Konsa kuuluisa kolonna,/ – nimeltään Kävelypässit / taivalsi jalan, kävellen, / – kohti, päin Kalajokea…
Kalevi Koskela, 15.2.2023
Pekka Isaksson
Joskus kävelemään lähtiessä tai junassa matkalla lähtöpisteeseen pälkähtää mieleen epäilys, että onkohan tämä nyt yli 70-vuotiaalle ukolle sopivaa puuhaa. Lähteä talsimaan yksin tai samanikäisen äijäporukan kanssa kilometrikaupalla pitkin mantuja ja maanteitä. Eikö olisi kauniimpaa aamutoimista selvittyä istahtaa nojatuoliin lukemaan vaikka tähän aikaa sopivasti Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa (lue: jännittävää dekkaria). Torkahdella välillä, tuoksutella aamuista pullanleipomista ja odotella kutsua aamupäiväkahville.
Niin pälkähti jostakin syystä mieleen myös tänä aamuna, kun R-junan kyydissä köröttelin Keravalle. Siksipä kerron, miksi kaikista päähänpälkähdyksistä ei kannata välittää. Niitä tulee ja menee ja mennessään viheltää. Kävely yksin ja seurassa on pysyvää – joskin etenevää.
Kun pääsin Keravalle, jatkui matka kävellen pohjoiseen: kävelypässin matka Kevätkävelyn neljännellä etapilla, Keravalta Järvenpäähän. Hyvä kävelysää, nollan tuntumassa, lähes tuuleton. Ystävällinen usva kietoi kävelypässit pehmeään vaippaansa, kunnes Järvenpäässä aurinko hajotti usvan ja lämmitti meitä.
Asemalla tapasimme pienen, mutta edustavan joukon Keravan eläkeläisten jäseniä. Heistä Tuula Carstensen käveli kanssamme Järvenpäähän asti. Tuula olisi helposti halutessaan kävellyt kävelypässeiltä jalat alta. Niin ripeästi taittuu matka, kun takana on kymmeniä tuhansia kilometrejä kävelyä ja vaellusretkiä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Raunio joutui kääntymään reitiltä saateltuaan meidän matkaan. Yhdistys oli nimittäin ehtinyt sopia juuri täksi päiväksi käynnin eduskunnassa tapaamassa kansanedustaja Pia Lohikoskea. Mikon piti ymmärrettävästi lähteä ryhmän mukaan sen vetäjäksi. Ennen lähtöä hän ehti kertoa hauskasti, miksi yhden Keravan kaupunginosan nimi oli aikoinaan Viro. Toivottavasti Mikko kertoo sen joskus teillekin Kävelypässien blogissa tai Kirjeitä mummolasta -blogissa. Juttu ansaitsee tulla kerrotuksi jommassakummassa.
Saimme Keravalla jälleen aivan erityisen huomionosoituksen. Maila Hölttä oli vastassa asemalla ja lahjoitti meille Sisu-pastillirasian. Me sen hyvillä mielin ja kiitoksin otimme vastaan. Toisella levähdyspaikalla lähellä Järvenpäätä se jaettiin veljellisesti. Hyvin jaksoimme sitten Järvenpäähän torikahvilaan päivän päätöskahveille ja suunnittelemaan uusia pässiyksiä. Niistä päällimmäiseksi jäi toivottavasti kaikkien mieleen, että seuraava etappi, Järvenpäästä Jokelaan, on maanantaina 6.3. Se myös ennakkokutsuna jo kaikille kerrottakoon.
Onpa kerrottava kahdessa muustakin tapaamisesta, onpa totisesti. Tapasimme ja saimme kävelykumppaniksi Keravan Väinämöisen Kalevi Koskelan, tuhansien kalevelamittaisten runojen kirjoittajan. Hän on Aarnon ja Antin vuosien takainen kävelykumppani Uhtuan-retken alkuosuudelta. Se kuului Antti Holopaisen ideoimaan hankkeeseen pitkästä, 1 000-kilometrisestä Via Kalevala -kävelyreitistä Sammatista Uhtualle. Kalevi käveli koko matkan, Aarno ja Antti muutaman sata kilometriä hankkeen konsultteina. Kalevi oli kirjoittanut aamulla Kävelypässeille tervehdysrunon, josta jutun alussa olevan motto on. Ensimmäisen kerran meitä ilahdutettiin omalla runolla 9-vuotisen historiamme aikana. Sappermentti sentään ja suuret kiitokset!
Toinen kohtaamisista vei meidät aikaan ja maailmaan vuosikymmeniä sitten. Keravan kirjastoa vastapäätä kävimme Volmari Iso-Hollon patsaalla. Antin napakalla opastuksella tutustuimme maineikkaaseen suurjuoksijaan, jonka menestyksekäs kansainvälinen ura alkoi Moskavan spartakiadeissa, työläisolympilaisissa, vuonna 1928 ja jatkui vuoden 1932 ja 1936 olympialaisissa. Varsinaisissa olympialaissa Iso-Hollo sai kaksi kultaa 3 000 metrin esteissä sekä hopeaa ja pronssia 10 000 metrillä. Oli jalkava mies.
Tällaisen päivän vuoksi kannattaa jättää tohvelit, nojatuoli ja Sota ja rauha (lue: jännittävä dekkari) vielä odottamaan. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset!
Vastaa