Pekka Isaksson
Ei semmoista kävelykertaa, ettei oppisi jotakin uutta. Tämän päiväisellä ennätystaipaleella Turengista Ryttylän kautta Riihimäelle oli mahdollisuus oppia ja kerrata monia asioita.
Päivän mietelauseen laukaisi Pentti jo heti aamutuimaan: ” Panin vähemmän vaatetta, niin ei kastu niin kovasti.” Vähänpä Pentti tai me muutkaan tiesimme, että lause osoittautuisi sekä todeksi että epätodeksi.
Antti yritti taas kerran opettaa kaikenlaisten turmioiden, kuten jalkavammojen, ehkäisemistä ja korjaamista kävelyn aikana. Tärkeimmät opit olivat:
– Varasukat mukaan kosteudelta suojattuina, etenkin jos on odotettavissa sateita, sadekuuroja tai muuta kosteutta. Ainahan semmoinen riski on. Tiukassakin tilanteessa kannattaa ottaa kymmenminuuttinen jalkojen kuivattelemiseen ja varasukkien vetämiseen jalkoihin.
– Jalkojen rasitus- ja muita vammoja voi vähentää kävelemällä jonkin matkaa takaperin. Se voi vaikuttaa naurettavalta, mutta onneksi hauskaa on sekä kävelijällä että katsojilla. Ja mikä tärkeintä, se auttaa. Kokemusta on.
– Jalkapohjien rakkojen ja muiden vammojen vähentämiseksi kannattaa kävellä asfaltin sijasta ajotien viereisellä nurmikolla / muulla luonnonmaalla. Paino jakaantuu jalkapohjalle toisin kuin asfaltilla.
– Painetta jalkapohjiin voi helpottaa myös kävelysauvoilla.
Menikö perille? Huonosti, mutta senpä me pässinpäät tunnemme jaloissamme. Kävelyn tarkeimpiä oppeja on, että huonosta päästä kärsivät jalat.
Aarno ehti opettaa jälkijoukon vartijana minulle, koska vilja on kypsää. Katsomalla, tunnustelemalla ja maistamalla saattoi antaa yksiselitteisen arvion, että kypsää oli. Koneet pellolle heti.
Näistä opeista kuultaa, että taival oli erikoinen. Olihan se. Matkaa oli pässihistoriassa ennätykselliset 30,3 kilometriä. Noin puolimatkassa, Ryttylän jo kajastaessa muutaman mutkan takana, ukkosrintama saavutti meidät lännen puolelta.
Se oli semmoinen lännen simaus niin kuin jätkät sanoivat Länsipohjassa ennen vanhaan. Vettä tuli ensin parikymmentä minuuttia solkenaan ja miltei vaakasuoraan. Keskellä kuuroja isot pisarat muuttuivat isoiksi rakeiksi. Ukkonen ei vain viroksi murissut, vaan suomeksi ärjähteli pässipoloisille.
Parin ensimmäisen minuutin aikana oli selvä, että me kevyesti pukeutuneetkin ja erityisesti me kastuisimme luita ja munaskuita myöten. Pentin kunniaksi on sanottava, että kuivuimmekin nopeammin kuin raskaasti pukeutuneina.
Muutaman kilometrin päässä olimme sen verran kuivia, että saatoimme kuivatella myös jalat ja vaihtaa sukat. Loppumatkan kävelimme puolipaahteessa, joka Riihimäen kaupungissa pakotti meidät haeskelemaan katujen varjoisia puolia. Kunniakkaasti kävelimme loppuun asti, eikä se ollut edes katkera loppu, kun uusi pässiennätys oli syntynyt. Vaikka emmehän me tietysti semmoiselle suurta arvoa anna.
Vaihtelevan sään vastapainoksi reitillä oli aivan ihana muutaman kilometrin osuus puolimatkassa ennen ukkoskuuroa ja vähän sen jälkeenkin, Kiipulan ja Leppäkosken maisemissa. Loistavan maastotiedustelun tehnyt Antti ohjasi retkikunnan soratielle. Se kiemurteli keskellä tuleentuneiden viljapeltojen välillä mattana silmää hemmottelevia, välillä taas auringon kilossa loistavia keltaisen, kullan ja ruosteen sävyjä.
Niissä lepäsi meidän maalaispoikien silmä ja sydän, ja askelrytmi varmaan muuttui 14 normaalia ja 1 pitkä -rytmiksi. Se tulee vanhojen sarkaojien etäisyydestä toisistaan: joka viidestoista askel on harppaus ojan yli.
Uskon, että lepäsi myös muiden pässien mieli. Kävelkää, hyvät ihmiset, niin lepää teidänkin mielenne ja sydämenne!
Vastaa