Eipä ollut hukkareissu

Pekka Isaksson

Joku pahantahtoinen ihminen voisi väittää, että minä tein tänään hukkareissun. En tehnyt, en tietenkään. Antakaas, kun kerron.

Aamupäivällä lähdimme, Erja ja minä, katsomaan lähimetsään, ovatko vadelmat kypsyneet ja onko kanttarelleja. Odotukset eivät olleet kovin suuret, ja osittain varovaisuus olikin paikallaan. Vadelmat eivät olleet kypsyneet, kun pensaat olivat kuolleet.

Kanttarelleja sen sijaan löytyi muutama litra, vaivannäköön nähden niin mukavasti, että minuun iski himo kuin vanhaan juoppoon ensimmäisen krapularyypyn jälkeen: tätä pitää saada lisää. Siis kanttarelleja. Niin lähdin pottujen ja lihakastikkeen sekä salaatin (huom! jälkeen uudelle sieniretkelle kauemmaksi kotoa.

Vähän vain tuumiskelin, vedänkö jalkaan kumisaappaat vai nilkkapituiset vaelluskengät. Niistä olen tainnut kertoakin, semmoiset kosteutta pitäviksi mainostetut. Kyllä pitävät. Kaikki kosteus, minkä sisäänsä imevät, pysyy varmasti sisällä.  Kun pikkupojasta asti olen tottunut pitämään kumisaappaita metsässä ja ulkotöissä, niin en nytkään tapaani muuttanut. Ovathan semmoiset vaelluskengät vähän knapsut, kuten tietävät Tornionjokilaakson meän kieltä ja kulttuuria ymmärtävät. Siis vähän herraskaiset – tai oikeastaan knapsu tarkoittaa naismaista miestä, mutta en tiedä, uskaltavatko edes Väylänvarren perusjäärät käyttää moista sanaa.   

Kumisaappaita olisi pitänyt ajatella järjellä eikä selkärangalla. Tämän myönnän, mutta muuta en myönnä.

Niin kävelin tuttua metsätietä kohti paikkaa, jossa parina vuonna olemme saaneet vähän kanttarelleja. Mutta voi voi surkeutta! Monitoimikone oli parturoinut ja myllertänyt koko metsänlaidan.

Siitä kimmastuneena päätin kävellä vielä pari kilometriä toiseen tuttuun paikkaan. Juuri ennen sinne pääsemistä huomasin houkuttelevan syrjäpolun. Ajattelin koukata sen kautta ja katsella, mitä löytyy. Kyllä polku varmasti yhtyy metsätiehen, jota olin tullut. Kauniita pieniä ahteita ja umpeen kasvavia vanhoja hakkuualueita. Ei sienen sientä, ei tuon metsäsaarekkeen takana eikä tässä laitamassa, joita tapani mukaan aloin muusta välittämättä koluta toisensa perään.  

Eikä se polkukaan tulotiehen yhtynyt. Yhtäkkiä tupsahdin nurmettuneelle metsätielle. Outo oli, mutta houkutteleva. Siis sitä eteenpäin. Tulin vanhan hakkuuaukean laitaan ja riemastuin: ei mennyt kävely hukkaan. En rupea valehtelemaan hehtaareja, kun en huuruisten silmälasien läpi niitä nähnytkään, mutta mahdottoman paljon oli vadelmapensaita ja marjat melkein kypsiä.

Ei muuta kuin kotiin odottamaan lähipäiviksi sadetta ja pelkäämään, että joku muukin alueen tietää tai löytää. Käännyin ympäri ja tallustelin tyytyväisenä metsätietä suuntaan, jonka arvelin olevan oikea. Oikea se ilmansuuntana olikin, mutta kun näin ensimmäiset talot, arvasin etten ollut ihan siinä, missä olisi pitänyt olla, en ainakaan lähellä sitä edellistä nurmettumatonta metsätietä. Nyt se pahantahtoinen, joka on varmaa nauttinut olemattomista kanttarelleista ja puoliraaoista vatuista, riemuitsee, että mitäs minä sanoin: hukkareissu se oli ja nyt on mieskin hukassa.

Ehei, ei sinnepäinkään. Kyllä oli mies kartalla.

No jaa, vähän se riippuu kartan mittakaavasta. Jos kartta olisi oikein suurimittakaavainen, esimerkiksi 1:5 000:een, jossa sentti kartalla vastaa 50 metriä maastossa, niin ehkä olisin roikkunut kartan vasemmassa yläkulmassa. Mutta jos kartta olisi pienimittakaavainen, sanokaamme 1:250 000:een (1 sentti vastaa 2,5 kilometriä maastossa) niin varmasti olisin ollut kartalla.

Ei mitään hätää. Varmistin kartalla olon kännykän karttasovelluksesta ja huomasin, että eihän tässä ole kuin 4,8 kilometriä autolle ja vielä hyviä sora- ja asfalttiteitä. Mikä niitä oli kävellessä. Paitsi kumisaappaat.  Rakkoja ei sentään tullut, mutta jalkakylpy on illalla tarpeen.

Autolle päästyäni tarkistin ensimmäiseksi kilometrit. Ei ollut hukkareissu sikälikään. Aamullisen reissun jälkeen olin iltapäivän kuumuudessa kävellyt 11 kilometriä. Kelpaa kävelypässien taulukkoon merkitä lähes 15 kilometrin yhteistulos.

Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, valitkaa sopivat kengät, käyttäkää kartoissanne hyvää mittakaavaa ja ajatelkaa suuripiirteisesti. Ei tule hukkareissuja!

x x x

Kävelypässit tekivät kovan tuloksen viime viikolla, yli 550 kilometriä. Siihen jouduttiin tekemään tarkistus taulukko-ohjelman tekemä virheen vuoksi, joten koko virtuaalimatkalla etenimme lyhyemmän matkan. Silti saavutimme Pietarsaaren. Matkaa Ykspihlajaan on vaivaiset 33 kilometriä saaristotietä pitkin, joten olemme siellä jo tällä viikolla, jos Aarno ei keksi mutkia matkaan. Se on toivottavaa, sillä mitäpä me siellä monta viikkoa lojuisimme.