Kävellen kesään

Pekka Isaksson

Vielä pari viikkoa sitten naapuri kertoi, että juoksulenkki Birgitan polulla päättyi puolimetriseen lumikinokseen. Kun eilen kävelimme Erja ja minä Lempäälän mainion ulkoilureitin yhden etapin Hakkarista Siisjärvelle, puolittui retki suunnitellusti tulistelupaikalle. Parissa-kolmessa varjopaikassa oli polulla vielä tiukkaan talloutunutta ladunpohjaa, mutta ei haitaksi, vaan viipyilevänä muistona talvesta.

Birgitan polku on syystä kehuttu ulkoilureitti. Sen etapit ovat vaihtelevia. Sen varrella on vaatimattomia ja rakennetumpia tulistelupaikkoja ja grillikatoksia sekä laavuja ja kotia yöpymistä varten. Kaikkiaan reitille kertyy pituutta 50 kilometriä.

Eilen kävelimme vain pienen osan reitistä, 4,5 kilometriä suuntaansa. Tämäkin reitti, joka alkaa Lempäälän jäähallilta, on maastoltaan ja myös muuten vaihteleva. Noin puolet on sorapohjaista ja puolet kunnon metsäpolkua, jolla saa katsella mihin astuu, jotta ei kompastu puiden juuriin ja kiviin.

Siisjärvellä on siisti ja tulen hallintaa ajatellen turvalliseksi rakennettu nuotiopaikka. Puita katoksessa on riittävästi, halkomiskirves riittävän hyvässä kunnossa ja vessa käytössä.

Järvi itsessään on vähäinen, 500 metriä pitkä ja 150 leveä. Semmoisen hörsäisee janoinen hiidenpoika tyhjäksi yhdellä siemaisulla – muistattehan hiidet ja hiidenpojat Suomen kansan vanhoista saduista.

Pieni on siis järvi, ja nimikin on ollut vuoteen 1954 asti Vähäjärvi. Silloin se sai karttaan nykyisen nimensä. Onkohan se kartantekijän huumoria, ikään kuin hän kysyisi tuollaisen pienen veden nähdessään: siis järvikö? Siitäkö nimi Siisjärvi. Pieni on, mutta suurta sukua. Järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöön, sen Vanajaveden-Pyhäjärven alueeseen.

Vaikka Pirkanmaalla on ollut kuiva loppukevät, ei metsäpalovaroitus ollut eilen, 27. kesäkuuta, voimassa toisin kuin läntisessä naapurimaakunnassa. Kun tuulta ei ollut kuin nimeksi, saattoi pienet kynsitulet virittää turvallisin mielin.

Hiilijalanjälkikään tuskin kasvoi neljästä nuotiomakkarasta, jotka paistoimme perinteiseen tapaan tikun nokassa sopivan tummiksi, miltei mustanpuhuviksi ja rapeakuorisiksi. Makeita olivat, paljon parempia kuin kaasugrillissä, saati sähkögrillissä kärvennetyt.

Ensimmäiset nuotiomakkarat tänä vuonna, kun ei tullut nytkään ostetuksi niitä suksia, joista joka vuosi on innokkaasti puhuttu. Niillä olisi ollut hyvä sujutella Siisjärvellekin makkaranpaistoon.

Suksiunelmat ovat jääneet elämään, kun emme ole niitä  tappaneet hätäisellä ostopäätöksellä. Ihana on myös kesään heräävä luonto parinkymmen asteen poikkeuksellisessa kevätlämmössä. Leskenlehdistä osa oli ylikukkineita, mutta sinivuokkojen kukat vain muutaman päivän ikäisiä. Lehtipuut vihersivät hennosti niin, että sitruunaperhosten heleä keltainen pääsi kauniisti esille niitä vasten. Ihana oli kuunnella moniäänistä kevätkuoroa, jonka solisteja olivat tällä kertaa Siisjärven rantavesissä molskivat kutuhauet.

Kävelkää, hyvät ihmiset, kesään!