Pekka Isaksson
Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n patsaalta Miina Sillanpään muistomerkille, Hakaniemen Nyrkkeilijäpatsaalta Itsekkyyden muistomerkille ja siitä Hannes Kolehmaisen muistolaatalle, Suomen valtiovallan ytimestä kansalaissodan uhrien muistomerkille.
Kävelypässien Vuokatti-tempauksen ensimmäinen etappi 6.3. seurasi Suomen historian suuria kaaria. Kuinka muuten olisi voinut ollakaan. Maanantaina kirkkaassa, tuulisessa pikkupakkasessa aloitetun kävelytempauksen teema on Sata vuotta Suomea – sata päivää Sotkamoon.
Kävelypässien kutsua tulla mukaan alkutaipaleelle oli noudattanut mukava joukko Helsingin ja Uudenmaan eläkeläisiä. Kadut eivät ruuhkaantuneet, mutta joukko näkyi iltapäiväisen pääkaupungin kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä. Ilahduttavan monella oli Eläkeläiset ry:n huomioliivi. Pässeille tietysti olivat omat, tätä tempausta varten painetut uudet liivit. Tunnus sentään on tuttu jo Porin-kävelystä: liikettä omin koivin – liikettä yhteisvoimin.
Tällä kerralla kaikki osasivat Pekka-pässiä myöten pukea sen ylleen oikein. Paitsi Antti, joka tempauksen lähtösaarnaajana halusi tähdentää yhteisvoimaista liikettä ja antoi selkäpuolelle tarkoitetun tekstin koristaa rintaansa.
Yhteisvoimaisista liikkeistä Antti myös puhui. Senaatintori oli hänestä ja kaikista pässeistä hyvä paikka sadan päivän kävelyn lähtöpaikaksi. Eikä ainoastaan siksi, että sitä ympäröiviin rakennuksiin kiteytyy niin hyvin suomalaisen valtiovallan, hengellisen elämän ja oppineisuuden kolmiliitto. Siellä ovat valtioneuvoston linna, tuomiokirkko ja yliopisto. kaukna ei ole presidentin linnaka ja Suomen pankkikaan.
Senaatintori on ollut tärkeä paikka myös tuon kolmiliiton haastajille. He ovat monesti kokoontuneet juuri sinne huutamaan julki vaatimuksensa ja lähteneet sieltä mielenosoitusmarsseilleen.
Niin tehtiin sata vuotta sitten, jolloin Suomi kuohui ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän maaliskuun vallankumouksen ja omien sosiaalisten paineidensa tyrskyjä. Kesällä 1917 Senaatintorilla oli useita voi- ja elintarvikemellakoita. Heinäkuussa siellä kokoontui 50 000 hengen joukkokokous. Se päätti aloittaa suurlakon, mutta päätös ei toteutunut silloin, vaan vasta myöhemmin syksyllä.
Onpa Senaatintorilta lähtenyt myös eläkeläisten historiallisesti merkittävä marssi, mutta siitä toisella kerralla, vaikkapa huomenna. Niin että hyvä paikka se oli kävelypässien lähteä kohti Sotkamoa.
Kerrassaan komea oli jännite, joka syntyi Aleksanteri II:n patsaan ja Miina Sillanpään muistomerkin välille. Miinan muistomerkillä väki muisteli Jokioisten tyttöä, Forssan puuvillatehtaan ja naulatehtaan lapsityöläistä ja piikaa, toimittajaa, kansanedustajaa ja Suomen ensimmäistä naisministeriä.
Miina Sillanpää syntyi torppariperheeseen keskellä Suomen suurinta nälänhätää. Vuosi oli 1866. Se oli kolme vuotta sen jälkeen, kun Aleksanteri antoi luvan kutsua koolle Suomen säädyt valtiopäiville ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809. Ei auttanut kerjuulle lähteneitä ja nälkään kuolevia Aleksanteri, joka yleensä suhtautui myötämielisesti Suomeen. Mutta ei ollut apua myöskään kävelypässien reitin varrella Suomen pankin edustalla mietiskelevästä J. V. Snellmanista.
Komeat olivat etapin päätösmetritkin Eläintarhan puistossa. Siellä käytiin Antti-pässin asiantuntevalla opastuksella ensin katsomassa Hannes Kolehmaisen muistolaattaa. Ehkä monelle mukana olleelle oli yllättävä laatan tieto, että harjoitellessaan Tukholman olympialaisiin Kolehmainen edusti maineikasta työläisurheiluseuraa Helsingin Jyryä. Niillä opeilla juostiin Suomi maailmankartalle, kuten Kolehmaisen olympiavoitosta kuluneesti sanotaan.
Etappi päättyi Vuoden 1918 Kansalaissodan uhrien muistomerkille. Tauno Martiskaisen vuonna 1970 paljastettu teos herkisti varmaan muutkin etapin kulkijat kuin pässiveljet, joista ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen juuri herkkyys.
Crescendo-nimelläkin (crescendo = voimistuen) tunnettu muistomerkki on upea taideteos. Se yhdistää hienosti aineen ja hengen sekä kuvallisen ja tekstisen kokemuksen. Oletteko käyneet lukemassa teokseen upotettuja tekstejä. Yhden niistä haluan tähän: ”Kun kaikki tiet päättyvät täytyy ajatella.”
Ajatella, niin – ja olla liikkeellä, omin ja yhteisvoimin. Siis, ihmiset kävelkää ja ajatelkaa, etteivät tiet päättyisi!
