Kalajoki lähestyy: kävelypässistö käppäili ainakin 150 kilometriä…

Kertomukset kasasi AnttiH, kuvia otti moni pässi

Totta vieköön, otsikon kilometrimäärä kertyi noin kahdeksan pässin yhteisiksi kilometreiksi patikkaretkellä Toijalasta Viialaan. Tässä tunnelmia ja tummelmia päivästä:

 HannuP

Maanantai alkoi ihanasti. Heräsin kello 5:58 joten ennätin sulkea tasan kello kuuteen viritetyn kännykän herätyksen ennen sen pärähtämistä raivokkaaseen herätysääneen. Avasin makkarin sälekaihtimet ja kuten edellisen illan sääennusteesta odotin, ulkona oli kesää lupaileva kuulas kevätaamu, lämpöä neljä asetta. Tulossa siis loistava päivä Kävelypässien retkelle Lempäälään.

Lyhyen kaavan aamutoimien jälkeen reppu selkään ja menoksi.  Ja vielä tämä tuuri – asuintaloani lähimmässä kaupunkipyörien telineessä oli odottavasti vapaita keltaisia polkupyöriä. Pyörän ottaminen sujui tottuneesti, samoin runsaan kilometrin matkan polkeminen Helsingin päärautatieasemalla. Pyörän jättäminen kaupunkipyörille varattuun parkkiin osoittautui hieman hankalammaksi kuin pyörän liikkeelle polkaiseminen. ”Pyörän telakoituminen epäonnistui ”, luki pyörrän pienellä näyttöruudulla ensi yrittämällä. Toinen, hieman ronskimpi yritys palkittiin kiitosmaininnoin, ”kiitos, tavataan uudelleen”. Lainapyörä sai jäädä ja minä suuntasin lipunostoon.

Asemahallissa pääsisäänkäynnin ovien vieressä on kaksi vihreää VR:n lippuautomaattia. Automaatti herätetään sormen kosketuksella, jotta voidaan aloittaa varsinainen matkalipun ostaminen. Ensin valitsemani automaatti ei suostunut hyväksymään kosketustani, ei hennompana hipaisuna, ei ronskimpana kolautuksena. Onneksi toinen automaateista oli ymmärtävämpi ja lippukaupat tehtiin ja taskussa oli laillinen matkalippu. Tapasin pässitovereita asemalaiturilla. Suuntasimme yhdessä kello 7:10 lähtevään R-junaan ja kohti Toijalaa.

Toijalasta alkanut päivän kävelytaival Lempäälään sujui kaikin puolin rattoisasti kevätauringon paisteessa., mutta paluumatkalle lähtiessä Lempäälän asemalta löytyi ainoastaan yksi vihreä VR:n lippuautomaatti. Se ei suostunut heräämään eikä palvelemaan minkäänlaisesta kosketuksesta. Sen lasiruutu oli ruhjottu säröille ja varsin selväksi tuli, että se ei ilman ammattilaisen huoltotoimia myy lippuja.

Juna lähtee ajallaan ja matkustajat mukanaan. Pätevistä syistä johtuen tällä kertaa kohti Helsinkiä matkusti pässi ilman laillista matkalippua.  

EskoG

Ensimmäinen kesää muistuttava kävelypäivä! Vaatetta pääsi matkalla vähentämään. Hieno reitti. Lopussa vähän haastetta ehtiä ja löytää Lempäälän asemalle. Kyllä tällä joukolla päästään jo toukokuussa Tampereelle ja elokuussa Kalajoelle.

HannuH

”Täällä on helppoa olla onnellinen.”

Noin siinä tien poskessa luki. Ja minä sitä uskomaan.

Kyltin havaittuani päivän vaellusosuudesta Toijala/Viiala – Lempäälä oli jäljellä viimeiset kaksi kilometriä.

Siksi uskoin. Uskoin koska helpotti niin. Oli alkanut askel painaa. Oli selkä jo märkä. 

Yhtään ei haitannut se, että saavuin kävelypässijoukkueessa elämäni ensimmäistä kertaa ko. pirkkalaistaajamaan. Mitä nyt junalla halki ole viilettänyt. Ovat lempääläiset varmaan onnellista kansaa. 

Sillä totuushan on tämä: Kävelypässit ovat valinneet kävelyn keinoksi huolehtia fyysisestä ja henkisestä kunnostaan, mutta ainakin minulle on joka reissulla perille kohteeseen pääsy se maukkain kokemus. Eipä sitten ollut ollenkaan ihme, jos tuon mainion kyltin kanssa oli helppoa olla samaa mieltä

Toiseksi maukkainta on nähdä kuinka kilometrimäärät tienvarren tauluissa vähenevät. Onhan tässä ainesta melkoiseen ristiriitaisuuuteen. Harrastuksena on kävely, mutta kuitenkin sitä tehdessä ilahtuu joka kerta kun lukema kilometrimäärä pylväässä pienenee.

Ettei kaikkein perimmäinen totuus unohtuisi: parasta tässä pässimäisessä elossa sosiaalisen merkityksellisyyden ohessa on jokaisen kävelyreissun jälkeen se raukeahkon hyvä olo mielessä ja kropassa.

Voi vain kuvitella mihin sfääreihin tuon olon kanssa on edetty kun ollaan elokuussa Kalajoen särkillä.

JormaP

Kevät etenee ja samalla myös kävelypässien kevätkävelyrupeama. Tänään reippailimme väliä Toijala-Lempäälä. Kevätkauden päämäärä Tampere on jo niin lähellä, että melkein hirvittää. Tai, no ei oikeastaan hirvitä yhtään, sillä matkantekomme ei kuitenkaan pääty Tampereelle vaan jatkuu, kuten kaikki näiden blogiemme lukijat tietävät.

Tänään oli reissumme lämpimin päivä tähän mennessä- Lämmöstä seurasi se, että meidän oli vähennettävä vaatteita. Vaatekertojemme keventäminen helpotti hieman, mutta ei toki estänyt hien eritystä. Hiestyminen kuuluu kuitenkin asiaan, joten se ei aiheuttanut pässeissä edes kommentointia.

Kuten edellisellä kerralla myös tällä etapilla oli pitkiä välejä, joissa ei ollut erikseen varsinaisia kävely- ja pyöräteitä. Oli siis käveltävä peräkanaa autotien reunoilla olevia kaistoilla, tarkkaan ottaen vasemmalla kaistalla. Pientä ihmetystä aiheutti se, että kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitetut kaistat olivat välillä tosi leveitä, mikä aiheutti keskuudessamme hurraa huutoja, mutta sitten ne taas kapenivat. Pelkäsimme jo, että olivatko leveimmät kaistat oikeasti neljänsiä autokaistoja. Onneksi eivät olleet. Hengissä säilyimme isoista rekoista ja säiliöautoista huolimatta.

Matkamme lähestyessä loppuaan,Lempäälän aseman jo siintäessa edessämme, AnttiH:ta lukuun ottamatta me muut päätimme hieman oikaista. Meidän oikaisijoittemme matka tosin lyheni, todellisuudessa silti aika vähän ja sitä paitsi siinä meni myös ajallisesti kauemmin. Meidän oli ylitettävä puro hataraa oksaa myöten ja sen jälkeen kiivettävä kävelytielle ylöspäin kohtalaisen jyrkkää pölyistä rinnettä pitkin. Pölyisenä ja onnellisena kaikki silti pääsivät perille. Oikaisu ei ollut minulle aivan turha, sillä löysin kuivan heinikon seasta golfpallon, jossa lukee ”Golfkentän omaisuutta. HIISI-GOLF”. Nyt se pallo on tuossa näppäimistöni edessä.

Ai, niin olihan otettava taas yksi kirkkokuva: Akaan seurakunnan Viialan kirkko. (Lempäälän kirkosta en nyt ottanut, sillä otin siitä kuvan viime kesän kävelyllämme.)

PekkaH

Matka alkoi jo sunnuntai-iltapäivällä, kun opettelin ostamaan junalipun ensi kertaa netin kautta. Puolen tunnin ähertämisen jälkeen sain lipun puhelimeeni. Paluulippua en tullut ostaneeksi, kun en tiennyt, millä junalla palaamme. 

Kävelymatka Toijalan asemalta kohti Lempäälää alkoi aurinkoisessa säässä ja myötätuulessa. Meitä oli viisi pässiä lähdössä ja Viialassa laumamme täydentyi kahdella henkilöllä. Matka sujui rattoisasti rupatellen ja keväistä luontoa ihmetellen. Pidimme sopivasti pikku taukoja ja nautimme eväistä.

Koko matka, noin 23,5 km meni hyvin, enkä minäkään sipannut vaikka sairastelin pari viikkoa sitten koronaa ja muutenkin kävelyt oli aika vähissä muutamana viimeviikkona.

Lempäälään pääsimme juuri ennen paluujunan lähtöä. Lippuautomaatti oli tietysti rikki ja useimmilta jäi paluulippu ostamatta. Saa nähdä, tuleeko sanktioita.

Risto

Tämänpäiväinen pässikävely käsitti matkan Toijalasta Lempäälään. Erinäisten taiteellisten syiden vuoksi lyhensin omaa osuuttani välille Viiala-Lempäälä.  Säähän oli mitä mainioin ja jo 3,5 kilometrin kävelyn jälkeen oli vähennettävä vaateta. Tässä yhteydessä minulta putosi osa omaisuutta, mutta erään lähes paikkakuntalaisen pässin pyyteettömällä etsintäoperaatiolla kaikki on löytynyt. Kiitos Pekka I.

Viiala-Lempäälä osuus oli noin 13,5 kilometriä ja aikaa kului taukoineen 3,5 tuntia. Olen saanut hommakseni pitää yllä matkaseurantaa, josta selviää myös korkeuserot, niin tällä osuudella korkeusero matalimman ja korkeimman kohdan välillä oli 121 metriä. kaiken kaikkiaan maasto oli aika tasaista, joten suuriin fyysisiin ponnistuksiin emme joutuneet.

Niin tuosta alun taitteellisista syistä sen verran, että keskiviikkona 10.5. kello 11.00 pässit vierailevat Kontulan Eläkeläisten kevättapahtumassa ja minulla on kunnia olla mukana tapahtumassa esiintyvässä Lipstikka-tanssiryhmässä. Jalkojen vetreydestä on huolehdittava.

PekkaI

Tänään muiden vielä pakottavampien menojen vuoksi osallistuin kävelyyn vain sen loppuvaiheessa. Pääsin pakoista irti niin, että lähdin muille pässeille ilmoittamani mukaan heitä vastaan kello 14.00. Tietenkin lyhyintä reittiä ja arvelin pässijoukon sieltä löytyvän.

Kolme kilometriä käveltyäni aloin ihmetellä, minne joukko oli kadonnut. Kyllä sen huononäköisempikin yleensä havaitsee ja kuurokin kuulee.

Kun soitin EskoG:lle, paljastui jo arvaamani seikka: Lempäälän läheisyydessä nämä bassibasuukit ja kapusiinit pässeiksi, kuten Tintin kaveri kapteeni Haddock olisi heitä varmaan nimittänyt, olivat valinneet teiden haarautuessa oikeanpuoleisen tien. Tämä siitä huolimatta, että aina – toistan: aina ja epäröimättä – valitaan vasemmanpuoleinen haara, koska se vie lopulta oikeaan. Ja niinkö tätä on opeteltu, mutta heti kun silmä välttää…

Risto tuossa ylempänä kertoo hukanneensa osan omaisuuttaan lepotauolla ja kiittelee Pekkaa sen löytämisestä. Se oli vähintä, mitä saatoin tehdä, kun olin sentään hukannut koko pässijoukon. Onneksi he kaikesta päätellen ovat päässeet onnellisesti ja ilmeisen onnellisina kotiin.

Kävelkää tekin, hyvät ihmiset; valitkaa reitti huolella älkääkä hukatko kavereita ja omaisuuttanne!