Pyhän Jaakon tiellä hyvässä seurassa

Pekka Isaksson

Olen vaeltanut muutamana viime päivänä hyvässä seurassa, Ranskan akatemian jäsenen, lääkärin ja Lääkärit ilman rajoja -järjestön uranuurtajan Jean-Christophe Rufinin seurassa. Vaellettava matkakaan ei ole mitätön, vaan yli 800 kilometriä.

Kun paljastan matkan tavoitteeksi Santiago de Compostelan katedraalin Luoteis-Espanjassa, paljastuu monelle, että Pyhän Jaakobin – tai mikseipä paremmin ja suomeksi sanottuna Pyhän Jaakon – tiellähän minä olen Jean-Christophen kanssa vaeltanut. Samalla paljastuu, että varmaankaan en ole sananmukaisesti kulkenut hänen kanssaan. En todellekaan, vaikka mieli saattaisi niin tehdä. Olen lukenut kävelypässien Tampere–Helsinki-kävelyn kolmannelta osuudelta selvittyäni Rufinin kirjaa Vaellus. Santiago de Compostelan kulkijat. Gummerus, 2015.

Kirja on siis muutaman vuoden takaa, alkuteos vielä pari vuotta vanhempi. Silkkaa tarkkaavaisuuden puutetta on ollut, etten ole aikaisemmin keksinyt kirjaa. Samalla voin kiittää Lempäälän kelpo kirjastoa, että se oli tämänkin kirjan laittanut näyttävästi esille. Taisi olla hyllyssä, jossa esiteltiin kiinnostavia uusia harrastuksia.

Vaeltaminen ja arkisempi käveleminen käyvät hyvin sellaisista, vaikka ei heti lähtisikään kunnianhimoisesti vaeltamaan jotakin Jaakobin tien reitistä. Kristikunnan varmaan tunnetuin pyhiinvaellus on nimittäin mahdollista vaeltaa useita vaihtoehtoisia reittejä pitkin, vaikka mukaan laskisi vain Espanjasta ja Espanjan rajan läheisyydestä Ranskan puolelta lähtevät reitin.

Rufin käveli suurimmalta osaltaan Espanjan pohjoisrannikkoa myötäilevän Pohjoisen reitin. Toinen jopa hieman pitempi reitti olisi ollut Ranskalainen reitti etelämpänä. Rufin hylkäsi sen lähinnä siksi, että se olisi hänen arvionsa mukaan ollut kansoitetumpi.

En ryhdy sen laajemmin arvioimaan kirjaa tai Rufinia vaeltajana. Otanpa sentään näytteeksi yhden lainauksen;

”Pyhiinvaeltaja pyhiinvaeltaa niin kuin muurari muuraa, niin kuin merimies seilaa meriä, niin kuin leipuri leipoo leipää. Toisin kuin näissä ammateissa, joista saa palkkaa, pyhiinvaeltaja ei voi toivoa minkäänlaista korvausta. Hän on kuin pakkotyöläinen, joka hakkaa kiviä palasiksi tai kuin muuli joka kiertää kehää kaivon ympäri. Ihminen on kuitenkin ristiriitainen otus, ja yksin ollessa ristiriitaisuuksia on hyvä tarkkailla: Jaakontien kulkija on haltioissaan löytäessään orjuutensa syvyyksistä aivan uudenlaisen vapauden.”

Unohtaa ei sovi myöskään Suvi Aholan mainiota esipuhetta kirjaan. Asiansa ja aiheensa osaa hänkin, kuinkas muuten, Jaakontien kulkija kun on.

Pyhiinvaelluksella eli caminolla Santiago de Compostelaan on vuosituhantinen perinne. Se mainitaan katolisen kirkon teksteissä 1100-luvulla ja tiettävästi reitti jossakin muodossa oli olemassa jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Caminon suosio liittyi 1 000-luvun vaihteessa ja uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina myös reconquistaan eli Espanjan valloittamiseen takaisin muslimeilta. Takaisinvaltaajille oli tärkeää, että Pohjois-Espanjassa oli syntynyt ja kehittyi vahva kristillinen perinne, jonka näkyvä symboli pyhiinvallusreitti oli.

Santiago de Compostelan katedraalista tuli merkittävä pyhiinvaelluskohde siksi, että siellä väitettiin säilytettävän Pyhän Jaakobin luita. Ketään ei häirinnyt kysymys, kuinka Jeesuksen opetuslapsen ja Herodes Agrippan Jerusalemissa mestauttaman Jaakobin ruumis päätyi Luoteis-Espanjaan.

Rufinia Jaakobin luiden ajautuminen Jerusalemista katsottuna hyvin epätodennäköiseen paikkaan, Espanjan syrjäiseen kolkkaan, huvittaa mutta hän ei anna sen häiritä pitkän vaelluksen synnyttämää hengellistä kokemusta ja pyhyyden tunnetta. Monet caminon kulkijat eivät ole katolisia, kuten Rufin on, eivät kristittyjä eivätkä ylimalkaan uskovaisia, mutta ilmeisesti heillekin vaellus antaa kokemuksen puhdistautumisesta ja jonkinlaisesta henkistymisestä.

Sitä on ilmeisesti vaikea määritellä, kuten on vaikea määritellä myös paljon maallisempien ja lyhempien vaellusten merkitys. Näin Rufin tästä vaikeudesta: ”En osaa selittää, mihin pyhiinvaeltajien tie vaikuttaa ja mitä se varsinaisesta merkitsee. Tiedän vain, että se on elävä ja että siitä ei voi kertoa mitään paitsi kaiken, niin kuin minä olen tehnyt. Siitä huolimatta olennainen puuttuu, ja olen siitä tietoinen. Sen takia piakkoin lähden matkaan uudelleen. Niin tekin teette.”

Jos ette Jaakontielle lähtisikään, niin kävelkää kuitenkin, hyvät ihmiset, huviksenne ja terveydeksenne!