Karavaanarit ja kepu päihittivät koronajutut

Moraalikato on iskenyt myös Lempäälän Siisjärvellä

Pekka Isaksson

Aamu ei käynnisty, jos en lue Ylen nettisivua. Niin on ollut etenkin korona-aikana. On pitänyt heti aamusta katsoa, mitä koronalle kuuluu maailmalla ja Suomessa. Välillä uutisten seuraaminen on ollut miltei pakonomaista. Keittiö- ja muilla psykologeilla saattaisi olla siitä jotakin sanomista, mutta ei nyt välitetä heistä.

Tänään Yle-netti piti lukea kahteen kertaan. Totta se oli: ainoa koronaa sivuava tälle päivälle päivätty juttu kertoi nuoresta parista, joka oli hankkinut asuntoauton. Korona on kuulemma tuonut karavaanerien yhdistykseen ennätysmäärän uusia jäseniä. Muut koronajutut olivat edelliseltä päivältä.

Hyvä niin, vaikka tästä on suureksi osaksi kiittäminen keskustapuolueen tai pikemminkin sen puheenjohtajan Katri Kulmunin ja hänen esikuntansa sekoiluputkea, jonka lopputuloksena Matti Vanhanen on valtiovarainministerinä ja Kulmuni herra ties missä. Ei ilmeisesti ainakaan siellä, missä hän haluaisi olla. Tästä kertovat jutut täyttivät myös Ylen sivut.

En ole saanut otetta koko sotkusta, mutta paha maku siitä on jäänyt. Kepun muu johto jätti nuoren puheenjohtajansa kovin yksin. Vaikuttaa siltä, että luotto hänen onnistumiseensa ei alun perinkään ollut muun puoluejohdon piirissä niin suuri kuin viime kesän puoluekokouksen äänestysluvut antoivat ymmärtää. Kepu ei ole ennenkään kunnostautunut sisäisen solidaarisuuden saralla. Ennen vanhaan joku olisi saattanut verrata sitä susilaumaan, joka hyökkää haavoittuneen jäsenensä kimppuun. Nykymaailmassa on parempi olla sanomatta susista mitään vastakarvaista.

Korona palasi myöhemmin aamupäivällä Ylen sivulle. Tartuntojen määrä on Suomessa laskenut ja nyt Uudellamaallakin vakiintunut noin 20–25 tapaukseen vuorokaudessa. Täällä maakunnissa tauti on monin paikoin tukahtunut, Pirkanmaallakin miltei. Nyt joudumme odottamaan, kuinka rajoitusten purku vaikuttaa. Koulujen avaaminen ei aiheuttanut piikkiä, mutta ravintoloiden, muiden palvelujen ja liikunta- ja kulttuuritilojen avaamisesta ei kai voi vielä sanoa mitään varmaa.

Tämä epävarma välitila on minusta pahempi kuin parin-kolmen kuukauden takainen aika, jolloin näytti siltä, että epidemia leviää paljon laajemmalle kuin sitten tapahtui. On toivoa, mutta on myös epäilyä ja pieni pelkokin, että tartunnat lähtevät uuteen nousuun. Suuret rasisminvastaiset mielenosoitukset ympäri maailmaa eivät ole ainoa paikka, jotka ovat saattaneet lingota viruksen uudelleen liikkeelle. Myös arkipäiväisemmissä tilanteissa turvavälien säilyttäminen näyttää olevan vaikeaa tai on unohtunut heti, kun tautitilanne on helpottunut. Toivottavasti käsihygienia on edelleen kunnossa.

Eräs psykologi antoi Ylen jutussa hyvän ohjeen epävarmuuden aikaan. Ei kannata ruveta sääntö- ja hygieniapoliisina valvomaan muiden käyttäytymistä, saati rähjäämään heille rikkomuksista. Omaa epävarmuuden tunnetta ja hallinnan menettämisen pelkoa voi parhaiten lievittää pitämällä itse edelleen huolta niistä asioista, joiden on todettu hidastavan ja tukahduttavan koronan leviämistä eli juuri turvaväleistä ja hygieniasta. Niin teemme ja rahat me juomme … ei kun kävelemme, emmekä sorru Kardemumman kaupungin iloisten rosvojen tavoin mihinkään harkitsemattomaan!

 

Ahdistusta vai moraalikatoa

Moraalikatoko – päivän iskusanaa käyttääkseni – iski Lempäälän Siisjärvellä, vai ympäristöahdistustako on syyttäminen harkitsemattomasta, suorastaan holtittomasta käytöksestä Birgitan polun nuotiopaikalla. Kun olin saanut kirjoitetuksi yllä olevan jutun, lähdimme – Elia (7), Erja (?) ja minä (69) – eväsretkelle Siisjärvelle. Patikoinnista sinne oli puhuttu pitkään, ja nyt saimme siihen tilaisuuden.

Matkaa tulee yhteen suuntaan reilut 3,5 kilometriä, joten kahvi- ja mehuhampaita kolotti ja grillimakkaran aavearomi tuoksui nenuissa, kun tulimme hyvin menneen patikoinnin jälkeen nuotiopaikalle. Mutta voi surkeutta! Paikka oli roskattu. Ylt´ympäriinsä oli heitelty muoveja, kolapulloja, kalja-, lonkero ja energiajuomapurkkeja. Sama meno oli jatkunut laiturilla, jolta oli heitelty lisää purkkeja ja pulloja rantavesiin.

Näky oli sen verran ilkeä, että päätimme juoda kahvit ja mehut laiturilla ennen siivoustoimiin ryhtymistä tai paikalta pakenemista. Pakenemista, jotta emme joutuisi epäiltyjen kirjoihin, vaikka aihetodisteet kyllä näyttivät viittaavan aivan toisenikäiseen ja toisenlaiseen joukkoon kuin siisti seurueemme on. Se oli hyvä päätös, sillä paikalle patikoi kaksi reipasta rouvaa – reippaus paljastui lopullisesti siinä vaiheessa, kun he olivat siivonneet paikan ennen kuin ehdimme edes eväsrasiaa aukaista. Siitä heille suuret kiitokset, vaikka ehkä eivät blogin lukijakuntaan kuulukaan.

Makkaroita emme tällä kerralla paistaneet. Jotenkin tuntui, etteivät ne maistuisi.