Pekka Isaksson
Paavo Väyrysestä kerrotaan juttua, jossa tämä sanoo, ettei ole hänkään erehtymätön. Kerran on tehnyt virheen. Sattui nimittäin niin, että eräänä kauniina päivänä Väyrynen luuli erehtyneensä. Kun hän tarkemmin tutki ja pohti asiaa, hän huomasi tehneensä virheen: ei hän ollutkaan erehtynyt.
Tässä hengessä voin minäkin kertoa erehtyneeni. Aamulenkki venyi aamupäivälenkiksi ja alkoi jo kääntyä iltapäivälenkiksi, kun kuljeskelin Lempäälän pikkuteitä kahden Lempäälän kylän, Lastusen ja Ahtialan suunnalla. En ole aikaisemmin siellä kulkenut. Kun sitten totesin aikaa kuluneen reilut kaksi tuntia ja huomasin ajautuneeni näköetäisyydelle Ideaparkista, soitin vaimolle, ettei turhaan huolestuisi. Hän rupesi tietysti kyselemään, missä olen ja olenko kenties eksynyt. Tulin tunnustaneeksi, etten ollut ihan siellä, minne olin aikonut mennä.
Vaimo arveli minun eksyneen ja vielä kyseli, onko minulla Nysse-korttia tai rahaa tulla bussilla kotiin. Edellistä väitettä en viitsinyt edes kiistää, kun ajattelin tietäväni, missä olen. Kotimatkan lupasin onnistuvan bussillakin. Puhelun loputtua luulin erehtyneeni, mutta kun kävelin seuraavalle mäelle huomasin erehtyneeni luulossani. Tunnistin paikan ja tienpientareen opastekyltti kertoi matkaa Lempäälään olevan 5 kilometriä, mikä merkitsi noin 6 kilometrin kotimatkaa. Ei siis mitään tarvetta lähteä etsimään bussipysäkkiä. Olin tehnyt virheen arvellessani, että en tietäisi, missä olen.
Tämä sekaannus johtui periaatteellisista syistä. Ahtialankylässä kävelin risteykseen, josta lähti yksityistie vasemmalla, juuri siihen suuntana, jonne minun piti mennä päästäkseni palaamaan näppärästi kotiin. Tottuneena ja sitoutuneena julkisten palvelujen käyttäjänä en kääntynyt sille, vaan yleiselle tielle, jonka arvelin tulevan samalle tielle kuin tuo yksityistiekin. Ei tullut. Matka jatkui periaatteellisuuteni vuoksi kuutisen kilometriä.
Eipä haitannut. Oli mukava kävellä: aurinko paistoi kirkkaalta kevättaivaalta, asun valinnassa olin kerrankin onnistunut – ei tullut hiki, mutta ei kylmäkään kappaissut, taskussa oli vesipullo, ruumiin olin ravinnut tukevalla aamupalalla ja mieli oli keväisen reipas. Kerrassaan mainio kävely. Matkaa kertyi tasan 14 kilometriä, ei paha.
Ainoa pieni harmi oli, kun rupesin kävellessäni kuvittelemaan, että vaimo siellä kertoilee puhelimessa sisarelleen ja mummikavereilleen ja muille kavereilleen, että taas se ukko… höppänäksi on tullut… nyt se eksyi lenkillä… eilen aamulla oli kaatanut veden keittimeen, mutta unohtanut kahvinporot… ja pari aamua aikaisemmin juuri päinvastoin… pitäisikö olla huolissaan. Taidetaan siinä pari kertaa mainita iso D:kin, eikä se ole Danny eikä Isokynä Lindholm.
Ei pidä olla huolissaan, eikä tarvitse olla. Myönnetään, että viime viikolla oli pientä hajamielisyyttä kahvinkeittopuuhissa, mutta sattuuhan tuota. Ja mitä tulee isoon D:hen, niin kävely auttaa pitämään sen loitolla. Muistakaa, hyvät ihmiset, huolehtia jaloistanne ja kävellä. Jalatkin silloin muistavat huolehtia teistä ja teidän muististanne!
Tähän loppuun sopinee pieni mainos. Se ei ole kaupallinen, vaan kulttuurinen. Oletteko huomanneet, että Eläkeläiset ry:n sivuille on lisätty Runopysäkki-blogi, joka laajentaa samannimistä Eläkeläinen-lehden runopalstaa. Blogiakin pitää kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Niina Hakalahti. Kävelypässit suosittelee lämpimästi!
Vastaa