Pekka Isaksson
Olenkohan poikkeuksellisen vai vain tavanomaisen ennakkoluuloinen ja mielikuvitukseton, kun Italiasta tulevat ensimmäisinä mieleen pitsa, pasta ja Pinocchio, mafia, Mussolini, Berlusconi, korruptio ja taloudelliset ongelmat. Siis kaikenlaista sekavaa, osa silkkaa roinaa, joka peittää jossakin muistin perukoilla uinuvat kouluaikaiset ja myöhemmät muistot luetusta: Rooman synnyn ja mahtavuuden, filosofit ja poliittiset ajattelijat, runoilijat, sotapäälliköt ja hallitsijat, vauraat kaupunkivaltiot, renessanssimestarit… Niinkö kohtelevat nykypäivä ja ihmisen mieli historiaa.
Näitä mietin, kun kuljin viime viikolla pienen perheseurueeni mukana Venetsian kujilla, silloilla, rantakaduilla ja kanavien pengerkaduilla. Vaikka kaupunki on nykyään lähinnä turistiversio mahtavasta menneisyydestään, se sai mieleni raiteilleen ja muistamaan, että Italia tai pikemminkin sitä edeltäneet kaupunkivaltiot ovat suuri kertomus eurooppalaisen kulttuurin synnystä ja kehityksestä. Venetsia oli niistä mahtavimpia aina 1500-luvulle asti. Sitä on pidetty ensimmäisenä kansainvälisenä finanssikeskuksena. Suurimmaksi osaksi se oli Lähi-idän ja Aasian kaupan ansiota. Tunnemmehan kertomukset Marco Polosta ja kauppareittien avautumisesta kaukaiseen itään.
Muistin palaaminen kai helpotti myös yleistä alakuloa ja saamattomuutta, joka jostakin syystä oli alkanut vaivata minua viimekesäisen Sata vuotta Suomea – sata päivää Sotkamoon -kävelykampanjan päättymisen jälkeen. Kävely alkoi maistua taas hyvältä.
Kävely ei Venetsiassa ole vain suotavaa, vaan välttämätöntä. Kaupunki on rakennettu 118 saarelle, ja sitä halkovat lukuisat kanavat. Saaria yhdistää noin 400 siltaa. Autoja historiallisessa keskustassa (Centro storico) ei ole. Vesibussien hoitama julkinen liikenne on maailman kalleinta, vesitaksit vielä hintavampia ja gondolit turistien huvi. Kävely on sentään ilmaista, jos ei lasketa ravinnon ja nesteytyksen aiheuttamia kustannuksia. Nekin ovat isoja, vähintään Suomen tasoisia.
Varsinainen Venetsia, siis historiallinen vanhakaupunki, on yllättävän pieni. Reipas kävelijä kiertää sen muutamassa tunnissa. Silti kaupungissa riittää käveltävää: kujat ovat kanavien pirstoman rakenteen ja vähän rakennusmaan vuoksi kapeita ja sokkeloisia ja niitä on paljon. Leveämmillä kauppakaduillakaan ei voi odottaa etenevänsä ripeasti. Reitin tukkivat viimeistään japanilaisten ja nykyään myös kiinalaisten tiukat turistiryhmät, jotka leikkivät uupumatta seuraa johtajaa -leikkiä.
Kaupungin siunaus oli sen sijainti Adrianmeren laguunissa, josta aukesivat meri- ja kauppareitit Välimerelle. Meri suojeli sitä vihollisilta, mutta meren syleily on myös sen kirous. Kuvitelkaa kaupunki, jonka rakennuksista suurin osa on rakennettu puupaalujen varaan satoja vuosia sitten ja jota vuorovesitulvat koettelevat kymmeniä kertoja vuodessa. Venetsia on vajonnut hitaasti mereen. Vajoaminen on saatu pysäytetyksi 1-2 millimetriin vuodessa, mutta se ei ole loppunut kokonaan.
Tulvia yritetään estää erikoisilla padoilla, joista tehtiin päätös jo vuonna 2003. Tavoitteena on ensi vuoteen mennessä rakentaa kelluvat ponttonipadot Venetsian laguunin kolmeen sisääntuloväylään. Jättiläismäisen urakan hyödystä kiistellään yhä, koska niiden pelätään vain huonontavan laguunin vedenlaatua. Rakennustöiden kustannukset nousevat vähintään 7 miljardiin euroon. Korruption kustannukset ovat noin kaksi miljardia.
Vuoden 1966 suurten tulvien jälkeen historiallisen keskusta väkiluku on puolittunut 55 000:een. Se on vain neljäsosa kaupungin väkiluvusta keski- ja uudenajan vaihteessa. Historiallisessa keskustassa on alle kouluikäisiä vain pari tuhatta. Viimeisetkin lastentarhat on suljettu. Venetsia on vanha kaupunki sanan molemmissa merkityksissä.
Saastumisen, väen vanhenemisen ja väkiluvun romahtamisen rinnalle kaupungin neljänneksi vitsaukseksi on noussut turismi, joka aiheuttaa valtavan kuormituksen muutenkin uhanalaiselle luonnolle ja rakennetullekin ympäristölle. Siis anteeksi, venetsialaiset! (Scusa, veneziani!) Toisaalta, kaipa hekin ovat vain saaneet sen, mitä ovat tilanneet. Syntitaakkaani ei taida paljon keventää parahdus, että enhän minä ole ainoa syntinen. Kaupungissa käy 20–30 miljoonaa turistia vuosittain
Parasta siis lienee kävellä lähiympäristössä, yksin ja hyvässä seurassa. Kävelkää tekin, amici miei!
