Pekka Isaksson
Muutama päivä sitten silmä noukki Ylen nettisivulta pari uutista, jotka kertovat kahdesta kansalliskielestämme, suomesta ja ruotista. Niistä toinen liittyy myös Kävelypässien puuhiin. Tilastokeskuksen mukaan poikien elinajanodote piteni viime vuonna suhteessa enemmän kuin tyttöjen.
Silti eroa jää viisi ja puoli vuotta: vastasyntyneen pojan elinajanodote oli viime vuonna 78,7 vuotta ja vastasyntyneen tytön 84,2 vuotta. Suurimmillaan sukupuolten välinen ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta. Eron kaventuminen on tietysti ilahduttavaa. Kävelypässien tämän hetkinen teemakin on Tasa-arvoon yhteisvoimin – äijät ylös ja ulos omin koivin.
Ylen uutinen ei kertonut aivan kaikkea Tilastokeskuksen tutkimuksesta. Luulisin, että tämän blogin lukijota kiinnostaa tieto, että 65-vuotiaiden miesten elinajanodote oli 18,2 vuotta ja 65-vuotiaiden naisten 21,8 vuotta vuonna 2017. Verrattuna vuoteen 1987 on 65-vuotiaiden miesten elinajanodote pidentynyt 4,8 vuotta ja naisten vastaavasti 4,2 vuotta.
Miten elinajanodote liittyy kieleen? Äidinkielellä näyttää olevan osansa elinajanodotteeseen. Vuosien 2015–2017 aikana ruotsia äidinkielenään puhuvien poikien elinajanodote oli 80,7 vuotta, mikä on yli kaksi vuotta pidempi kuin äidinkielenään suomea puhuvien poikien elinajanodote, 78,4 vuotta. Tytöillä ero oli samansuuntainen, mutta ei yhtä suuri.
Ensimmäinen hätäinen reaktio tilastoihin oli Kävelypässien keskuuteen levittämäni ajatus, että pässien on syytä ruveta liikunnan rinnalla tai peräti sen sijasta korostamaan ruotsin kielen opiskelun tärkeyttä. Ei ihme, että se ei saanut kannatusta: kannettu vesi ei taida tässäkään tapauksessa pysyä kaivossa. Tilastohan kertoi ruotsia nimenomaan äidinkielenään puhuvien onnellisemmasta osasta. Loppujen lopuksi, kielellä sinänsä taitaa olla yhtä vähän tekemistä elinajanodotteen kanssa kuin karvalakkien yleisyydellä kommunistien määrään Kainuussa sotien jälkeen.
Toinen uutinen on paljon hätkäyttävämpi. Suomenkielen lautakunta on julkaissut vetoomuksen, jossa ollaan vakavasti huolissaan kielen näivettymisestä ilman vastatoimia. Asiantuntijoiden mukaan suomen kieli ei ole uhanalainen, mutta sen asema yleiskielenä heikkenee.
Englannin valta-asema erityisesti internetissä uhkaa lautakunnan mukaan jakaa kielenkäyttäjät eriarvoiseen asemaan. Paha merkki suomen aseman heikkenemisestä on se, että virkamiestasollakin kyseenalaistetaan äidinkielen ylioppilaskokeen välttämättömyys. Asiakaspalvelun saaminen suomen kielellä suomalaisissa yrityksessä ei ole enää itsestään selvää. Tieteen ja korkeamman opetuksen kielenä suomen asema on heikentynyt nopeasti. Tutkijoilta vaaditaan miltei kaikilla tieteenaloilla tutkimusten julkaisemista vierailla kielillä, lähinnä englanniksi, jos he aikovat menestyä.
Mikä koskee suomea, koskee kielilautakunnan mukaan myös ruotsin kieltä.
Ylen uutisessa todetaan, että kieliasiantuntijoiden käsitys rappiosta on muuttunut. Aikaisemmin on katsottu, että lainat pikemmin sopeuttavat kieltä muuttuvaan toimintaympäristöön kuin näivettävät sitä. Tätä mieltä minäkin onneton optimisti olen ollut sillä perusteella, että suomen kieleen on tullut aina ja myös sen varsinaisella yleiskieleksi kehittymisen kaudella 1800-luvun jälkipuoliskolla paljon lainasanoja. Niinpä en ole osannut olla huolissaan lainasanojen tulvasta viime vuosikymmenilläkään.
Suomen kielen sortuminen olisi suuri surku. Tämä on ihana kieli, kaunis kuunnella ja sanastonsakin runsauden ansiosta niin ilmaisuvoimainen, että tuskin on toista samanmoista. Ajatelkaapa esimerkiksi, kuinka monella sanalla voi kuvata kävelemistä: kävellä, astua, taivaltaa, patikoida, vaeltaa, tassuttaa, tassutella, hipsiä, taapertaa, taaperrella, löntystää, juonnatella…
Kävelkää, hyvät ihmiset, ja muistelkaa siinä patikoidessanne lisää vastaavuuksia kävelemiselle!
Vastaa