En kävellyt yksin

Hannu Hurme

Saan monipuolisuutta kävelypässeilyyni hakemalla askelkilometrejä erilaisissa maastoissa. Kotimaisemissani Helsingin Herttoniemessä kevyen liikenteen väyliä ja metsäpolkuja on aivan riittämiin ja joskus suuntaan myös naapurilähiöihin. Kantakaupunkikin on yksi vakiotantereistani.

Helsinki on todella kaupunki, jossa tapahtuu. Jos vaikkapa musiikkitapahtumat kiinnostavat ja harrastaa kävelyä niin siinäpä sitten hyötysuhde vailla vertaa. Kävelet tapahtumapaikalle, nautit musiikista ja olet kuntosi asialla.

Näinä päivinä me Kävelypassin olemme Kalajoki-kävelyssämme Yhteisvoimin-menon sijasta Omin koivin -vaiheessa, keräämme askeleita Kokkolaa kohti kukin itseksemme.  Minulle tämä tarkoittaa kävelyn sijoittumista päivärytmiin tyylillä ”miten milloinkin, mihin milloinkin”, mutta osa päiväohjelmaa se aika jämptisti on.

Liikettä yksin on siis leskimiehen kävelyni. Vaan sitä se ei ollut keskiviikkoa 19. heinäkuuta. Kaupunkikävelyni rasteja on melkein aina keskeisen sijaintinsa vuoksi Aleksanterinkatu. Tuina päivänä katu oli päästä päähän ihmisten täyttämä. En ollut liikkeellä yksin. Olin tuhansien osallistujien yhteisvoimin osoittamassa mieltä rasismia vastaan. Oheinen kuva kertoo kaiken. Se kertoo, että olin oikeassa seurassa. Se kertoo minkälaiseen kansanliikkeeseen haluan kuulua.