Pekka Isaksson
Kävelypässit pääsivät sunnuntai-iltana yhdeksännen etappiviikkonsa päätteeksi Pöljään. Aihe on joko liian herkullinen tai pässien kannalta arkaluonteinen, ja siksi todettakoon vain kovat tosiasiat: viikon aikana matka eteni 51,3 kilometriä ja yhteiskilometrit lisääntyivät 308:lla. Aarnon laskelma osoittaa, että olemme kävelleet reilusti kaksi kolmasosaa koko 620 kilometrin matkastamme. Kuten kartasta huomaat, olemme tällä viikolla virtuaalikävelleet suuren osan matkastamme muualla kuin viitostiellä, joka Kuopion ja Siilinjärven seuduilla on moottoritie.
Siirrytäänpä pariin muuhun aiheeseen. Niistä ensimmäinen, kultainen kävelyhetki, on tärkeä ja kelpaisi viisaidenkin pohdintojen aiheeksi. Toisen kelpoisuudesta en ole ihan varma. Sikäli se sopii hyvin yhteen virtuaalireittimme 9. etapin päätepisteen kanssa, jota en siis toista kertaa nimeltä mainitse.
Koska on paras hetki tehdä päivän kävelylenkki? Kävelypässien sadan päivän kävelykampanjan aikana kokemukset siitä ovat karttuneet roimasti. Varmasti jokaisella on oma kultainen kävelyhetkensä, enkä aio ketään käännyttää kannalleni, mutta minulle se on aamuvarhainen. Silloin kaikki on uutta ja raikasta jopa tällaisessa puolikaupungistuneessa ympäristössä, jossa elän.
Toinen hyvä hetki on keski-iltapäivä etenkin silloin, kun aurinko jopa tänä kurjana keväänä lämmittää ja norjistaa patikoijan jäseniä. Myöhemmin kesällä saattaa olla liian kuuma – toivottavasti
Aamulenkillä voi häiriöittä miettiä kaikenlaista. Sunnuntaiaamun rauhassa mieleen juolahti ruveta ihmettelemään Helsingin herroja. Nyt en ruvennut ottamaan kantaa varsin yleiseen väitteeseen, että he ovat monen pahan juuri, vaikka juuri semmoinen on kiinnostavaa. Annoin Helsingin herroille sunnuntairauhan, olivatpa he sen ansainneet tai eivät. Sitäkin suuremmalla syyllä niin tein, kun huomasin että Helsingin herrojen asiat ovat yhdessä suhteessa säälittävän huonosti.
Helsingin herrat ja nykyään tietysti rouvatkin ovat nimittäin pahasti aliedustettuina eduskuntapuolueiden puheenjohtajien suppeassa, mutta eittämättä vaikutusvaltaisessa ryhmässä. Kotiin tultuani tarkistin vielä asian ja toden totta: nykyisissä puoluejohtajissa ei ole tiukasti tulkittuna yhtään Helsingin herraa. Lähimmäksi pääsevät perusespoolaisena perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja Timo Soini ja SDP:n Antti Rinne, joka syntyjään on helsinkiläinen, mutta asunut pitkään Mäntsälässä.
Puheenjohtajien alueellisessa jakautumassa kiinnittää huomiota se, että peräti kolme on Turusta: vasemmistoliiton Li Andersson, vihreiden Ville Niinistö ja kokoomuksen Petteri Orpo. Tätä älköön turkulaisille laskettako lisätaakaksi. Heillä on muutenkin tarpeeksi kestämistä kaikenlaisissa turkulaisjutuissa ja pilapuheissa. Mutta kuitenkin: kaikista mahdollisista paikoista Turku?
Kun kerroin kotona näistä mietteistä, oli kotikriitikolla vastaus valmiina: ne nyt ovat halunneet Turusta pois, ja kaikki on kelvannut, puoluejohtajuuskin.
Puheenjohtajien alueellisen jakautumaan on tulossa tänä keväänä muutos. Perussuomalaisissa kaksi pääehdokasta ovat Helsingistä ja sikälikin oivia Helsingin herroja, että asuvat niin sanotuilla paremmilla alueilla, kuten ilkimykset ovat ehtineet huomauttaa. Vihreissä jonkinlaisen suosikin asemaa pitää Emma Kari, hänkin vakaasti helsinkiläinen.
Näin Helsingin herrojen asema puoluejohtajissa todennäköisesti paranee kertahyppäyksellä äärettömän monta prosenttia. Siitä sen sijaan ei ole varmuutta, paraneeko mikään muu.
Yksi on kuitenkin varma. Kunto pysyy ja paranee kävelemällä. Siispä kävelkää tekin, hyvät ihmiset!
