Pekka Isaksson
Ei, otsikossa ei ole virhettä. Ei otsikon pidä olla ”Varastomies”, vaan ”Varaosamies”, juuri niin kuin siinä lukeekin. Minusta on nimittäin vähitellen tullut varaosamies, tai tarkemmin sanottuna varaosa- ja apuvälinemies, mutta käytetään luettavuuden vuoksi tuota lyhyempää muotoa.
Urani varaosamiehenä sai uutta buustia eilen. Sain kuulolaitteen molempiin korviin. Ne täydentävät mukavasti aikaisemmin saamiani kehon täydennysosia, silmälaseja ja hammasproteeseja. Tiedän kyllä, että lista on kuulolaitteineenkin lyhyt moniin muihin verrattuna, enkä minä toivo sen jatkuvan. Merkittävää on kuitenkin, että kaikki vara- ja täydennysosat ovat päässä eivätkä jaloimmissa ruumiinosissa, kuten jaloissa. Sikäli kävely sujuu edelleen.
Olen kovasti tyytyväinen kaikkiin vara- ja täydennysosiin. Ensimmäiset lasini sain nelikymppisenä enkä ole niistä luopunut muulloin kuin nukkuessani. Ilman niitä en kykenisi lukemaan ja kirjoittamaan. Kauempana olevissa hämyisissä kohteissa olisi kahdet ääriviivat kuin 1960-luvun mustavalkoisessa televisiossa. Hammasproteesit ovat niin ikään tarpeelliset miehelle, jolla ruoka maistuu.
Kuulokojeiden tarve nousi esille ihan viimeisinä työvuosinani runsaat kymmenen vuotta sitten. Jo silloin kovat konsanantit – k, p, v ja niin edelleen – olivat alkaneet sekoittua toisiinsa ja korkeat äänet alkaneet hävitä äänimaisemasta. Se jatkui niin, että 5–6 vuotta sitten heinäsirkat lakkasivat sirittämästä. Jäin kuitenkin odottamaan, että kuulon heikkeneminen ylittäisi rajan, jossa kuulokojeen maksaa julkinen terveydenhoito.
Viime kesänä tai mahdollisesti jo keväällä raja ylittyi. Kuulolaitteet sain hyvin nopean prosessin tuloksena. Ensimmäisestä kuulokokeesta ehti kulua vain reilut kaksi kuukautta siihen, että sain minulle duunatut laitteet. Ne sopivat kertakokeilulla. Tänään osasin laittaa kojeet pienen harjoittelun ja yhden virheasennuksen jälkeen korvien taakse ja piuhat korvakäytäviin. Hyvin toimivat enkä tunne vähäisintäkään epämukavuutta. Äänenvoimakkuus on säädetty automaattisesti minun tämänhetkisen kuuloni mukaiseksi, mutta voin sitä tietysti itsekin säätää joko laitteesta tai kännykkään saatavan ohjelman valikosta, jos sellaisen sovelluksen lataan käyttööni.
Kuulenko paremmin? Kyllä vain, jos kohta ensimmäisten vahvistuneiden kuuloaistimusten joukkoon tuli sellaistakin, josta ei olisi niin väliä. Kun ajelin Tampereen kuuloklinikalta kotiin, ihmettelin auton moottoriäänten ja nastarenkaiden rapinan voimakkuutta. Kadulla vastaan tulevat nuoret naiset puhua pulputtivat kovin äänekkäästi. Mitä tulee muihin luontoääniin, olisi kevätkesä ollut paras aika laitteiden hankkimiseen: nyt äänessä ovat varikset ja naakat.
Laitteiden teknisen käytön lisäksi on muutakin opeteltavaa. Ainakin pitää totutella pois automaattisesta tavasta vastata miltei jokaiseen puheenpätkään keskustelukumppaneita ärsyttävillä TÄH! tai MITÄH! tokaisuilla, oli siihen tarvetta tai ei. Mutta toisaalta onpa mukavaa odotettavaakin tulevaisuudelta. Haaveilen kuulevani heinäsirkkojen sirittävän ensi kesänä.
Sitä odotellessa on varmaan hauska kävellä talvella, kun lumi taas narisee askelten alla. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, ja kuunnelkaa maailmaa!
Hyvä ja tärkeä juttu. Varsinkin miehet vierastavat kuulokojeita ja jäävät paljosta paitsi.
Hep! Toiveajattelua kuulla heinäsirkkojen siritystä. Olen käyttänyt kuulolaitteita parikymmentä vuotta, mutta kesällä ihmettelen niitä ympärillä lentelijöitä, menevät ohi ihan hiljaa. Metsässä kävellessäni puunrungolta toiselle lentelee lintu, muistan sen siipien pitämän kahahtelun, vaikka en vuosiin ole kuullut sitä. Kuulolaite on tärkeä kapine. Iän lisääntyessä, sen ohuen muoviputken vaihtaminen ei onnistu, on turvauduttava nuoriin sukulaisiin. Huonokuuloisten kerhossa esitin, että paikalla olisi oltava apuri. Sain ymmärtäviä nyökytyksiä, apuria ei ilmestynyt. Edes t.k:ssa meidän kylällä ei apua ole tarjolla.