Pekka Isaksson
Nyt se alkoi, TUL:n Askelkisa kävelijöille. Kaksi joukkuetta muodostaneet kävelypässit rynnistivät ensimmäisenä päivänä kunniakkaasti. Mainittakoot tässä vain pari kaunista askelmäärää, Esko Grekelän 16 964 (13 km) ja Jorma Pikkaraisen 13 658 (10,4 km), mutta ei sovi moittia muitakaan. Jos tätä vauhtia etenevät, häviävät pässit kohta näkyvistä monen mutkan taakse.
Askelkisa kysyy sitkeyttä. Se jatkuu kaksi viikkoa, mutta ei hätää: pitempiäkin kävelyrupeamia on taivallettu menestyksekkäästi. Kävelypässeille tällainen kisa sopii juuri nyt hyvin. Se on kollektiivinen ponnistus, johon jokainen voi osallistua itsekseen. Semmoiseen menoon olemme tottuneet puolitoista vuotta kestäneen koronapandemian aikana.
Käy tämä niinkin. Käveleminen yksin, vaikkapa varhaisena syysaamuna kohti auringonnousua, on niin sykähdyttävää, että olen välillä miltei unohtanut, kuinka hauskaa ryhmässä käveleminen on.
Sen verran vaatimattomia tunnetusti olemme, että emme rupea kehuskelemaan ansiokkailla saavutuksillamme seitsemän toimeliaan vuoden aikana. Tosiaan, vuodesta 2014 olemme yhdessä kävelleet ja puuhanneet myös yhtä jos toista muuta, kuten osallistuneet jumppa- ja muiden liikuntaohjeiden tekemiseen, julkaisseet useita monipuolisia hyvinvointilehtisiä, testanneet ikäihmisiä ja tutustuneet taiteisiin, historiaan ja moniin kulttuuri- ja muihin nähtävyyksiin.
Toivottavasti olemme synnyttäneet kaikenlaisia kehon- ja mielenliikkeitä myös kanssaihmisissä, kuten aikeemme alun alkaen oli ja on edelleen. Niin, ja olemmehan me kirjoittaneet muutamia satoja blogejakin.
Hiisi eli lempo vieköön, enpä olisi uskonut syksyllä 2014, että Kävelypässit seitsemän vuotta myöhemmin vaeltaa yhä näin sitkeästi liikunta-aatteen valtateillä ja sivupoluilla – aina elämänviivan vasemmalla puolella.
Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, yksin ja yhdessä. Se piristää kummasti!
Vastaa