Pekka Isaksson
Kävelypässien Kohti Kalajokea -kävelyn ensimmäinen osuus on ohi. Eilen keskiviikkona 24.5. kävelimme hellemaratonin – no, puolimaratonin sentään – Lempäälästä Tampereelle. Siellä pääsimme sananmukaisesti Turvaan. Vakuutusyhtiö Turvan Loviisa Itäkannas työtovereineen pelasti meidät helteeltä saunaan ja johdatti kiusauksiin: kinkku- ja juureskiusauksien ääreen. Tuskin koskaan ovat tällaiset tarjoomukset olleet paremmin paikallaan. Suuret kiitokset!
Samanlaiset lämpimät kiitokset kuuluvat Lempäälän Eläkeläisille ja erityisesti yhdistyksen emännille, jotka puolimatkassa pelastivat meidät kuumalta tieltä Kuljun työväentalolle kahvi- ja voileipäpöytään. Sen jälkeen petankin haasteottelu pihamaan paahteessa vielä kohotti mielialaa. Kolmipässinen porukkamme, Esko, Antti ja ankkuri-Jorma, voitti ottelun luvuin 10–8. Näin saimme revanssin neljä vuotta sitten lempääläläisille hävitystä ottelusta. Lupasimme palata ottelemaan taas sopivan tauon jälkeen.
Kuinka matka Kalajoelle jatkuu? Ette ehkä kaikista toimistamme ja jutuistamme arvaisi, mutta mepä olemme moderneja pässejä ja siirrymme digiloikkaan. Mitä se tarkoittaa? Nyt tehdään semmoinen koukku, joka kaikissa jännityssarjoissa käytetään. Katkaistaan jakso juuri kihelmöivimpään kohtaan. Niin tehdään nytkin: pysykääpä kanavalla ja lukekaa taas noin viikon päästä blogi. Sitä odotellessa, hyvät ihmiset, lukekaa tämä loppuun ja kävelkää, kun hellekin helpottaa!
Jorma Pikkarainen
Muistot valtaavat mielen, kun istumme junassa ja olemme palaamassa Tampereelta. Päivän etappi oli 22-kilometrien, mutta nyt kun kotona kirjoitan tätä blogia, on mittarissani 27 km. Matka oli pisin kuluneen kevään kävelyistämme.
Kyse oli kuitenkin muistoista. Matkamme alkoi kuluvan vuoden alussa 11.1. Helsingin Senaatintorilta. Sen jälkeen olemme kokeneet ja nähneet monenlaista: erilaisia sääolosuhteita, liukkaita kelejä (oli hankittava piikit kenkiin), räntäsadetta (onneksi vähäistä), nähneet hienoja maisemia, kevään etenemistä, muuttolintujen paluuta, peltokylvöjen alkamista, olemme tervehtineet aitauksissa olevia hevosia ja tutustuneet erilaisiin rautatieasemiin ja niiden toimiviin ja toimimattomiin lippuautomaatteihin. Olemme myös tavanneet ihmisiä, jotka ovat olleet vilpittömästi kiinnostuneita siitä, mitä pässejä oikein olemme. Monet lehdet ovat kirjoittaneet meistä. Olemme myös osallistuneet Ylen miljoonaroskakeräykseen.
Olemme kävelyn lomassa kertoneet toisillemme itsestämme ja siten olemme tutustuneet toisiimme entistä paremmin. Olemme kertoneet tarinoita, vitsejä ja muuten vain höpöttäneet aiheista, mitä mieleen on tullut.
Matka on ollut komea, mutta vasta ensimmäinen vaihe on päättynyt. Nyt on hyvä muistella kevättä ja sen vaiheita. Matka jatkuu hieman erilaisissa merkeissä. Siitä lisää seuraavissa blogeissa.
Risto Ahonen
Etappi oli sääolosuhteiltaan mahtava – jopa ajoittain vähän turhankin mahtava. Aurinko paistoi pilvettömältä taivolta ja joskus pieni tuulenvire leyhytteli hikistä ihoa. Matkaahan kertyi tällä osuudella lopulta noin 25 km. Valitettavasti pienen räpylävirheen vuoksi en saanut muita tilastotietoja puhelimeeni. Näin ollen en pysty kertomaan, mikä oli kävelymme korkeusero. Arviolta kuitenkin aika suuri – henkilökohtaisessa arviossa on huomioon otettava ilman lämpötila.
Kun vasta viime loppukesästä mukaan päässeenä pässinä arvioin tätä retkeämme kokonaisuutena, niin hyvältä tuntuu. Tunnustan, että kun tammikuussa kävelimme toista osuutta Pasilan Rauhanasemalta Tikkurilaan, niin mieleen tuli jossain vaiheessa, onks tässä mitään järkeä. Kun kuitenkin olin lupautunut mukaan, niin sitten mentiin. Nyt tuntuu, että idea on loistava ja on tässä järkeäkin
Pekka Heikkinen
Minulla oli lähdössä pieni huoli siitä, miten selviän tämän päivän etapista. Viime viikkojen kävelyt olivat jääneet vähiin ensin koronan ja sitten eräiden muiden aktiviteettien takia. Maanantaina ja tiistaina kävelin kyllä yli kympin päivässä ihan treenaustarkoituksessa.
Aikataulu tälle päivälle oli aika tiukka, kun yritimme huolehtia siitä, että jokainen meistä selviytyisi reitistä. Kuljun kahvitauko oli paikallaan ja petankkivoitto lämmitti, mutta tapahtumaan tarvittu tunti kiristi aikataulua edelleen. Kuitenkin selvisimme kaikki kävelystä, ja Turvassa vastaanotto oli ruhtinaallinen.
Minun mittariini kertyi yhteensä 25,6 kilometriä, mikä on varmaan pisin matka, jonka olen kävellyt ikinä yhtenä päivänä. Kiitos pässitoverit yhteisestä kokemusta, ja kohti uusia seikkailuja.
Esko Grekelä
Tämän päivän kävelylle saimme mukaan ystävän Oskun Tampereelta. Olen tutustunut häneen teatterin kautta. Hän oli eläväistä matkaseuraa. Hyviä tarinoita pitkin matkaa. Päivä meni loistavasti. Aurinko saattoi meidät lämpimästi Tampereelle. Päivän hiet ja pölyt pääsimme pesemään Turvan konttorilla. Kiitos Loviisa, kiitos loistava matkaseura!
Hannu Hurme
Aina, ihan aina, on meidän Kävelypässien taipaleilla jutteluissamme sija yhdellä puheenaiheella. Se on sää.
Erityisen runsasta puhe on kelillä, jollainen vallitsi Kalajoki-reissumme osuudella Lempäälästä Tampereelle. Keskiviikolle sattui nimittäin tällä kertaa keli, jolla aurinko todella helotti. Täydeltä terältään ja koko ajan. Lähdimme Lempäälästä aamuyhdeksän jälkeen ja olimme perillä kohteessamme Tampereella ennen neljää. Kahteen otteeseen saatoimme hämmästyneinä tuulettaa hiuskuontaloitamme – kiitos taivaalle ilmaantuneiden pilvenhattarahaituvien.
Meitä on kautta talvi- kevätkauden lykästänyt. Melkein joka osuudella sää haltija on suosinut. Tarkoittaako tämä sitten tyytyväisyyden vallinneen joukossamme. Pääsosin kyllä näin on, mutta omasta olosta, kun tässä pääsee julistamaan niin ”paljastanpa” ihmismielen nurinkurisuuden. Taipaleella oli pituutta runsas kaksi peninkulmaa. Rehellinen totuus mielen päällä oli valtaosalla matkasta yhdestä asiasta manailu. ”Että voisiko jostain siunautua oloon viilennystä. Että eikö niitä pilviä alkaisi…”
Vaan ei muuttunut keli. Ei auttanut manailu. Suomi taisi kylpeä keskiviikkona helteessä kauttaaltaan.
Ja jotta nurinkuudet jatkuisivat: mitä mielessä perille päästyä olikaan? Joukkokävelyoli taas hieno kokemus. Tuli se taas jaksettua. Tuli taas todistettua kävelypässeilyn mielekkyys. Tämän takia olen Kävelypässi. Kelillä kuin kelillä.
Antti Honkonen
Kävelypässien Tampereen ”valtaus” ei ollut niin sanottu helppo nakki. Itse satuin 20 vuotta sitten eli 2003 olemaan 57-vuotias ja vielä melkoinen 50 km:n kilpakävelijä. Nyt käytin reilulla kahdella peninkulmalla reilusti enemmän aikaa, kuin menneisyydessä kaksi kertaa pitemmällä matkalla. Vaikka tänään ei kyseessä ollut kilpailu, olivat silti kaikki voimani pelissä tai ajoittain kuin ojassa.
Kun Tampereelta TURVA-yhtiön mainiosta saunasta ja muonituksesta kotijunille lähdimme, vein vielä kaverilleni mukavan rintamerkin ylittämättömistä yhteistyöansioistaan joulupukkina Kilpisjärven Juhannushiihdoissa. Silloin junalle kiirehtiessäni olin napakan portaiden nousun jälkeen…hieman ”pihalla”.
Mutta kiitos sattumoisin pysähtymispaikalle poikenneelle porilaiselle Timo Aallolle ehdimme kahden kesken sanalla maailmanmenoa. Siinäpä sitten kymmenminuuttisen rupattelumme jälkeen raajani palautuivat etenemiskuntoon ja iltajunaan.
Vastaa