Pekka Isaksson
Uutiset kertoivat muutama päivä sitten, että vanhusten kaatumisista aiheutuvat aivovammat ovat lisääntyneet viime vuosikymmenten aikana. Tällaiseen tulokseen oli tullut tamperelaisen UKK-instituutin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimus. Siinä arvioidaan, että aivovammat lisääntyvät jatkossakin nopeasti, jos kaatumisia ei ehkäistä ennalta.
Tutkimuksessa laskettiin kaikki 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat, joita hoidettiin sairaaloissa aivovammojen takia. Vuonna 1970 iäkkäillä hoidettiin alle 100 kaatumisista johtuvaa aivovammaa. Vuonna 2017 luku oli 2 600. Naisten osuus potilaista oli runsaat 60 prosenttia.
On itsestään selvää, että kaatumisten määrä seurailee vanhusten määrän lisääntymistä. Sitä ei tiedetä, kuinka tarkka tämä vastaavuus on, vai johtuuko aivovammojen lisääntyminen myös siitä, että kaatumiset aiheuttavat yhä useammin aivovammoja. Se on kuitenkin selvää tutkijoillekin, että ihmiset elävät pitempään kuin ennen ja potevat usein samalla monia sairauksia, jotka altistavat kaatumisille.
Ilman erityisiä sairauksiakin ikääntyvä ihminen on alttiimpi kaatumisille. Viimeisen vuoden aikana olen mennyt pari kertaa pahasti nurin. Molemmilla kerroilla kaaduin liukkaalla terassilla pikkupakkasella. Harmillisinta on, että toistakaan kertaa en onnistunut välttämään, vaikka edellisen kerran runsas puoli vuotta aikaisemmin olisi pitänyt olla hyvässä muistissa. Uskoakseni olisin nuorempana ja nopeammin reagoivana pystynyt välttämään ainakin toisen kaatumiskerroista.
Näin kävi, vaikka en ole vielä varsinaisessa vanhuusiässä, enkä ole nuorempana ollut erityisen kaatumisaltis, vaan päinvastoin muiden mielestä jopa harmillisen pitkään pystyssä pysyvää sorttia. Ja vaikka olen harrastanut kävelyä ja nyt jonkin verran myös muuta liikuntaa.
Maallikot tietävät ja tutkijat ovat todistaneet, että paras keino kaatumisten ehkäisyssä on säännöllinen liikunta, etenkin voima- ja tasapainoharjoittelu. Näin kävelypässinä kyllä mieluusti lisää luetteloon myös kävelyn. Sarvia kalisuttamatta voi todeta, että kävelypässit ovat olleet mukana, kun Eläkeläiset ry on tehnyt juuri sellaisia tasapaino- ja perusliikuntaohjeita, joista on hyötyä kaatumisten ehkäisyssä. Laitan blogin loppuun muutaman linkin, jos ette ole aikaisemmin sattuneet huomaamaan niitä Eläkeläiset ry:n sivuilta.
Kun kehun kävelypässejä, se ei millään tavalla vähennä Eläkeläiset ry:n ja sen yhdistysten sekä niiden liikunnanohjaajien merkitystä. Tiedän hyvin, kuinka paljon yhdistyksissä on kiinnitetty huomiota monipuoliseen liikuntaan. Joku viisas on sanonut sitä yhdeksi Eläkeläisten ry:n harjoittaman edusvalvonnan muodoksi.
Minulla oli hieman toista viikkoa sitten tilaisuus ja suorastaan kunnia olla seuraamassa Tampereen Eläkeläiset ry:n liikuntaryhmää Ratinan stadionin liikuntasalissa. Ryhmässä tehtiin sillä kertaa kaikkia lihasryhmiä voimistavia perusliikkeitä, joista Eläkeläiset julkaisi vuosi sitten laajan, sata liikettä sisältävän oppaan. Olimmepa me pässitkin mukana oppaan tekemisessä liikkeiden kuvauksen oivallisina malleina. Yhtä oivallisia olivat muutkin kuvauksissa olleet: tamperelaiset, espoolaiset ja järjestön monikulttuuristen ryhmien liikunnanharrastajat.
Tein Ratinassa juttua Eläkeläinen-lehteen, joka on luvannut julkaista jutun myöhemmin keväällä. Kunniakasta tehtävässä oli se, että Ratinassa ja Tampereen liikuntaryhmässä olin todella eläkeläisliikunnan juurilla. Tampereen liikuntaryhmä on ensimmäisiä, jollei ensimmäinen Eläkeläiset ry:n liikuntaryhmä. Se on perustettu vuonna 1966–1967. Siitä lähtien se on kokoontunut viikoittain.
Eläkeläiset ry, muut eläkeläis- ja vanhusjärjestöt, urheiluseurat ja toivottavasti myös mahdollisimmat monet kunnat tekevät arvokasta työtä ikiääntyvien fyysisen kunnon hyväksi. Suurin haaste on kuitenkin vielä ratkaisematta. Liikuntaryhmät tavoittavat vireimmät ja hyväkuntoisimmat. Suuri ongelma on, kuinka tavoittaa huonokuntoset, neljän seinän sisällä elävät ja yksinäiset, jotka tarvitsivat sananmukaisesti kipeimmin kunnon kohennusta.
Sitä pohtiessamme kävellään, hyvät ihmiset!
Vastaa