Niin loppui sirkkojen soitto

Pekka Isaksson

Tai jatkuuhan se, mutta muille, ei enää minulle.

Niinpä tietysti, puhe soittamisesta ja laulamisesta on tässä enemmän runollista ja vertauskuvallista kuin luonnontieteellistä: sirittävä ääni syntyy heinäsirkan hangatessa koipiaan siiipisuonia vastaan. Mutta mitäpäs tuosta. Ei olekaan aikomukseni paljastaa koko totuutta sirkkojen, saati omasta elämästäni.

Olin jo ihmetellyt, ovatko heinäsirkat kadonneet, kun en enää tänä kesänä ollut kuullut siritystä. Ehkä välttelin totuutta. Se paljastui, kun lankomies kysyi savolaisella pihamaallaan, kuulinko siritystä. No en kuullut, vaikka hän viittoili useampaankin suuntaan, josta siritys kuulemma kuului kirkkaasti.

Kyllä olin jo tiennyt kuuloni huonontuneen. Olinpa saattanut ihmetellä itse mielessäni, kenen Hannun katoaminen tuommoisen tolskauksen aiheuttaa, kunnes asiayhteydestä oli selvinnyt, että muilta oli hukassa kannu.

Tällaisen kanssa tulee itse jotenkin toimeen, vaikka muut eivät tunnu tulevan. Heinäsirkkojen kanssa on toisin. Niiden sirityksen katoaminen kolahtaa: mielen valtaa alakulo ja kaiho. Sitä alkaa muistella kesiä ja tilanteita, joissa siritys on kuulunut. Niitäkin varhaisen keski-iän heinäkuisia päiviä, jolloin poljin hyvän pyöräilykaverin kanssa tässä lähistöllä Kiruruveden ja Pielaveden kautta Kuopioon ja heinäsirkat vastasivat tienvarsien ruohikosta pyörän vaihteiden sirinään.

Sirkkojen soiton loppumiseen voi surullisimmillaan suhtautua kuin valomerkkiin. Hetki vielä ja juhlat ovat ohi. Hieman, mutta vain hieman lohdullisempaa on ajatella, että se on osa meille väistämättä tapahtuvaa maailman ohentumista. Sitä samaa prosessia, jossa näköaistimme välittämä kuva maailmasta muuttuu vähä vähältä utuisemmaksi ja väreiltään hailakammaksi ja jossa maut laimenevat. Vain tuntoaistimme tuntuu terävöityvän. Ehkä sille vain tulee enemmän tehtäviä kaikenlaista kolotusten ja repimisten ja kaiherrusten välittämisessä aivoille.

Niin ohenee maailma, ja yhtenä päivänä sitä ei enää meille ole. Vielä tänään on. Siis kävelkäämme ja kuunnelkaamme, tai ainakin muistelkaamme, sirkkojen siritystä polkujemme varrella!