Mennään mekin metsään

Pekka Isaksson

Kerrankin olin liikkeellä hyvissä ajoin, kun syyskuun alussa annoin blogikirjoitukselle otsikon ”Jopa menin metsään”. Tuolloin en vielä tiennyt Yleisradion, Suomen Ladun ja useiden muiden järjestöjen Mennään metsään -kampanjasta, joka alkoi 24.9. erilaisten metsään liittyvien suoritusten keräämisellä nettilaskuriin.  Jollen sitten saanut otsikkoani jostakin alitajunnan utuiselta salomaalta kuultuani kampanjasta radiosta tai tv:stä tiedostamatta selvästi, mitä kuulin. Semmoistakin sattuu näissä kirjoitushommissa.

Tällä viikolla Yleisradion kanavilla on paljon metsäaiheista ohjelmaa, joka tukee kampanjaa. Tavoitteena on rohkaista suomalaisia vielä nykyistä useammin metsään ja ennen kaikkea tukea jokamiehenoikeuksien saamista Unescon pitämälle ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Sillä on yli 400 kohdetta eri puolilta maailmaa, mutta Suomesta ei yhtään.

Listalle voi saada vain sellaisen perinnön, johon ihmiset ovat aktiivisesti sitoutuneet sitä käyttämällä. Siksi tuo laskuri. Ennen jokamiehen oikeuksia Suomi on hakenut perintökohteiksi saunomista ja kaustislaista viulunsoittoa, kelpo kohteita siis nekin.

Hankkeella on hyvät perustelut: Suomen jokamiehenoikeudet ovat maailmassa lähes ainutlaatuiset. Vain Ruotsissa ja Norjassa on vastaavanlaiset, mutta eivät ihan samanlaiset oikeudet. Muulla tällaisia oikeuksia ei yleensä ole, ja yksityisillä mailla liikkuminen saattaa olla kokonaan kielletty. Jos olette ihmetelleet, miksi englantilaiset dekkarit ja muut tv-sarjojen sankarit ja konnat huristelevat kiviaitojen rajaamilla teillä, niin tästähän se johtuu.

Ihan yhtenä miehenä eivät suomalaisetkaan sentään näille oikeuksille hurraa. Mennään metsään -kampanja on saanut muutamat metsänomistajat haukkomaan henkeä ja näkemään jopa punaista. Maaseudun Tulevaisuus julkaisi jo ennen kampanjan alkamista nettisivuillaan jutun, jossa kerrottiin metsänomistajien olevan hämmentyneitä kampanjasta, koska heidät on jätetty keskustelun ulkopuolelle. Jos niin on tehty, niin se on tietysti kömmähdys. Kömmähdys on myös kutsua kampanjaa piilososialismiksi, kuten yksi lehden haastattelemista metsänomistajista tekee.

Lainsäädäntö nimenomaan kieltää luonnossa liikkujan tekemästä ”vähäistä suurempaa haittaa” luonnolle, maanomistajille ja toisille jokamiehen oikeuden käyttäjille. Piilososialisointia – mitä se sitten lieneekään – voinee pitää omistajan kannalta vähäistä suurempana haittana. Jos metsänomistajana tuntee sosialismin väijyvän kampanjan takana, kannattaa tutustua Elävä perintö -ilmoitukseen, jonka Suomen Latu ja muut järjestöt tekivät silloin, kun ne menestyksellisesti ehdottivat jokamiehenoikeuksia kansallisesten perintökohteiden luetteloon. Kampanjassa ei nytkään edellytetä jokamiehenoikeuksien laajentamista, vaan halutaan turvata ne ainutlaatuisena, suomalaisten arvostamana ja vaalimana perintönä.

Pitkä historiallinen kehityssuunta on myös Suomessa ollut jokamiehenoikeuksien kaventuminen. Se on luonnollisesti liittynyt yksityisomistuksen suojan vahvistumiseen. Esimerkiksi tarvepuiden ottoa ryhdyttiin rajoittamaan 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin metsille alkoi sahateollistusuuden myötä tulla rahallista arvoa. Metsäkeskuksen Metsään-nettilehden artikkelissa (julkaistu alunperin vuonna 2014) kerrotaan hauskasti, kuinka jokamiehenoikeudet ovat muuttuneet ajan ja elintapojen mukana. Vielä 1800-luvulla oli sallittua vierailla naapurin naurismaalla.

– Historiantutkija Kustaa Vilkuna on kertonut, että nauriita sai kerätä toisen pellolta, jos oli nälkä. Vakkaan tai reppuun ei saanut kerätä, mutta niin paljon sai ottaa kuin pystyi käsissään kantamaan, lehden haastattelema Suomen Ladun asiantuntija Rautiainen sanoo.

Nykyään naapurin naurismaalle ei saa mennä, jos semmoisen sattuisi jostakin löytämään ja vaikka kuinka nälkä kurnisi ja nauriin himo polttelisi. Menkää sen sijaan metsään, hyvät ihmiset, kävelemään ja vaikkapa sieniä poimimaan! Niin tuette jokamiehen oikeuksien säilymistä – kunhan muistatte merkitä käyntinne Mennään metsään -laskuriin.