Pekka Isaksson
Tänään kävelimme Toijalan rautatieasemalta Iittalan rautatieasemalle. Reitti kulki valtatie 303:a eli Hämeen- ja Hämeenlinnantietä, Tarttilanraittia, Kuurilankatua ja Iittalantietä pitkin. Maisema oli jälleen parasta hämäläistä lajia: Aarnon mukaan kauneimpia ellei kaunein, jossa olemme koskaan kävelleet. En kuullut muiden pässien panevan vastaan.
Kilometrejä kertyi mukavasti, 22,4. Luku on toistaiseksi korkein tällä reitillä. Yhteensä olemme nyt kävelleet muutamaa sataa metriä vaille 60 kilometriä Tampereelta perjantaina lähdettyämme. Kun tämä nyt tuli puheeksi, niin pitää korjata eilinen lukema, joka perustui kännykkääni. Pässijoukko oli aamulla tavallista äreämpi, kun olin sillä tavalla aliarvioinut suorituksemme. Oikea lukema on 20 eikä 19, kuten ilmoitin.
Pyydän anteeksi, ja jonakin päivänä pusken salakavalasti kulman takaa takaisin, kuten kunnon pässin kuuluu tehdä.
Reitistä vielä sen verran, että Kuurila saattaa olla monelle tämän blogin lukijalle tuttu paikka junaonnettomuudesta, joka sattui maaliskuussa 1957 Kuurilan ja Iittalan välisellä rata-osuudella. Onnettomuus on ollut pahin rauhanaikainen junaonnettomuus Suomessa. Siinä sai surmansa 26 henkeä ja 59 loukkaantui. Henkilöliikenne loppui Kuurilan asemalla vuonna 1980, ja 4 vuotta myöhemmin lopetettiin kaikki asematoiminnot. Asemarakennuskin on sittemmin purettu.
Muuten, tällä kävelyllä on VR ollut tärkeä tekijä. Pässijoukko on nimittäin käyttänyt sen palveluja: joka aamu meistä kolme on tullut Helsingistä päivän lähtöetapille ja illalla palannut pääte-etapilta kotiin – tai mistäpä minä tiedän, mutta niin arvelen tapahtuneen. Minä olen matkustanut samalla tavalla Lempäälän ja kunkin päivän etappien välit. Hyvin on sujunut: myöhästymisiä ei ole ollut.
Tänään jalat toimivat mainiosti. Ainakaan kukaan ei valittanut, ja minunkin jalkoihini eiliset hoitotoimet olivat tepsineet. Päätkin pelasivat sikäli, että keneltäkään ei tiettävästi jäänyt mitään taukopaikoille.
Retki päättyy huomenna Hämeenlinnaan, mutta kävely ei pääty. Antti ja muut etelän pässit alkoivat jo suunnitella reitin loppuosuutta Hämeenlinnasta Helsinkiin. Kun mitään ei ole vielä valmiina, niin voin paljastaa vain sen verran, että sosiaalista ja muuta ohjelmaa on varmaan enemmän kuin tällä alkuosuudella.
Kuurilan onnettomuudesta: Olin menossa kouluuni Lepaalle, tapani oli pysähtyä paikallisen poliisin kotiin hakemaan luokkaa alempana olevaa tyttöä koulumatkalle. Siinä keittiössä odotellessani tuli seinäpuhelimeen soitto, jossa poliisi Janssonia pyydettiin välittömästi lähtemään selvitystyöhön. Seuraavana sunnuntaina veturi vasta nostettiin ja sen alta löytyi yksi tiedetty uhri. Olin pyrkimässä kovasti isäni mukaan tapahtumaa katsomaan, mutta ei sitä sallittu.Poliisien arkirutiineihin kuului vuosittainen tarkastus ja nytki poliisitarkastaja oli tulossa Tampereelta , muistaakseni loukkaantui. Kotini oli silloin Lepaalla.