Kävelypässit
Huomenna perjantaina 1.6. klo 10 lähtee kolme kävelypässiä jalkapatikassa Hyvinkään Surujenpuistosta kohti Tammisaarta. Siellä he osallistuvat satojen ja ehkä tuhansien kanssa lauantaina 9.6. pidettävään suureen muistotilaisuuteen sisällissodan uhrien kunnioittamiseksi. Tapahtumaan osallistuvat muutkin kävelypässit. Kuuluupa tapahtuman pääjärjestäjäkin Esko Grekelä kävelypässeihin. Pertti Vuorio on ollut mukana tapahtuman järjestelyissä Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistyksessä.
Ennakkojuttu Tammisaari-kävelystä Aamupostissa 30.5.2018
Kävelypässit ovat olleet tänä keväänä ja alkukesästä muissakin tilaisuuksissa, joissa on käsitelty vuoden 1918 tapahtumia, muun muassa Hennalan kaksipäiväisessä muistotilaisuudessa 9.–10.5. järjestelytehtävissä sekä seminaareissa ja tilaisuuksissa alustajina ja osallistujina. Tässä blogikirjoituksessa pässit kertovat lyhyesti toimistaan ja tuntemuksistaan sisällissodan muistokeväänä.
Tiellä Tammisaareen -kävelyyn pääsevät osallistumaan Pentti Ruutikainen, Pekka Isaksson ja Aarno Jalonen, joka on suunnitellut reitin ja hoitanut kävelyyn liittyvät järjestelyt. Kolmannen päivän etapille osallistuu myös Pertti Vuorio. Kokoonpano saattaa vaihdella, eikä reittikään ole tällä kerralla kiveen hakattu, vaan sitä voidaan vaihdella matkan kuluessa. Tärkeintä on päästä lauantaiksi 9.6. Tammisaareen.
Ensimmäisen päivän etappi alkaa siis Surujenpuistosta ja päättyy Sääksjärven rantamille Kiljavalle.
Aarno: Ajatus Tammisaareen kävelemisestä syntyi mielessäni kävellessäni Hyvinkäällä Sata päivää Sotkamoon -kävelyjä. Olimme lopetelleet Kulkuriteatterin Kamariherra-näytelmän keväällä 2017. Näytelmä kertoi Hjalmar Linderin elämästä ja sivusi myös vuoden 1918 tapahtumia.
Yhteen näytökseen rakensin lavasteeksi ”espanjalaisen ratsunkin”, tietäen ettei sellaisia Tammisaaressa ollut. Se kuitenkin loi tunnelman vankileiristä, jolta Linder yhdessä kohtauksessa haki työmiehensä kotiin Kytäjälle. Näytelmän dramatisointi loi kuvan humaanista ihmisestä, jota Tammisaaren vankileirin olosuhteet järkyttivät. Hänen artikkelinsa Hufvudstadsbladetissa ”Nog med blodbad!” (Jo riittää verilöyly!) teki hänestä omiensa (voittajien) joukossa hyljeksityn ja johti suorastaan maastakarkoitukseen.
Vaikka totuus työmiesten vapauttamisesta todennäköisesti on raadollisempi, vanhat kytäjäläiset muistelivat ”kamarijunkkaria” lämmöllä. J a kiistatta hän oli aikanaan edistyksellinen työnantaja työläisten näkökulmasta katsoen.
Ajattelin, että voisin Kytäjän Kartanon entisenä työntekijänä kävellä Linderin aikoinaan omistamilla mailla työskennelleiden ”kollegoiden” muistoksi Tammisaaren muistojuhlaan juuri hänen maitaan pitkin. Seuraten esimerkiksi Linderin rakennuttaman kapearaiteisen radan pohjaa Karkkilaan entisen Karkkilan Pässi -veturin lailla.
Tuntui kuitenkin kaverien pettämiseltä lähteä yksin muille kertomatta. Ja niinpä meitä on nyt jokseenkin vakiomäärä pässejä kävelemässä Tammisaareen. Koska matka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut liian pitkä, olen muuttanut reittiä. Se on kuitenkin edelleen lähes koko matkan entisillä Linderin mailla.
Hyvinkäällä tulemme kulkemaan pahimpien taistelupaikkojen läpi, toivoen että sadan vuoden takaiset tapahtumat eivät koskaan toistuisi.
Antti: Saatoin kevään aikana olla mukana kolmivuotisessa totuuden etsinnässä koti-Jokelani Pesulanlammelle kohdistuvaan väittämään eli ”siihen kerralla 7.5.1918 ammutusta 56:sta punaisesta”. Jokainen turha uhri tuntuu pahalta, mutta tässä tapauksessa 56 muuttui lukemaksi 2 eli huhut olivat totuusnäkökohdista todella kaukana.
Merkittäviä yksittäisiä kohokohtia eri tilaisuuksissa esiintymisten ohella olivat löydöt, kuten vuonna 1918 aikana Lempi Sjögrenin tekemä runokirja, jossa dramaattisimpana tekstinä on ”Laulu helvetistä”.
Edelleen jatkuvana haasteena on yrittää avittaa Hausjärveltä metsähaudasta löytyneiden neljän sisällissodan aikaisen ruumiin eli luiden henkilötunnistamista. Kaksi niistä on tullut dna-tutkimusten perusteella ”todennäköisen syin selvitetyksi” eli Kalle Stenroos (24 v.) ja Niilo Lindqvist (15 v.), mutta tavoitteena on löytää myös kahdelle vielä tunnistamattomaksi jääneelle henkilöllisyys. Mainittakoon em. uhrien luut haudatut viimeisen kuukauden aikana todella vaikuttavin menoin – virallisesti.
Esko: Tervehdys, pässit, hyvää kävelyä ja tervetuloa Tammisaareen! Olen teitä ja muita tapahtumaan tulijoita vastassa ja vastaamassa tapahtuman onnistumisesta. Tämän kevään aikana kuulemastani ja lukemastani on ehkä suurimman vaikutuksen tehnyt Kalevi Kivistön puhe Suomenlinnassa 20.5. Siinä hän totesi, ettemme voi enää Suomenlinnaan ja muille leireille sata vuotta sitten teljettyjen kärsimystä lieventää: ”Mutta meidän on ajateltava matkan jatkamista. Meidän tehtävämme on toimia niin, että väkivalta vallankäytön välineenä saadaan kitkettyä niistä keinoista, joilla ihmisten ja kansojen välisiä erimielisyyksiä ratkotaan. Meidän tehtävämme on rakentaa yhteiskunta, jossa kenenkään oikeuksia ei poljeta ja jossa jokaisen luovuttamatonta ihmisarvoa kunnioitetaan”, Kivistö sanoi.
Hannu: Lukukokemus jostakin, jota ei koskaan olisi saanut tapahtua on mielessä tällä viikolla, jonka päättää Tammisaaren punavankileirin muistotilaisuus Raaseporissa. Muiston kohteena on maamme historian järkyttävä kipu- ja häpeäpiste.
Sture Lindholmin teos Vankileirihelvetti Dragsvik on tärkeä kunnianosoitus tuossa ja muissa vankileireissä kuolemansa kohdanneille ja siitä selvinneille. Tämän päivän levollisessa Suomessa eläville se on muutakin. Se on muistutus siitä, että täällä sata vuotta koettu kansan tuho on tätä päivää Lähi-idässä.
Pentti: Tuntuu käsittämättömältä, että tuollaisia keskitysleirejä kuten Tammisaari ja Hennala oli jo 100 vuotta sitten ja ennen Hitleriä. Poliittisen nykyjohdon luulisi pyytävän kunnolla anteeeksi tapahtunutta eikä vain seppeleenlaskuilla. Vastaavia leirejä näyttää syntyvän pakolaisille EU:n rajoille. Ei pitäisi antaa tapahtua. Missä EU:n reagointi?
Pertti: Olen käynyt 10 tilaisuudessa Turku–Uusimaa -akselilla kertomassa Tammisaaren vankileirihelvetistä, myös Eläkkeensaajien tilaisuudessa Tammisaaren hautamuistomerkkiyhdistys tilasi Tammisaaren keskitysleirin tapahtumista ”historiikin” Sirpa Kähköseltä. Olin myymässä Eskon kanssa kirjaa Helsingin vapussa ja Hennalan muistotilaisuudessa.
Pekka: Minäkin olen tehnyt sitä, mitä parhaiten osaan, lukenut vuodesta 1918 kertovia historiakirjoja. Parista olen kertonut myös pässiblogissa. Välillä lukeminen on ollut masentavaa monesta syystä, mutta sellaistakin historia on.
Kävely parantaa mielen haavoja. Odotan paljon huomenna alkavalta kävelyltä, vaikka sen teemana on Tammisaaren leiri, pahin vuoden 2018 leireistä, jos inhimillistä kärsimystä voi mitenkään luokitella. Filosofi Ludwig Wittgenstein kirjoitti, että maailmaan ei mahdu enemmän kärsimystä kuin yhden ihmisen mieleen mahtuu. En vieläkään tiedä, tässä iässä, onko se totta, mutta se on aina kiehtonut minua.