradio ja useat historiasarjat. Jälkimmäisistä sain juuri loppuun kymmenosaisen Jatkosodasta kertovan sarjan.
Spotify puolestaan antaa minulle mahdollisuuden kuunnella musiikkia kulloisenkin mielialan mukaan. Makuni musiikin suhteen on liki rajaton. Useimmin kuuntelen mielestäni maailman parasta viulukonserttoa, Tshaikovskin viulukonserttoa. Sen kuulemisen en kyllästy. Kevyemmän musiikin suosikkini on tällä hetkellä Haloo Helsinki –yhtye. Hulluuden Higway –levy on minulle parasta suomalaista poppia.
Me pässit kirjasimme koko kampanjakauden menoamme päivä päivältä. Omasta listastani löysin neljän päivän kohdalla nollamerkinnän.
Terveenä on tämä pässi siis saanut olla!
Tai – kaikki on tässä iässä suhteellista.
Minä kävelen, koska tykkään siitä. Vasen polvi – tuo nivelrikkoinen – on minun kiusaajani, mutta minä kävelen silti. Olen yrittänyt selvittää onko tuo kiusanhengen olostelussa jotain logiikkaa. En ole tolkkua saanut. Joskus se häiritsee menoa – hyvä kun on kotikadulta päässyt. Joskus sen kanssa kulkee kivutta Herttoniemestä Mellunmäkeen tai Vuosaareen (7-8 km). Joskus se taas leikkii sattuu – ei satu – sattuu –leikkiä, kipuloi kesken matkanteon pahastikin, mutta kun vaan jatkaa niin kipu häviää.
Ei saa selvää.
No, olen lukenut ortopedien nykykannoista. Ei meitä polvivaivoisia leikkuupöydälle haluta viedä. Baanalle siis vaan!
P.S Serafiinat antoivat Vuokatissa kopion omasta kävelykirjanpidostaan. Yhteensä nämä kuusi reipasta naista käveli 16.3. ja 12.6 välisenä aikana 1 495 kilometriä. Kävelypässit nostavat lippalakkejaan ja kumartavat syvään! P.I.
