Pekka Isaksson
Harvoin olen tuntenut sellaista myötähäpeää eurooppalaisuudesta kuin viime päivinä kuunnellessani ja katsellessani uutisia ja ajankohtaisohjelmia Naton huippukokouksesta. Kokouksessa Naton eurooppalaiset liittolaiset julistautuivat sylikoiraksi nuoleskellessaan Donald Trumpia. Likaisen työn teki Naton pääsihteeri Mark Rutte, mutta Naton päämiesten suostumuksella ja heidän tahdostaan.
Perskosketus kohdettaankin alentavassa mielistelyssä saavutettiin, kun Rutte kutsui Trumpia isukiksi. Se oli jo niin arvotonta, että Rutte on myöhemmin yrittänyt kiistää käyttäneensä koko sanaa. Trump ei näyttänyt tajuavan Rutten käytöksen ristiriitaista luonnetta, jossa vanhaa feminististä sanontaa käyttäen ylistämällä alennettiin. Rutte ehkä tajusi, mutta veti varmuuden vuoksi överiksi, mikä ei ole yhtään sen arvostettavampi piirre poliitikossa kuin totaalinen vivahteiden tajun puute.
Presidentti Aklexander Stubb arvioi, että kokous johti Naton takaisin eurooppalaisille juurille ja teki siitä vahvemman. Jos näin oli ja kun kokouksen tavoite oli korvata eurooppalaisten valtioiden lisäpanostuksella Yhdysvaltojen osuutta sotilasliiton rahoituksessa, jäi epäselväksi, mihin Trumpin kokovartalonuoleskelua tarvittiin. Eivätkö kokoukseen osallistuneet eurooppalaiset johtajat itsekään usko päätöksiinsä. Joissakin kommenteissa onkin arvioitu, että kokouksen luonne kertoi enemmän epävarmuudesta kuin päättäväisyydestä.
Suomea on arvosteltu suomettumisesta ensin Neuvostoliiton ja sitten Brysselin suuntaan. Se oli ja on sanallisella tasolla pientä ja tyyliltään vaatimatonta Nato-kokoukseen verrattuna. Kokouksesta tulivat mieleen kuvaukset Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kokouksista Stalinin kaudella. Pikkuisen petrattavaa kuitenkin jäi: Stalinia kutsuttiin Isä Aurinkoiseksi, Trumpia vain isukiksi.