Hernekeiton ystävä ei ole paha ihminen

Pekka Isaksson

On pakko kysyä, miksi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah ja ilmeisesti kristillisdemokraatit laajemminkin vastustavat suomalaisten ruokavalion muuttumista terveellisemmäksi. Kysymykseen antaa aiheen kritiikki, jota Essayah ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Peter Östman ovat kohdistaneet uusiin ruokasuosituksiin. Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvuinvoinnin laitos THL julkaisivat ne muutama viikko sitten.

Essayah kiirehti kritikoimaan suosituksia jo ennen niiden julkaisemista. Essayah ja Österman eivät ole kritiikissään yksin. Kriitikot ovat arvostelleet sekä suositusta punaisen lihan ja leikkeleiden syönnin vähentämisestä että suositusta kasvisten, marjonen ja hedelmien syönnin lisäämisestä. Monet ovat arvelleet, että kukaan ei jaksa syödä niitä semmoista määrää. Kritiikkiä on herättänyt myös suositus maitotuotteiden ja kofeiinipitoisten juomien käytön kohtuullistamisesta.

Suositukset löytyvät netistä vaikkapa tämän linkin alta. Asiakirja on yksityiskohtainen ja käsittääkseni se pohjautuu hyvin tutkimusnäyttöön ja tutkimuskirjallisuuteen. Vaikuttaa siltä, että vastakkaista väittävät eivät ole tutustuneet pintapuolisestikaan itse suosituksiin, saati lukeneet sitä.  

Pintapuolisuus on jotensakin ymmärrettävää, jos leikkeleraivoa lietsoisivat vain jotkut sosiaaliseen median höyrypäät ja lehtien lööppinikkarit. Sen sijaan valtakunnan kärkipoliitikkojen ryhtyminen tutkimatta hutkimaan on anteeksiantamatonta. Niin Essayah kuin Östmankin ovat väittäneet, että tutkimus ei perustu kliiniseen ravitsemustieteeseen, vaan ympäristönsuojelullisiin näkökohtiin. Se ei pidä paikkaansa. Österman lisäksi kyseenalaisti tv-keskustelussa suosituksen pohjana olevat tutkimukset ja sen tekoon osallistuneiden tutkijoiden asiantuntemuksen ja uskottavuuden.  

Suositukset toki lupaavat ottaa huomioon entistä kattavammin ruoan terveysvaikutusten lisäksi myös ruoantuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutukset, mutta tavoite on yksiselitteisesti ”edistää väestön terveyttä ravitsemuksen avulla”. Tämä suosituksessa useampaakin kertaan todettu tavoite ei ole tyhjää julistusta. Sen voi tarkistaa lukemalla läpi yli 40 sivua yksityiskohtaisen tarkkaa tekstiä energian ja energiaravintoaineiden saantisuosituksista ja suositeltavista ruokavalinnoista.

Sen sijaan en löytänyt useammallakaan lukukerralla kohtia, joita Essayah väittää niissä olevan. Vaikuttaa siltä, että Essayah ei perusta väitteitään suosituksiin, vaan joihinkin aivan muihin lähteisiin. Hän esimerkiksi väittää suosituksissa sanottavan, että ”ympäristösyistä punaisen lihan kulutuksen tulee olla huomattavasti alle pohjoismaisen suosituksen ja enintään 350 grammaa viikossa.” (Maaseudun Tulevaisuus 22.11.2024) Tosiasiassa ravitsemusneuvottelukunta suosittelee terveydellisistä syistä naudan, sian ja lampaan lihaa enintään 350 grammaa kypsennettynä lihana viikossa (noin 500 grammaa raakaa lihaa) josta prosessoidun lihan osuuden tulee olla mahdollisimman vähäinen.

Mitä tulee pohjoismaiseen suositukseen, Essayah antaa siitäkin väärän todistuksen. Viime vuonna hyväksytty pohjoismainen suositus ja nyt julkistettu suomalainen suositus ovat nimittäin täysin samanlaiset, mitä punaiseen lihaan tulee. Pohjoismaisen suosituksenkin mukaan suositellaan ”terveydellisistä syistä, että karjasta, lampaista, vuohista ja sioista saatavan punaisen lihan (mukaan lukien punainen liha einestuotteissa ja prosessoiduissa tuotteissa) kulutuksen tulisi olla matala eikä sen tulisi ylittää 350 grammaa / viikko ruoaksi valmistettuna (kypsennettynä”).

Väärä on myös todistus, että suositus ei ottaisi huomioon suomalaisen lihantuotantotavan suhteellista ympäristöystävällisyyttä, kun sitä verrataan pelkästään pihvilihaa kasvattavaan tuotantoon. Se päinvastoin tähdentää tätä seikkaa.

Keskustelussa ovat puurot ja vellit menneet muutenkin suloisesti sekaisin.  Perusasiakin on sotkettu, kun suosituksista on ruvettu puhumaan ja niitä uhoillen vastustamaan ikään kuin ne olisivat määräyksiä. Sitähän ne eivät ole: jokainen suomalainen mies saa tukkia suolistonsa ja suonistonsa ihan niin kuin itse haluaa – jos äiti tai vaimo tai tyttöystävä sallii. Koulu- ja laitoskeittiöihin suositukset varmaan pitemmällä aikavälillä vaikuttavat.

Kasvisten käytön lisääminen on ymmärretty tahallaan niin, että tavoitteeksi asetettu 500–800 grammaa tarkoittaisi pelkästään salaattia. Semmoisen salaattivuoren popsiminen kävisikin työstä, mutta tähän grammamäärään kuuluvat myös ruoan valmistuksessa käytetyt juurekset sekä marjat ja hedelmät.

Suosituksia lukiessa vakuuttuu siitä, että toisin kuin Essayah ja Österman antavat ymmärtää, niiden taustalla ei ole kiilusilmäinen ympäristöideologia. Suositukset liputtavat tavallisen arkiruoan puolesta, jos sitä rukataan vähärasvaisempaan ja vähäsuolaisempaan suuntaan ja annetaan ruokalautasella lisää tilaa vihanneksille, marjoille, juureksille ja palkokasveille sekä kalalle.

Suositukset nostavat kunniaan perunan, jonka käyttöä tulisi lisätä muun muassa riisin sijasta. Ja tietysti leipä on moniviljaleipää tai tämän kirjoittajan suosimaa ruisleipää, joka pitää tiellä myös naiset ja kaikki oletetut. Ilahduin erityisesti suositusten laatimista johtaneen professori Maijaliisa Erkkolan haastattelusta, jossa hän kiittelee hernekeittoa suositusten mukaisena lähes täydellisenä ruokana. Kukaan hernekeiton ystävä ei voi olla paha ihminen.

Suosituksissa on tehtävänannon vuoksi vain viitattu kahteen surulliseen asiaan, jotka murentavat suomalaisten hyvää ruokataloutta. Ne ovat kotimaisen kalan saatavuus ja kalleus sekä monien pakko turvautua ruokajonoihin.

Kalaa suositellaan 300–450 grammaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Tämän syksyn korkeimmat ahven- ja kuhafileiden hintahuiput Lempäälän marketeissa ovat nousseet 40 euron tuntumaan kilolta, muikkukilokin on tarjouksia lukuun ottamatta kivunnut toiselle kympille ja haukifile 18 euroon. Suositusten mainitsemaa hyvärasvaista lahnaa ei saa edes rahalla, jos ei ole suurisilmäistä verkkoa käyttävä kalastaja. Kotimaista kasvatettua kirjolohta saa tarjouksista edullisemmin, mutta rajansa on senkin syömisellä.

Ruokajakeluihin turvautumaan joutuva voi niiden avulla selvitä hengissä, mutta mitään mahdollisuutta suositusten noudattamiseen ei ole. Suosittelen vakavasti, että niin Essayah ja Österman kuin muutkin poliitikot keskittyvät ruokasuositusten summittaisen ja pahantahtoiseen ruttaamiseen sijasta miettimään ja ratkomaan näitä ongelmia. Siitä heille laulaisi kunnian kukko – jos ei olisi sitkeydestään huolimatta jo joutunut pataan.

Hyvät ihmiset, syökää terveellisesti ja kävelkää!