Kesä tuli keväällä rymisten. Lämpöä ja kosteutta on riittänyt ja merkinnyt hyvää sieni- ja marjasatoa. Mustikkavuosi on ollut erikoisen hyvä ja kantarellejakin ilmestyi tosi aikaisin.
Marjametsässä liikkuminen on hyvää hyötyliikuntaa ja sen tuloksista voi talven tullen nauttia. Kesäni kului muutoinkin talveen varautuen eli puuvarantoja täydentäen. Halon hakkuu ja kuljetus pois metsästä oli varsinaista peruskuntoharjoittelua. Käyttämäni kuljetusmenetelmät aiheuttavat naapureissa hiukan hilpeyttä, kun kylältä olisi saatavissa koneellistakin kuljetusapua. Minulle oma menetelmä sopii hyvin. Vuoden 2010 Asta-myrsky koetteli pahoin meidän pientä metsäpalstaa, joten hoitotöitä on riittänyt.
Viimeaikojen säät ovat saaneet minut miettimään ns. kasvihuoneilmiön seurauksia tuulineen ja rankkasateineen. Saadaanko muutos hallintaan ja voimmeko itse tehdä jotain. Ehkä pitäisi myös eläkeyhdistyksissä pohtia miten voimme vähentää ympäristön kuormittamista.
Olen vuosikymmeniä viettänyt kesät Pohjois-Savossa Vesannolla ja kierrellyt tienoita ristiin rastiin. Toisinaan on tullut keskusteluissa esiin Sonkarijärven rannalla oleva luola, jota sanotaan Ilveskoloksi. Metsästäjät kertoivat ketun ajon usein päättyneen niin, että kettu vain hävisi koloon. Lisäksi puhuttiin luolan olleen toisen maailmansodan aikaan ”käpykaartilaisten” piilopaikkana.
Hankin jo 80- luvulla alueen peruskartan, mutta karttaan sitä ei silloin oltu merkitty ja asia hautumaan. Äskettäin hankkimassani uudessa peruskartassa Ilveskolo oli merkitty. Tänä kesänä päätin lähteä etsimään luolaa. En löytänyt ketään, joka olisi käynyt luolassa. Haastattelemani nuoret miehetkin sanoivat, etteivät sinne mene.
Lähdin etsintäretkelle ja siellä se oli, kuten karttaan oli merkitty. Ryömin sisälle ja etenin lampun valossa ehkä noin parikymmentä metriä. Sen jälkeen minun oli käännyttävä takaisin. Luola tosin jatkui haarautuen, mutta jatkaminen olisi edellyttänyt sellaista luolaosaamista, jota minulla ei ole. Luolan suuaukko on melko ahdas väljeten hiukan muutaman metrin päästä. Totesin, että se voi olla hyvä piilopaikka, mutta ettei siellä varmaankaan ole voitu pitempään oleskella.
Perinnetieto kertoo, että 1950- luvulla olisi silloinen kohutoimittaja Matti Jämsä Apu-lehdestä käynyt luolassa ja mennyt niin syvälle, että kuuli seinämän takaa maahisten astioiden kilinää ja silloin kääntynyt pois. Netissä olevassa artikkelissa Ilveskoloa arvellaan yhdeksi Suomen ehkä syvimmistä luolista. Muuten luola on tarkemmin tutkimatta, eikä kukaan liene käynyt perillä asti. Jäljistä päätellen ei vierailijoita juuri ole luolassa käynyt. Ihmettelen miksi näinkin merkittävä luontokohde on jossain määrin unholassa ja paikkakin vain harvojen tiedossa.
Palattuani luolalta kerroin naapurille luolassa käynnistäni. Parin päivän kuluttua soitti Savon Sanomista toimittaja tiedustellen, lähtisinkö oppaaksi luolalle. Niinpä kävin uudelleen luolassa toimittajan kanssa. Kertomus on luettavissa 15. 8. Savon Sanomissa. Savon Sanomien juttuun pääsee myös tästä linkistä.
ps. Jos jollakin on tietoa Apu-lehden artikkelista olisin kiitollinen yhteydenotosta.
Syksy saapuu mutta ei anneta harmauden voittaa, liivit päälle ja kävelemään.
– Pertti Vuorio
