Kävelypässien tämänvuotisella teemakävelyllä Tampereelta Helsingin Kulttuuritalolle harrastimme katkokävelyä. Emme lääketieteellisessä merkityksessä sentään, vaan niin, että kävely jaksottui neljään 3–4- päiväiseen ja muutamaan yksipäiväiseen jaksoon. Näin hieman runsaan 200-kilometrin retki kesti kesäkuun alusta joulukuun alkuun.
Hyvä kokemus oli myös VR:n palvelujen käyttäminen matka- ja majoituskustannusten pienentämiseen ja karsimiseen. Se oli tarpeen, kun olimme liikkeellä täysin omin varoin. Taisi käyvä niin, että vain yhtenä päivänä junien kulku hieman takkuili jonkin kalustovian vuoksi. Kun kävelimme ja kotimatkat matkustimme junassa, jäivät jalanjälkemme pieniksi.
Blogirenki-Pekka pyysi kaikilta pässeiltä muutaman rivin kirjoituksen itse kullekin tärkeästä/mieleenpainuvasta tapahtumasta tänä vuonna. Tässä vastaukset ja niiden myötä mitä lämpimimmät joulun ja uudenvuoden toivotukset kaikille pässiblogin lukijoilla ja liikunnan (lue: pässien) ystäville:
Antti:
Kohtaamiset kohokohtia
Kävelypässit ovat kohdanneet kansalaisten lisäksi myös ns. isokenkäisiä: edellispressan ja kansanedustajia. Kohokohta oli marraskuinen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen kohtaaminen, jossa hän totesi: ”Kävelypässien toiminta on erittäin hieno esimerkki kaikesta siitä mihin hallituskin ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisessä tähtää”.
Hallituksen ja jo toisenkin vasalli-Antti
Esko:
3,8 miljoonaa askelta
Kyllä oli taas nopea vuosi, aika kului todella nopeasti. Pässien hieno suoritus oli Tampere–Helsinki-kävely. Kävellyt olen muutenkin, Minulle on tullut nyt täyteen 3,8 miljoonaa askelta. Pässien kävelyretki on auttanut askelmäärän lisäämistä.
Ehkä vuoden suurin kohokohta oli vasemmiston pieni voitto vaalissa ja pääsy hallitusvastuuseen.
Hannu:
Sain luvan pässeillä
”Älä huoli mies. Ei sinun tuon vuoksi tapojasi tarvitse muuttaa.”
Se oli lääkäri, joka minulla noin sanoi ja minähän oli hetkessä huojentunut.
Olin huojentunut, koska tuo lääkärin sanoma tarkoitti ”lupaa”. Voin sittenkin jatkaa tärkeätä harrastusta. Voin sittenkin jatkaa Kävelypässeyttä.
Minua oli jo pitkään vaivannut röntgenissäkin näkyvä nivelrikon aiheuttama haitta oikeassa polvessa. Ärtyi pahus samaa vauhtia kävelykilometrien karttuessa. Ärtyi niin, että aloin ajan oloon huolestua. Tuolijumppaanko tässä on siirryttävä.
Onneksi hakeudun lääkärin pakeille. Hän ei paljon tehnyt. Koipea käänteli ja väänteli. Todellisuudessa hän teki kuitenkin paljon. Hän vakuutti minut siitä, että paras mitä voin tehdä on jatkaa entisin tavoin – melkein.
Parasta lääkettä minun polveni hyvinvoinnille on jatkaa sen rasittamista, siis jatkaa pässeilyä. Yhden varauksen lääkäri sanoi kuultuaan pässien kävelemistä kilometrimääristä: ”Välillä vähempi voi olla parempi”.
Uskoin ja jatkan pässeilyä.
Pekka
Hitonmoinen vesisade Janakkalassa
Mieleenpainuvimpia pässikokemuksia olivat hurja kiri Riihimäelle saavuttaessa ja rankkasade Janakkalan Leppäkoskella. Pitkän, yli 26-kilometrin päiväetapin päättäneessä kirissä oli jo rasittuneen elimistön suorituskyvystä koettua iloa, rankkasateessa luonnonvoimien puserruksen virittämää nautintoa. Olen lapsuudesta asti pitänyt semmoisista säistä, helmikuun pyryistä ja syyskesän rajuista ilmoista. Leppäkoskella tuli paitsi kostea myös nostalginen olo.
Pentti:
Erinomaista hoitoa jalkavammaan
Mieleenpainuvia ovat olleet kaikki kävelyt ,niiden mukanaan tuoma kanssakäyminen kuntoilua unohtamatta, Kuntoillessa saa vammoja. Uusien lenkkareiden aiheuttama laaja hiertymä päästi elimistöön bakteerin, jonka julkisen terveydenhuollon ammattilaiset hoitivat kotikäynnein antibiooteilla. Erinomaista palvelua veronmaksajalle!
Topi:
Kuulun oikeaan porukkaan
Mitäpä minä sangen uunituore pässi osaisin kertoa pässinä olosta. No, tietysti sen ylpeyden tunteen, kun oikein ministeri vihki minut pässiksi. Porukka tuntuu mukavalta, vaikka ovatkin pässejä. Minä olen paljon ollut töissä ja harrastuksissa miesporukoissa. Jo Hyrynsalmella 50-luvun puolivälissä olin keskikoululaisena tukinajossa oikeitten tukkilaisten kanssa. Katselen siis tukkilaiselokuvia jonkinlajisella asiantuntemuksella.
Yhteistyön sanomalehtirotaatioon menin töihin v. 59 ensin rotaatioapulaiseksi, josta virasta kohosin painajaksi. Olin rotaatiossa 15 vuotta ja tietysti miesporukassa. Lauantaina 14. päivä oli Helsingin Graafillisen Konemestariklubin joulujuhla ravintola Nyyrikissä. Klubi on painojen esimiesten järjestö, joka täyttää ensi vuonna 130 vuotta. Koko aikana siihen ei ole kuulunut yhtään naista! Parhaimmillaan meitä oli toista sataa, nyt graafisen alan aina vain hiipuessa meitä on jäljellä vajaat kolmekymmentä, suurimmaksi osaksi eläkeukkoja.
Kuten edellä olevasta työhistoriastani käy ilmi, olen oikeassa porukassa kuuluessani pässeihin.
Vastaa