Minulta on kysytty, olenko aivan kaupungistunut, kun blogiteksteissäkin kerron vain kaupunki- ja maantiekävelystä. Surukseni täytyy tunnustaa, että kyllä minussa ovat tainneet pahasti laimentua metsäveret, jotka Peräpohjolan kiveliöt loivat kymmeniin esi-isien ja -äitien sukupolviin.
Semmoista tämä on, ei tarvita kuin sukupolvi tai pari, niin jo rapistuvat hiellä ja vaivalla hankitut taidot ja tiedot. Hyödyttömiksi muuttuvat sopeumatkin, pitkä selkä ja luonnonväärät sääret luontaisesta rasvakerroksesta puhumattakaan. Nehän pitivät kiveliöiden kansan hengissä ja liikkeessä vesiväylillä ja tiettömillä taipaleilla, pakkasissa ja aavoilta puhaltavissa helmikuun pyryissä.
Ihan niin en ole kaupunkiin kangistunut, etten ymmärtäisi mennä silloin tällöin metsään. Niin kuin nyt eilenkin, tosin noin kiveliöiden näkökulmasta vähän rääpälemäiseen mutta näin osapäivähipsterin näkökulmasta ihan kivaan metsään: Helsingin kaupungin liikunta- ja ulkoilualueelle Pirttimäkeen.
Se on mainio alue, eikä se ole ainoa tässä lähistöllä. On tietysti Nuuksio. On Luukin ulkoilualue vähän kauempana Vihdin tien varressa, ja on mukavia pienempiäkin vetäytymispaikkoja, kuten Glimsojan luontopolku ja siihen rajautuva Träskändan kartanopuisto.
Pirttimäki on aivan kehä kolmosen pohjoispuolella muutaman kilometrin päässä Oittaan leirintäalueesta, Bodomjärven koilliskulmassa Maasto on vaihtelevaa, kai jääkauden rypistämää, metsä sekametsää. Paikoin kasvaa myös pähkinäpensaita.
Aluetta kiertävän kuntopolun lisäksi Pirttimäen urheilumajalta lähtee kävelyreittejä muun muassa Nuuksioon ja Solvallaan. Alueella on useita lampia, Hynkänlampi, Sulalampi ja Sorlampi. Hynkänlammen eteläpuolella voi käydä katsomassa hiidenkirnuja.
Pirttimäki on erinomainen esimerkki suomalaisista maksuttomista julkisisista liikunta- ja virkistyspalveluista. Eikä onneksi niin kuormitettu kuin Nuuksio, jonka grillikatoksissa ja poluille pakkaa usein ruuhkaa. Eilen sain patikoida kahdeksan kilometrin ympyräreitin niin, että vastaantulijoita tai ohi kiiruhtavia oli vain kymmenkunta, joukossa sekä kävelijöitä että maastopyöräilijöitä. Ei olisi uskonut, että ympärillä on jokin metropoliseutu.
Kun kuulokin on iän myötä huonontunut, painanteissa saattoi kuvitella olevansa kaukana asutuksesta. Lintujen reviirilauluja ja muita ei-kaupallisia tiedotteita täydensi pikkupurojen solina. Kerrassaan, kerrassaan – sanathan tässä loppuvat.
Aurinko, ihanainen, paistoi sekä hyville että meille espoolaisille. Kävelkää metsään, hyvät ihmiset, mutta viettäkää iloista vappua sitä ennen!
– Pekka Isaksson
