Olen pitkään epäillyt, että olen Joona, vaikka nimeni on Pekka. Tiedättehän tuon merimiesten uskomusperinteen pahan onnen tuojan, jonka pestaaminen laivan miehistöön tiesi riitoja, huonoja tuulia, myrskyjä, ruokavaraston pilaantumista, kapteenin sekoamista, sairauksien puhkeamista ja haaksirikkoa.
Alun perin huonon onnen airuita uskottiin olevan naisten, pappien ja asianajajien. Tämän ymmärtää maakrapukin. Nainen eristyneessä miesjoukossa ei kuulosta hyvältä idealta ryhmän yhtenäisyyden kannalta, ja samaa voi sanoa asianajajasta: missä asianajaja, siellä riita. Entäs pappi? No, papilla ei ole semmoisessa yhteisössä muuta virkaa kuin toimittaa hautajaisseremoniat.
Naisten, pappien ja asianajajien ottamista laivaan piti siis välttää, jos suinkin. Mutta kun vaikeuksiin jouduttiin, vaikka mitään näistä ei laivalla ollut, keksittiin syntipukiksi joku miehistöön kuuluva. Hänet sitten nimettiin Joonaksi, tietysti Vanhan Testamentin pieniin profeettoihin kuuluneen Joonan mukaan. Joona kapinoi Jumalan tahtoa vastaan ja yritti paeta laivalla hänen käskyään lähteä julistamaan tuomiota Niniven kaupungille sen suurten syntien tähden. Siitä Jumala suuttui niin, että nostatti hirmuisen myrskyn. Merimiehet valitsivat arvalla Joonan syylliseksi siihen ja heittivät hänet omasta pyynnöstään mereen.
Joonaksi minua ei tee erityinen kapinallisuus, saati profeetallisuus, vaan juuri tuo onnen kääntyminen. Useampi kuin yksi vankalta vaikuttanut järjestelmä ja laitos on näivettynyt kohta, kun olen tullut osalliseksi, kannattajaksi tai palkolliseksi. Tässä mainitsen vain muutaman. Kun rupesin 1990-luvun alussa opiskelemaan Oulun yliopistossa aate- ja oppihistoriaa aikuisopintotuen turvin, opetusministeri Tytti Isohookana-Asunmaa kutisti sen mitättömäksi. Ja onhan tässä ollut muutakin, kuten Neuvostoliitto ja muu reaalisosialismi sekä joukko työnantajia, joiden kohtalosta en viitsinyt mainita, kun hain työhön Eläkeläiset ry:hyn. Parempi on ottaa sekin asia puheeksi näin jälkikäteen.
Kun Eläkeläiset yllättäen jatkoi pirteänä palkkaamisestani huolimatta, aloin jo ajatella, että elämäni Joonana on jäänyt taakse. Mitä vielä! En ehtinyt olla kahta vuotta eläkkeellä, kun VR teki päätöksen junamatkojen eläkeläisalennuksen tuntuvasta pienentämisestä 45–55 prosentista vain 20 prosenttiin. Uudet hinnat tulivat voimaan tällä viikolla, 16.2.
Tiedotteessa VR perusteli päätöstä sillä, että ”eläkeläisille ja yli 65-vuotiaille kaukoliikenteen lipuista myönnettävä alennusprosentti muuttui, koska aikuisen hintatasoa laskettiin keskimäärin neljänneksen”. Oma laskupääni ja kännykän taskulaskin kertovat yhtäpitävästi, että eläkeläislippujen perushinnat kallistuvat näillä luvuilla. Eikähän VR:kään muuta lupaa kuin muutosta.
Tämä sapettaa erityisesti sen vuoksi, että ajatus ja esitys VR:n eläkeläisalennuksista syntyivät Eläkeläiset ry:n piirissä, muistaakseni nuoruuteni kaupungin Kemin yhdistyksessä. Jos en tätäkin väärin muista, niin silloin elettiin 1960-luvun alkua. Ei tässä voi Joonana muuta kuin pyytää anteeksi kemiläisiltä ja muilta eläkeläistovereilta, että näin kävi.
Kävellä sentään voi ilmaiseksi, vielä. Niinpäs me tehdään – kun iso kalakaan ei maalla nielaise, kuten kävi Joonalle siellä meressä pakomatkalla Tarsikseen. Sikäli tarinalla oli onnellinen loppu, että kalakaan ei sietänyt Joonaa, vaan oksensi hänet maalle. Joona otti opikseen ja kävi Ninivessä käännyttämässä kaikki 120 000 kaupunkilaista Herran nuhteeseen ja kukaties oikeaan uskoon, mikä se silloin olikaan.
– Pekka Isaksson
