Pekka Isaksson
Korviini särähti tv-mainos, jonka viimeisinä iskusanoina kuulin ”voi syödä hyvällä omallatunnolla”. Kun en ollut katsellut ja kuunnellut mainosta tietoisesti, minulle ei jäänyt mieleen, mitä sai syödä ilman syyllisyydentuntoa.
Kiinnostuin hyvällä omallatunnolla syömisestä sen verran, että kirjoitin Googleen siitä hakulauseen. Ruudulle putkahti loppumattomasti hyvällä omallatunnolla syötävien ruokien reseptejä ja mainoksia ja keskustelusivuilla esitettyjä kysymyksiä, voiko sitä ja tätä – kirjolohesta kvinoon – syödä hyvällä omallatunnolla.
Asia ei olisi herättänyt huomiotani, jos en olisi ollut juuri lukemassa Olli Korjuksen kirjaa Kuusi kuolemaantuomittua (Atena, 2014). Olen yrittänyt paikkailla niitä aukkoja, joita on jäänyt tietoihini vuoden 1918 sisällissodasta. Korjuksen kirja on siinä hyvä väline, Vuoden työväentutkimukseksi valittu.
Kirja lähtee liikkeelle perjantaiaamusta 6. syyskuuta 1918. Silloin Suomenlinnan päävartiosta vietiin kuusi miestä ammuttaviksi Kustaanmiekan valleilla. Heidät oli tuomittu kesän aikana eri puolilla Suomea valtiorikostuomioistuimissa, jotka hätäisesti perustettiin heti sisällissodan päätyttyä ja lakkautettiin pari vuotta myöhemmin. Valtiorikosylioikeus oli tutkinut armonanomukset ja hylännyt ne. Korjus kertoo kiihkottomasti miesten tekemisistä sodan aikana, tekojen henkilökohtaisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta, oikeusprosesseista ja teloituksesta sen, mitä lähteistä on irti saanut.
Kirja on hyvä lisä sisällissodan historioihin. Se sai minut kohdistamaan mietteeni sisällissodan paikallisuuteen. Jokaisen miehen tapaus on erilainen, ja erilaisina, miltei erillissotina voi pitää heidän käymiään sotiakin. Kirja kääntää katseen uudelleen sodan sosiaaliseen luonteeseen. Kullakin paikkakunnalla sodan raakuuteen tai suhteelliseen kohtuullisuuteen vaikuttivat myös ja ennen kaikkea paikalliset ristiriidat ja vastakkainasettelut. Niillä saattoi olla syvät historialliset juuret tai ne olivat syntyneet sodan aattokuukausina – tai ne muhivat sekä pitkässä että lyhyessä historiamuistissa.
Katkerimmat riidat syntyivät työttömyyskomiteoissa ja elintarvikelautakunnissa. Niihin valituksi tuleminen näyttää olleen aika varma tapa päästä hengestään sodan aikana ja sen jälkiselvittelyissä, miltei yhtä varma kuin paikallisen punakaartin päällikkyys. Se kertoo sodan olleen sekä poliittinen että sosiaalinen, olkoonkin että sen taustalla humisi maailmanhistoria ja kumisi maailmansota. Sodan syiden joukosta ei voi unohtaa eriarvoisuutta ja elintarvikepulaa eikä suoranaista nälkääkään. Tämä huomautuksena erityisesti itselleni: arvelinhan tässä taannoin, että varsinaista elintarvikekatastrofia ei ollut ennen kuin sotakuukausina.
On siis hyvä muistaa vanha sanonta, että minkä tahansa yhteiskunnan erottaa kaaoksesta kolme lämmintä ateriaa. Paine tarttua aseisiin syntyi myös kansalaisyhteiskunnan piirissä, ei ainoastaan eikä kenties edes suurimmaksi osaksi valtion tai oikeastaan muodostumassa olleen valtion tasolla, jos tämän nyt haluaa sanoa niin, että oppineistokin ymmärtää.
Mitä tällä on tekemistä hyvällä omallatunnolla syömisen kanssa? Kun nämä kaksi, tv-mainos ja Korjuksen kirja, sattuivat tulemaan tietoisuuteni samaan aikaan, jäin miettimään ihmisten elinpiirin erilaisuutta ja niitä erottavien kuilujen leveyttä. Tätä on viime vuosina yritetty kuvata puhumalla kuplista, esimerkiksi Punavuoren / Kallion punavihreästä kuplasta ja maaseudun perussinivihreästä kuplasta. Näiden ajallisesti rinnakkaisten kuplien lisäksi on eriaikaisia kuplia, kuten suurten nälkävuosien 1866–1868 kupla, vuosien 1917–1918 kupla, sotavuosien korttikauden ja mustan pörssin kupla ja vuoden 2018 hyvällä omallatunnolla syöjien ja syömättä jättäjien kupla. Täältä vuoden 2018 kuplasta ei ole helppo nähdä ja ymmärtää, mitä toisessa ajassa sijaitsevissa kuplissa tapahtuu.
Tämä sanottuna ilman hampaita ja sarvia niitä kohtaan, jotka kantavat huolta syömisistään painonhallinnan vuoksi tai terveydellisistä tai eettisistä syistä tai kaikista niistä. Varmasti hekin muistavat, että kovin kaukana ei Suomessakaan ole aika, jolloin oli suotavaa, jopa välttämätöntä syödä kaikkea mitä sattui saamaan ja löytämään.
Ja edelleen ovat olemassa leipäjonot.
Tästä huolimatta, ja tämän vuoksi, kävelkää hyvät ihmiset! Silloin ainakin voitte syödä hyvällä omallatunnolla – terveelliseen nälkään.
