Kilvan kehuimme, kuinka oli taas sopiva kävelykeli

Pekka Isaksson

Kuusi astetta pakkasta, navakka koillistuuli, tuulenpuuskia, lumipyry, lunta vähän alle puolisäären. Voiko sopivampaa säätä ajatella kävelypässien etapille kohti Kalajokea. Ei voi – ei tietenkään. Kyllä olimme tyytyväisiä, onnellisiakin ja kilvan kehuimme, kuinka sopiva oli taas keli, kun kävelimme päivä etapin Riihimäeltä Ryttylään.

Reitin suunnitteluun osallistumattomat vielä erikseen kiittelivät sen suunnittelijoita, että kuinka ne olivatkaan suuntineet niin onnistuneesti, että saimme avarilla peltoaukeilla nauttia koillistuulesta, joka rakkaasti nipisteli poskia. Sitä herkkua riitti Silakkamäentiellä – mikä upea nimi tiellä keskellä hämäläistä peltomaisemaa. Taisivatpa reittipässien posket punastua muustakin kuin kasvoja piiskaavasta lumipyrystä.

Päivä oli yhtä rattoisa kuin oli sääkin. Riihimäen asemalta meidät saatteli matkaan Aino-Kaisa Pekonen. Ennen kuin hän potki meidät matkoihimme – tai siis potki Antin matkaan, mutta onhan se kaverien kesken niin, että jos joku saa potkun, se on kuin kaikki saisivat potkun – ehdimme tehdä hänelle IKINÄ-testin. Tulos oli hyvä, joten sen puolesta suosittelemme häntä kaikkiin tehtäviin, mihin hänet keksitäänkään valita. Mukaan saimme Aino-Kaisa -karkkeja, avaimenperän ja huulirasvan, jotka olivatkin oivia vaalilahjuksia tulevaa retkeä ajatellen. Ja hyvästä sydämestä annettuja, sillä meistä kukaan ei voi äänestää häntä, vierasvaalipiiriläisiä kun Riihimäeltä katsoen olemme.

Mutta kotoisaksi tunsimme kuitenkin olomme sekä Riihimäellä että matkalla sieltä pois, kuten alussa on kerrottu. Riihimäen keskustasta lähdettyämme emme kyllä tavanneet yhtään vastaantulijaa ennen kuin Ryttylässä, saati että joku olisi ohi yrittänyt. Yhden kerran luulimme sakeassa lumipyryssä, että joku tulee meitä vastaan peltoaukean toiselta puolelta. Lähelle päästyämme ihmettelimme, miksi hänen lakissaan on luku 350. Sitten hoksasimme, että eihän se vastaantulija olekaan, vaan sitkeästi seisoo paikallaan. Niin tiemmä tapaavat postilaatikot tehdä Silakkamäentielläkin.

Aika vaitelias oli myös erään pihan sisääntulolta tapaamamme viulunsoittaja. Yritimme häntä puhuttaa ja Antti varmuuden vuoksi kyseli häneltäkin, viekö tämä tie Ryttylään ja sieltä Kalajoelle. Vastausta saamatta jatkoimme matkaa ja aprikoimme, että olipa vähäpuheinen hämäläiseksikin, vai oliko syynä pelimannin jurouteen hänen puinen muotonsa ja olemuksensa.

Näitä sinne tänne tuumaillessa kului loppumatka yhtä rattoisasti kuin alkumatkakin. Lopulta tapasimme Ryttylässä kaksi vastaantulijaa, söpön rouvan ja häntä taluttavan mukavan koiran, vai oliko se toisin päin tai kenties kumminkin päin. Matkaa oli jo tehty sen verran ja lasit niin huurussa, että ottipa siitä selvää.

Ryttylän asemalla odottelimme vielä raikkaassa ulkoilmassa 50 minuuttia sopivaa tai edes johonkin päin menevää junaa. Onneksi meillä oli hyvässä muistissa yksi jos toinenkin pässien lämmittelyjumpan liike. Ne tulivat nyt tosi tarpeeseen, lämmikkeeksi.

Kävelypässein seuraava etappi on ensi maanantaina 3.4. ja Ryttylästä Turenkiin. Toivottavasti säät ovat yhtä suosiolliset. Kauniilla ilmalla on totta puhuen vähän tylsää kävellä, mutta kyllä me karaistuneet pässit kestämme myös lämpimän ja tyynen sään. Kävelkää tekin, hyvät ihmiset, ja pitäkää jalat kuivina ja lämpiminä!