Pekka Isaksson
Luultavasti muutkin pässit olivat viikonloppuna onnellisia siitä, että emme vielä olleet kävelemässä Pohjois-Savossa ja Kainuussa, vaan täällä pääkaupunkiseudulla. Kilometrimme siirtyivät viime viikollakin nettikartalle sellaista vauhtia, että sunnuntaina olimme vain hieman Iisalmen keskustan eteläpuolella, suurin piirtein siellä, missä viitostien viitat alkavat viittailla Ahmoon ja Marjahakaan. Etapin loppumatkaa emme kävelleet viitostietä, vaan sen rinnalla kulkevaa Ulmalantietä.
Ei niin, että kenellekään meistä olisi mitään Pohjois-Savoa, saati Kainuuta vastaan. Uutiset ovat kuitenkin kertoneet, että siellä on ollut naurettavan koleaa asuosittua nykysäätermiä käyttääkseni, Kainuussa kova lumisadekin juuri viikonloppuna. Täällä sen sijaan olemme saaneet patikoida yleensä maireassa auringonpaisteessa, joinakin hetkinä lähes 15 lämpöasteen hellittävinä. On kuulkaa tehnyt hyvää tämän ikimuistoisen kevään kangistamille luille ja syväjäädyttämille lihaksille.
Matkanteko on edennyt mukavasti, vaikka olemme kukin tahollamme ja yhdessäkin hoitaneet myös muita yhteiskunnallisia ja perhekohtaisia tehtäviä. Kymmenennellä viikolla ohitimme kunniakkaasti Pöljän ja taivalsimme sataa metriä vaille 50 kilometriä.
Jos vauhti jatkuu alkaneella viikolla samanlaisena, ja miksei jatkuisi, olemme ensi sunnuntaina Sukevan Nesteellä tai ainakin hyvin lähellä sitä ja siis 95 päivän tavoitteessamme, vähän siitä ohikin. Toisin sanoen ja ollenkaan itseämme kehumatta – siihenhän emme ole taipuvaisia, kuten varmaankin olette huomanneet – olemme lähes kolme viikkoa edellä aikataulusta. Sappermentti, sanokaa paremmin.
Ja muuten: hyvin ovat kävelleet myös Serafiinat. Hannele Pitkä-Liukkonen kirjoitti jo viime viikon tiistaina, että heillä on mittarissa 901 kilometriä. Lippalakin nosto sille!
Pässien vauhdista syntyy ongelma: mitä eteen, kun välitavoite on saavutettu. Lopetammeko kävelyn ja odottelemme, kunnes jatkamme viimeisen satasen ihan oikeasti Pohjois-Savossa ja Kainuussa? Ei, niin emme tietenkään tee, vaan jatkamme kävelyä.
Kun emme itse tarvitse siinä syntyviä kävelykilometriä, on joukossamme syntynyt ajatus huutokaupata tai muuten myydä ylimääräiset kilometrit Vuokatissa hyvään tarkoitukseen. Tarkemmin sanottuna ajatus on syntynyt Aarnon ja Pertin viisaissa päissä. He sivumennen sanoen muodostavat Hannun kanssa joukostamme sen kolmikon, joka olisi tosi maailmassa kadonnut meiltä muilta jo taivaanrannan taakse. Tämä jos mikä todistaa kävelyn hyödyllisyyden: se panee jalkojen lisäksi liikkeelle harmaat aivosolut.
Ostaja saisi kaupassa komean plaketin, jossa todistettaisiin hänen ostaneen pässien kävelemiä, mutta koettelemuksesta hyväkuntoisina säilyneitä kilometrejä. Olisi hieman erilainen muisto kesäpäiviltä. Kilometrien tuotto käytettäisiin viimeistä senttiä myöten jonkun sellaisen ikäihmisen Kuntoranta-loman kustantamiseen, jolla ei muuten olisi siihen mahdollisuuksia.
Niin, että teenpä tässä samalla pienen markkinatutkimuksen. Miltä tällainen ajatus kuulostaa: vastata voi blogin kommenttipalstalla tai sähköpostitse minulle osoitteeseen pekka.isaksson@hotmail.fi
Vastaaminen on aidosti vapaaehtoista. Sikäli tämä poikkeaa hallituksen esityksestä soten valinnanvapauslaiksi. Kuten Heikki Hiilamo Yle-kommentissaan kirjoittaa, siinä ei ole mitään valinnaista, vaan se näyttää olevan pakko hyväksyä, koska hallituspuolueet ovat tehneet siitä valtapoliittisen sopimuksen.
Kiinalaiset sanoivat jo ammoin, elämässä mikään ei ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito. Vai olisiko se sittenkin ollut käveleminen. Siispä kävelkää, hyvä ihmiset!
