Muutama kokemus askelkisasta

Hannu Partanen

Osallistuin nyt ensimmäisen kerran TUL:n askelkisaan. Oli ilo edustaa kunniakkaiden Kävelypässien Helsingin joukkuetta.

Kokemus oli hyvin myönteinen mutta ajankäytön osalta jokseenkin haastava. Tunnustettakoon, että haastavaa myös läheisille, koska pässinkään elämässä aika ei aina ole yksityistä eikä ajankäyttö koske vain itseä. Arjen aikataulutusta ja kulkureittien suunnittelua kun kisan ajan väistämättä ohjaa suoraan tai peitellysti askelien kartuttaminen omaan tilastoon ja edelleen joukkueen yhteiseen kisapottiin. Joskus siitä sitten tulee sanomista. Ehkä kaikille onneksi kisaa on vain kaksi viikkoa vuodessa.

Oma auto pysyi kisan ajan luontevasti tallissa, askelia kun kerättiin. Pannassa olivat, muutamaa pakollista poikkeusta lukuun ottamatta, joukkoliikenne ja hissit. Koska pisteitä ei kertynyt pyöräilystä, ei vesijuoksusta, ei rullaluistelusta ja mitä vähäpätöisiä liikunnallisia harrastuksia niitä pässin arjessa onkaan, niin kaikki sai jäädä odottamaan tulevia aikoja. Oma elämänpiiri laajeni, kun tuli asioitua aina kodista katsoen kauimmaisessa kaupassa ja vähintään yhden mutkan ja mäen takana olevalla kioskilla.

Vaikka kisan edellä pässilaumassa yhdessä vannottiin ja pääpässi Anti ohjeessaan vielä erikseen alleviivasi, että pässit tällä kertaa osallistuvat kisaan kevein askelin ja leikkimielellä, niin eräänlainen kilpailu siitä taisi kuitenkin tulla. Kilpasilla olin kuitenkin lähinnä itseni ja ajankäyttöni kanssa.      

Koska tiesin jo kisaan ilmoittautuessa, että toisen kisaviikon torstaina lennän Espanjan Malagaan ja askellan viimeiset kisapäivät Costa del Solin syyspaahteessa, valitsin etupainotteisen taktiikan.

Keräsin askelia kotona ollessa reilummin, jotta lomalla saatoin hyvin mielin ottaa hieman rennommin. Päiväkohtainen kertymä ennen lomaa oli runsaat 20 000 askelta, enimmillään 25 600.   

Pienin, 10 000 askeleen tulos, tuli päivältä jona istuin neljä ja puoli tuntia lennolla Malagaan. Ahdistuksen tunnetta, minkä ahtaassa tilassa paikallaan istuminen lentokoneessa yleensä minussa aiheuttaa, ei yhtään helpottanut se, että puolentoista viikon yhtäjaksoisen ”vaahtopääkävelyn” ja kosteiden lenkkareiden jäljiltä pohkeet kramppasivat, jalkaterät kipuilivat ja varpaidenvälit verestivät.

Ahdistus helpotti vasta perillä, kun sain riisua ahtaat kengät ja sukat ja laittaa ilmavat sandaalit paljaisiin jalkoihin – ja saatoin taas kävellä kevein askelin. Viimeisen kisapäivän sandaalikävelyn tulos olikin jo mainiot 19 600 askelta.

Joukkueemme osallistumisesta askelkisaan olen ylpeä ja omiin askeliini tyytyväinen. Ensikertalaisen tulokseni oli 271 941 askelta (191,3 km). Tästä on hyvä keventää.