Heimo Liimatainen
Merkillistä elää tätä korona-aikaa. Pitää vältellä ihmiskontakteja ja elää yksin kaksiossaan. Ei ole kokouksia, ei yhteisiä kävelyreissuja, parin metrin väli välttämätön. Rajoitukset toki ymmärrän
Mietin elettyä elämääni, järjestötyön näkökulmasta. Se on antanut minulle paljon. Järjestötoiminnan aloitin Rakennustyöläisten liitossa 1964. Aluksi maalarien ammattiosaston sihteerinä, parin vuoden kuluttua puheenjohtajana. Puheenjohtajuus poiki aluejärjestön aluetoimikunnan jäsenyyden. Edustajana Rakennusliiton liittokokouksissa ja 60-luvun loppupuolella liittotoimikunnan varajäseneksi sekä nuorisovaliokunnan puheenjohtajaksi.
Seitsemänkymmenluku meni nuorisoliiton Keski-Suomen piirin piirisihteerinä. Kokouksia harva se päivä, seminaareja ja kursseja viikoittain. Helsingin reissuja usein ja alueen yhdistysten kokouksissa lähes joka ilta. Luentojen valmistelua ja pitoa. 70-luvulla ehdin vielä kaksi talvea viettää Sirola-opistossa yhteiskunnallisia tietoja hankkimassa.
Jätin Jyväskylän ja nuorisopiirin 1980. Muutto etelään, toki vain Vantaalle saakka. Työnhakuun. Pari nuorisoliiton toveria lupasi,etten vasemmiston piiristä ainakaan saa työpaikkaa. Se lupaus piti. Hain Kuurojen Liiton järjestötyöntekijän määräaikaista tointa. Tulin valituksi ja puolen vuoden jälkeen valitsivat liiton järjestöpäälliköksi. Oli opeteltava uusi kieli eli viittomakieli. Minun ja osastosihteerin lisäksi kenttätyöntekijöiksi valittiin kuuroja, joista koulutin järjestötyön ammattilaisia.
Kolmenkymmenen työvuoden jälkeen koitti lähdön hetki Kuurojen Liitosta, työtoverit olivat läksiäisiini valmistaneet tilkkupeiton, jonka alla olisi Heimon mukava köllötellä eläkeläispäivistä nauttien. Toisin kävi. Läksiäiset elokuun 2009 lopulla perjantaina ja maanantaina olin jo raapimassa Tikkurilan Eläkeläisten ovea, ja kun varomattomasti raottivat ovea niin luiskahdin sisään. Kokouksia ja ihmisiä. Ihanaa!
Sitten iski koronavirus! Vähintään kahden metrin etäisyys lähimpään ihmiseen. Ei kokoontumisia, kokouksia, juhlia, kursseja. Onneksi kävelyä ei ole kielletty, kunhan ei joudu liian lähelle kanssaihmisiä. Onneksi nykyään on yhteydenpitovälineitä kavereihin ja sukulaisiin. Kuopion Kaijan kanssa rupattelu on parasta terapiaa eristyksessä!
Päivittäiset sauvakävelylenkit 3-5 kilometriä. Yksi vakioreiteistäni alkaa Tikkurilasta. Pääradan ali itäpuolelle, josta sauvoen punaisten muistomerkille Hiekkaharjuun. Hiljaista on. Jatkan matkaa ja pujahdan alikulkutunnelista radan länsipuolelle ja kohta edessäni onkin Puistokulman työväentalo. Hiljaista on, ei autoja, eikä torstaista hernerokka-pannari ateriaa! Kierrän vielä hieman pohjoiseen ja kaarran kohti Tikkurilan keskustaa.
Poikkean ruokakaupassa ja Alkossa. Kotiin ja päikkäreille!
Oot sinä Heimo ikäiseksi tosi nuorekas,kun Tikkurilan Eläkeläisiin olet jo 1909 liittynyt. Oot tainnut unta nähdä…anteeksi oli ihan pakko,mutta ainakin olen todistettavasti blogia lukenut.
Virhe on blogin toimittajan. Heimo kyllä korjasi vuosiluvun, mutta minäkös sen muistin.
Pekka Isaksson, blogirenki
Terve Heimo!
Oletpa ollut eläkkeellä jo pitkään, kun jäit eläkkeelle elokuun lopulla vuonna 1909. Minä ólin vuodesta 1959 töissä Yhteistyön sanomalehtirotaatiossa ja myöhemmin sanomehtirotaation ja postituksen pomona Herttoniemen painotalossa. Rakentaja-lehti tuli vuosikymmenien mittaan hyvinkin tutuksi. Kun lehti täytti 125 vuotta joskus 70-luvun alussa, toi lähettipoika merkkipäivän kunniaksi jouluaattona ison herkkukorin kaikille lehden tekoon osallistuville.
Kun lehteä siinä painamisen aikana luettiin, oli lehdessä aika paljon anteeksipyyntöjä. Joku oli näet ollut rikkurina rakentajien lakon aikaan ja pyysi tekoaan lehden sivulla omalla nimellään
anteeksi. En tiedä, saiko?
Kävelin aamulla Vantaan joen vartta Pukinmäen ja Oulunkylän kautta. Maailma oli täynnä peipposen laulua. Kuulosti hienolta!
Helvetin hienoa, että osaat viittomakieltä!
Virhe on blogin toimittajan. Heimo kyllä korjasi vuosiluvun, mutta minäkös sen muistin.
Pekka Isaksson, blogirenki